Valituslaulujen kirja (heprea: אֵיכָה, ʾĒḵā, sen alkusyistä tarkoittaa “miten”) on kokoelma runollisia valituksia Jerusalemin tuhosta vuonna 586 eaa. Heprealaisessa Raamatussa se esiintyy Ketuvimissä (“Kirjoitukset”) yhtenä viidestä megillotista (tai “viidestä kääröstä”) Laulujen laulun, Ruutin kirjan, Saarnaajan ja Esterin kirjan rinnalla, vaikka siinä ei ole asetettua järjestystä. Kristillisessä Vanhassa testamentissa se seuraa Jeremian kirjaa, koska profeetta Jeremia on sen perinteinen kirjoittaja. Kuitenkin nykyajan tieteen mukaan, vaikka Babylonin tuhoaminen Jerusalemissa vuonna 586/7 eaa., muodostaa runojen taustan, Jeremia ei todennäköisesti ole kirjoittanut niitä. Todennäköisesti jokaisen kirjan luvun on kirjoittanut eri anonyymi runoilija, ja ne yhdistettiin sitten kirjan muodostamiseksi.
Jotkut perinteisen mesopotamialaisen “kaupunkivalituksen” aiheet ovat ilmeisiä tässä kirjassa, kuten sureminen Jumalan hylkäämän kaupungin, sen tuhon ja jumaluuden lopullisen paluun; toiset “samanaikaisesti hautajaishartauksen kanssa, jossa sureva itkee… ja… puhuu [kuolleille]”. Sävy on synkkä: Jumala ei puhu, kärsimyksen aste esitetään ylivoimaisena, ja odotukset tulevasta lunastuksesta ovat minimaaliset. Siitä huolimatta kirjoittaja tekee toistuvasti selväksi, että kaupunki (ja jopa kirjoittaja itse) oli tehnyt rajusti syntiä Jumalaa vastaan, mihin Jumala oli vastannut voimakkaasti. Näin tehdessään kirjoittaja ei syytä Jumalaa, vaan esittää hänet vanhurskaana, oikeudenmukaisena ja joskus jopa armollisena.