Kirje heprealaisille (muinaiskreikaksi: Πρὸς Ἑβραίους, latinoitu: Pros Hebraious, l. ‘heprealaisille’) on yksi Uuden testamentin kirjoista.
Tekstissä ei mainita sen kirjoittajan nimeä, vaan se on perinteisesti liitetty apostoli Paavaliin. Useimmissa antiikin kreikkalaisissa käsikirjoituksissa, vanhassa syyrialaisessa Peshittossa ja joissakin muinaislatinalaisissa käsikirjoituksissa on Paavalin kirjeiden joukossa kirje heprealaisille. Eusebius raportoi kuitenkin epäilyksen paavalin kirjoittajuudesta roomalaisessa kirkossa. Nykyaikainen raamatullinen tiede pitää kirjoittajaansa tuntemattomana, ja se on kirjoitettu tarkoituksella jäljittelemällä Paavalin tyyliä, ja jotkut väittävät, että sen ovat kirjoittaneet Priscilla ja Aquila.
Kreikan tutkijat pitävät sen kirjoitusta hienostuneempana ja kaunopuheisempana kuin mikään muu Uuden testamentin kirja, ja “erittäin huolellisesti laadittu ja tutkittu Heprealaiskirjeen kreikka ei ole Paavalin spontaania, haihtuvaa kontekstuaalista kreikkaa”. Kirja on ansainnut mestariteoksen maineen. Sitä on myös kuvattu monimutkaiseksi Uuden testamentin kirjaksi. Jotkut tutkijat uskovat, että se on kirjoitettu Jerusalemissa asuneille juutalaiskristityille. Sen keskeinen tarkoitus oli kehottaa kristittyjä kestämään vainon. Tällä hetkellä tietyt uskovat harkitsivat kääntyvänsä takaisin juutalaisuuden (juutalaisen oikeusjärjestelmän) puoleen, jotta he eivät joutuisi vainotuiksi, koska he hyväksyivät Kristuksen pelastajakseen, ja he seuraavat nyt tätä armojärjestelmää (Jeesuksen ristin uhri pelastaa).
Perinteisen tieteen mukaan Heprealaiskirjeen kirjoittaja, seuraten Paavalin jalanjälkiä, väitti, että juutalainen laki, perustaja-isien jälkeläisten uskonkäsityksen ja perinteen kulmakive, [tarvittava selvennystä] oli ollut oikeutettu rooli. menneisyydessä, mutta sen korvasi pakanain uusi liitto (vrt. Room. 7:1–6; Gal. 3:23–25; Heprealaisille 8, 10). Yhä useammat tutkijat panevat kuitenkin merkille, että tekstissä ei esiinny termejä pakana, kristitty ja kristinusko, ja he väittävät, että Hebrews on kirjoitettu juutalaiselle yleisölle, ja se nähdään parhaiten keskusteluna Jeesuksen juutalaisten seuraajien ja valtavirran juutalaisuuden välillä. Heprealaiskirje menee sävyltään ja yksityiskohdiltaan Paavalin ulkopuolelle ja yrittää määritellä suhteen monimutkaisempaa, vivahteikkaampaa ja avoimesti vastakkaisia. Kirje alkaa korottamalla Jeesusta “Jumalan kirkkauden säteilynä, hänen olemuksensa ilmeenä ja joka tukee kaikkea voimakkaalla sanallaan” (Hepr. 1:1–3). Kirjeessä Jeesus esittelee nimityksiä “tienraivaaja” tai “edelläkävijä”, “Poika” ja “Jumalan Poika”, “pappi” ja “ylipappi”. Kirje antaa Jeesuksen sekä korotetuksi pojaksi että ylipappiksi, ainutlaatuiseksi kaksoiskristologiaksi.