Jaakobin kirje on yleinen kirje ja yksi Uuden testamentin 21 kirjeestä (didaktisesta kirjeestä).
Kirjoittaja tunnistaa itsensä “Jaakobiksi, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelijaksi”, joka kirjoittaa “kahdelletoista heimolle, jotka ovat hajallaan” (Jaak. 1:1). Kirje liitetään perinteisesti Jeesuksen veljen Jaakobin (Jakob Vanhurskaan) ansioksi, ja yleisön katsotaan olevan juutalaisia kristittyjä, jotka olivat hajallaan Israelin ulkopuolelle.
Kehystäessään kirjeensä yleisteemaan kärsivällisestä sinnikkyydestä koettelemusten ja kiusausten aikana, James kirjoittaa rohkaistakseen lukijoitaan elämään johdonmukaisesti sen kanssa, mitä he ovat oppineet Kristuksessa. Hän tuomitsee erilaiset synnit, kuten ylpeyden, tekopyhyyden, suosion ja panettelun. Hän rohkaisee ja rukoilee uskovia elämään nöyrästi jumalallisen viisauden eikä maallisen viisauden mukaan ja rukoilemaan kaikissa tilanteissa.
Suurimmaksi osaksi 1900-luvun loppupuolelle asti Jaakobin kirje jätettiin hyväntahtoiseen piittaamattomuuteen – vaikka monet varhaiset teologit ja tutkijat kartsivatkin sitä, koska se puolsi Tooran noudattamista ja hyviä tekoja. Tunnetusti Luther piti aikoinaan kirjettä kiistanalaisten kirjojen joukossa ja syrjäytti sen liitteeseen, vaikka hän piti sitä Suuressa katekismuksessaan arvovaltaisena Jumalan sanana.
Kirje pyrkii tavoittamaan laajan juutalaisen yleisön. Viime vuosikymmeninä Jaakobin kirje on herättänyt kasvavaa tieteellistä kiinnostusta historiallisen Jaakobin etsinnässä, hänen roolistaan Jeesus-liikkeessä, hänen uskomuksissaan sekä hänen suhteissaan ja näkemyksissään. Tämä Jaakobin herätys liittyy myös kasvavaan tietoisuuteen sekä kirjeen että varhaisen Jeesus-liikkeen juutalaisuudesta.