© 1993 Urantia Foundationin
148:0.1 VUODEN 28 toukokuun 3. päivästä lokakuun 3. päivään Jeesuksen ja apostoliseurueen asuinpaikkana oli Sebedeuksen koti Betsaidassa. Koko tämän kuivallekaudelle osuneen viisikuukautisen jakson ajan Sebedeuksen talon läheisellä järvenrannalla pidettiin valtavan suurta leiriä. Taloa oli suuresti laajennettu, joten se pystyi tarjoamaan tilat Jeesuksen yhä lukuisammaksi käyvälle perheelle. Tämä rantaleiri, jota asutti kaiken aikaa vaihtuva totuudenetsijöistä, paranemisen tavoittelijoista ja erikoisuuksien metsästäjistä koostuva asukaskunta, oli vahvuudeltaan viidestäsadasta tuhanteen viiteensataan. Daavid Sebedeus toimi telttakaupungin ylivalvojana, ja häntä avustivat Alfeuksen kaksoset. Sekä järjestyksensä, siisteytensä että yleishallintonsa puolesta leiri oli esikuvallinen. Erilaisia tauteja potevat pidettiin erillään, ja he olivat erään uskovan lääkärin, Elman-nimisen syyrialaisen, valvonnassa.
148:0.2 Koko tämän kauden ajan apostoleilla oli ainakin yhtenä päivänä viikossa tapana käydä kalastamassa, ja he myivät saaliinsa Daavidille käytettäväksi rantaleirin tarpeisiin. Tällä tavoin ansaituilla varoilla kartutettiin ryhmän kassaa. Kaksitoista apostolia saivat joka kuukausi viettää yhden viikon perheidensä tai ystäviensä parissa.
148:0.3 Vaikka Andreaksella edelleen olikin yleisvastuu apostolien toiminnasta, evankelistakoulu oli kuitenkin kokonaan Pietarin hoidossa. Kaikki apostolit suorittivat jokaisena aamupäivänä oman osuutensa evankelistaryhmien opettamisesta, ja iltapäivisin sekä opettajat että oppilaat antoivat opetusta kansalle. Viitenä iltana viikossa apostolit pitivät ilta-aterian jälkeen kyselytunteja evankelistoille. Jeesus johti tätä kyselytuntia kerran viikossa ja vastasi silloin edellisissä istunnoissa vastaamatta jääneisiin kysymyksiin.
148:0.4 Viiden kuukauden aikana leirille tuli ja sieltä poistui tuhansia ihmisiä. Ei ollut sellaista aikaa, etteikö osanottajien joukossa olisi ollut kiinnostuneita henkilöitä Rooman valtakunnan kaikista osista ja Eufratin itäpuolisista maista. Kysymyksessä oli pisin kausi, jona Mestari opetti yhdelle paikalle asettuneena ja järjestyneissä oloissa. Jeesuksen oman perheen jäsenet viettivät tästä ajasta enimmän osan joko Nasaretissa tai Kaanassa.
148:0.5 Leiriä ei johdettu ikään kuin se olisi apostoliperheen tapaan ollut yhteisen asian yhdistämien henkilöiden yhteisö. Daavid Sebedeus johti tätä suurta telttakaupunkia siten, että siitä tuli ulkopuolisesta tuesta riippumaton kokonaisuus, vaikkei sieltä koskaan käännytetty ketään pois. Tämä alati muuttuva leiri oli Pietarin pitämän evankelistakoulun korvaamaton osakokonaisuus.
¶ 1. UUSI PROFEETTAKOULU
148:1.1 Pietari, Jaakob ja Andreas muodostivat lautakunnan, jonka Jeesus asetti hyväksymään evankelistojen kouluun pyrkijät. Tämän uuden profeettain koulun oppilaiden joukossa olivat edustettuina roomalaisen maailman ja — aina Intiaa myöten — idän kaikki rodut ja kansallisuudet. Koulua johdettiin sillä periaatteella, että sen opetusohjelmaan kuului sekä oppimista että tekemistä. Mitä opiskelijat oppivat aamupäivän kuluessa, sitä he opettivat iltapäivällä rannalla sinne kokoontuneelle väelle. Illallisen jälkeen he keskustelivat epämuodollisesti sekä aamupäivän opinnoista että iltapäivän opetustyöstä.
148:1.2 Kukin apostoliopettaja opetti omaa näkemystään valtakunnan evankeliumista. He eivät millään muotoa pyrkineet opettamaan täsmälleen samalla tavoin. Mitään teologisten opinkappaleiden yhdenmukaistettuun tai dogmaattiseen muotoon pukemista ei esiintynyt. Vaikka he kaikki opettivat samaa totuutta, jokainen apostoli esitti silti oman henkilökohtaisen tulkintansa Mestarin opetuksesta. Ja Jeesus antoi tukensa ajatukselle, että näin menetellen tuli esille henkilökohtaisen kokemuksen moninaisuus valtakuntaan liittyvissä asioissa, ja viikoittaisilla kyselytunneillaan hän väsymättä harmonisoi ja koordinoi näitä monia ja toisistaan poikkeavia evankeliuminäkemyksiä. Tästä opetusasioissa vallitsevasta laajasta henkilökohtaisesta vapaudesta huolimatta Simon Pietari pyrki dominoimaan evankelistakoulun teologiaa. Pietarin jälkeen seuraavaksi suurin henkilökohtainen vaikutus oli Jaakob Sebedeuksella.
148:1.3 Ne toistasataa evankelistaa, jotka näiden viiden kuukauden aikana koulittiin, edustivat ainesta, josta (Abneria ja Johanneksen apostoleita lukuun ottamatta) myöhemmät seitsemänkymmentä evankeliumin opettajaa ja saarnaajaa valittiin. Evankelistojen koulun oppilailla kaikki ei ollut samassa määrin yhteistä kuin kahdellatoista apostolilla.
148:1.4 Vaikka nämä evankelistat opettivat ja saarnasivat evankeliumia, he kuitenkin kastoivat uskovia, vasta kun Jeesus myöhemmin asetti ja valtuutti heidät valtakunnan seitsemäksikymmeneksi sanansaattajaksi. Näiden evankelistaopiskelijoiden joukossa oli vain seitsemän henkilöä samassa paikassa sattuneessa auringonlaskukohtauksessa parantuneiden suuresta määrästä. Kapernaumilaisen ylimyksen poika oli yksi Pietarin koulussa evankeliumipalvelukseen harjoitetuista.
¶ 2. BEETSAIDAN SAIRAALA
148:2.1 Rantaleirin yhteydessä toimien syyrialaislääkäri Elman organisoi ja johti kahdestakymmenestäviidestä nuoresta naisesta ja kahdestatoista miehestä koostuneen joukkokunnan avulla neljän kuukauden ajan hanketta, jota tulisi pitää valtakunnan ensimmäisenä sairaalana. Tässä sairashuoneessa, joka sijaitsi vähän matkan päässä varsinaisesta telttakaupungista etelään, he hoitivat sairaita sekä kaikkien silloin tunnettujen aineellisten hoitomenetelmien mukaisesti että hengellisillä menetelmillä, joihin kuului rukoilemista ja uskon rohkaisemista. Jeesus kävi vähintäänkin kolmasti viikossa tämän leirin sairaiden luona ja otti henkilökohtaisesti yhteyttä jokaiseen kärsivään. Tietämämme mukaan mitään niin kutsuttuja yliluonnollisia paranemisihmeitä ei niiden tuhannen vaivaisen ja sairaan henkilön kohdalla tapahtunut, jotka poistuivat tästä sairaalasta joko apua saaneina tai tervehtyneinä. Valtaosa näistä apua saaneista yksilöistä julisti kuitenkin julistamasta päästyään, että Jeesus oli heidät parantanut.
148:2.2 Monet Jeesuksen siinä yhteydessä aikaansaamista paranemisista, kun hän teki hoivatyötä Elmanin potilaiden hyväksi, näyttävät tosiaankin siltä, kuin niissä olisi vaikuttanut ihme, mutta meidän on annettu tietää, että kysymys oli vain ja nimenomaan mielen ja hengen muutoksista. Tällaisia muutoksia saattaa sattua odotuksentäyteisten ja uskon vallassa olevien henkilöiden kokemuksessa, silloin kun heihin kohdistuu sellaisen vahvan, myönteisen ja siunauksellisen persoonallisuuden välitön ja innoittava vaikutus, jonka hoiva karkottaa pelon ja hävittää huolestuneisuuden.
148:2.3 Elman ja hänen työtoverinsa koettivat opettaa näille sairaille totuuden ”pahojen henkien vallassa olemisesta”, mutta heidän menestyksensä oli vähäistä. Jokseenkin yleismaailmallisesti uskottiin fyysisen sairastamisen ja mielen häiriintymisen voivan johtua siitä, että sairastuneen henkilön mielessä tai ruumiissa oleili niin kutsuttu saastainen henki.
148:2.4 Jeesus ei milloinkaan sairaisiin ja poteviin kosketuksissa ollessaan, kun eteen tuli kysymys hoitomenetelmästä tai sairauden tuntemattomien syiden paljastamisesta, jättänyt ottamatta huomioon Paratiisin-veljensä, Immanuelin, ohjeita, jotka tämä oli antanut, ennen kuin hän ryhtyi toteuttamaan Urantialla tapahtunutta ruumiillistumishankettaan. Sairaita hoitavat oppivat silti monia hyödyllisiä asioita tarkkailemalla tapaa, jolla Jeesus valoi uskoa ja luottamusta sairaisiin ja kärsiviin.
148:2.5 Leiri purettiin vähän ennen kuin koitti se vuodenaika, jolloin vilustumis- ja kuumetautitapaukset lisääntyivät.
¶ 3. ISÄN ASIOIDEN TOIMITTAMINEN
148:3.1 Koko tämän jakson ajan Jeesus toimitti leirissä toimeenpannut julkiset palvelusmenot vain kymmenkunta kertaa, ja Kapernaumin synagogassa hän puhui vain kerran. Tämä tapahtui viimeistä edellisenä sapattina ennen heidän lähtöään vasta koulutettujen evankelistojen kanssa toiselle Galileaan suuntautuneelle julkiselle saarnamatkalleen.
148:3.2 Mestari ei ollut kasteensa jälkeen ollut yhtä paljon yksikseen kuin hän oli tämän evankelistojen Betsaidan-koulutusleirin aikana. Joka kerta, kun joku apostoleista rohkaistui kysymään Jeesukselta, miksi tämä oli niin paljon poissa heidän keskuudestaan, hän tapasi vastata vain yhdellä tavalla: hän oli ”toimittamassa Isän asioita”.
148:3.3 Näiden poissaolojaksojen aikana Jeesuksen seurassa oli vain kaksi apostolia. Hän oli tilapäisesti vapauttanut Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen heidän toimestaan hänen henkilökohtaisina seuralaisinaan, jotta nämäkin saisivat tilaisuuden osallistua näiden runsaan sadan uuden evankelistaehdokkaan kouluttamiseen. Halutessaan vetäytyä kukkuloille toimittamaan Isän asioita Mestarilla oli tapana kutsua mukaansa ketkä hyvänsä kaksi apostolia, jotka sillä hetkellä sattuivat olemaan vapaina. Näin jokainen kahdestatoista apostolista sai tilaisuuden nauttia läheisestä yhdessäolosta Jeesuksen kanssa ja likeisestä kosketuksesta häneen.
148:3.4 Asiaa ei ole tämän esityksen tarkoitusperiä ajatellen paljastettu, mutta meille on kuitenkin annettu aihetta päätellä Mestarin monienkin näiden kukkuloilla viettämiensä yksinäisten kausien aikana olleen suorassa ja toimeenpanevassa yhteydessä useisiin universumin asioita johtaviin päällikköihinsä. Suunnilleen kastehetkestään lähtien tämä universumimme inkarnoitunut Hallitsija oli alkanut yhä aktiivisemmin ja tietoisemmin osallistua universumihallinnon tiettyjen osa-alueiden johtamiseen. Ja olemme aina olleet sitä mieltä, että jollakin tavoin, jota hänen lähimmille työtovereilleen ei paljastettu, hän näiden viikkojen aikana, jolloin hän osallistui vähemmän tämän maailman asioiden hoitoon, oli mukana ohjaamassa valtavan universumin hoitamisesta vastuussa olevia korkeita henkiolentoja ja että ihmis-Jeesus halusi tällaisten toimintojensa osalta sanoa olevansa ”toimittamassa Isänsä asioita”.
148:3.5 Jeesuksen ollessa tuntikausia omissa oloissaan, mutta kahden hänen apostolinsa ollessa lähettyvillä, sattui monet kerrat, että nämä huomasivat hänen piirteissään tapahtuvan nopeita ja monilukuisia muutoksia, vaikkeivät he kuulleet hänen lausuvan yhtäkään sanaa. He eivät myöskään havainneet yhtään sellaisten taivaallisten olentojen ilmestymistä, jotka olisivat saattaneet olla yhteydenpitosuhteessa heidän Mestariinsa. Tällaisia ilmestyksiähän jotkut apostoleista olivat todistamassa eräässä myöhemmässä tilaisuudessa.
¶ 4. PAHUUS, SYNTI JA PAATUNEISUUS
148:4.1 Jeesuksella oli tapana eräässä syrjäisessä ja suojaisessa Sebedeuksen puutarhan nurkkauksessa käydä kahtena iltana viikossa erityistä mielipiteidenvaihtoa niiden yksilöiden kanssa, jotka halusivat keskustella hänen kanssaan. Erään tällaisen yksityisyydessä käydyn iltakeskustelun kuluessa Tuomas esitti Mestarille seuraavan kysymyksen: ”Miksi ihmisten on valtakuntaan astuakseen välttämätöntä syntyä hengestä? Onko uudestisyntyminen välttämätön, jotta pääsisi pois paholaisen vallasta? Mestari, mitä on paha?” Nämä kysymykset kuultuaan Jeesus sanoi Tuomakselle:[1]
148:4.2 ”Älä tee sitä erehdystä, että sekoitat toisiinsa pahan ja paholaisen, oikeammin sanottuna paatuneen. Hän, jota te kutsutte paholaiseksi, on itseensä rakastunut poika, korkea hallintopersoona, joka tieten tahtoen ryhtyi harkittuun kapinaan Isäni ja hänen uskollisten Poikiensa hallitusvaltaa vastaan. Mutta olen nämä syntiset kapinalliset jo kukistanut. Selvitä tarkoin mielessäsi seuraavat erilaiset asenteet Isää ja hänen universumiaan kohtaan. Älä koskaan unohda seuraavia lakeja, jotka koskevat suhtautumista Isän tahtoon:
148:4.3 ”Pahuus on jumalallisen lain — Isän tahdon — tiedostamatonta tai tahatonta rikkomista. Pahuus on myös Isän tahdon noudattamisen epätäydellisyyden mitta.
148:4.4 ”Synti on jumalallisen lain, Isän tahdon, tietoista, tiedostettua ja tahallista rikkomista. Synti mittaa haluttomuutta olla Jumalan johdattama ja hengen opastama.
148:4.5 ”Paatumus on jumalallisen lain, Isän tahdon, päättäväistä, määrätietoista ja itsepintaista rikkomista. Paatumus on mitta, joka kertoo, mihin määrään Isän rakastava suunnitelma persoonallisuuden eloonjäämisestä ja Poikien armelias, pelastumista tarkoittava huolenpito jatkuvasti torjutaan.
148:4.6 ”Kuolevainen ihminen on ennen hengen uudestisyntymää luonnostaan altis myötäsyntyisille pahoille taipumuksille, mutta tällaiset käyttäytymisen luonnolliset epätäydellisyydet eivät ole sen paremmin syntiä kuin paatuneisuuttakaan. Kuolevainen ihminen on vasta aloittamassa pitkää nousuaan Paratiisissa olevan Isän täydellisyyteen. Ei ole synnillistä olla luonnon antamilta varustuksiltaan epätäydellinen tai osittainen. Ihminen on tosiaan pahuuteen altis, muttei hän millään muotoa ole paholaisen lapsi, ellei hän ole tietoisesti ja tahallisesti päättänyt kulkea synnin teitä ja elää elämäänsä paatumuksessa. Paha kuuluu myötäsyntyisesti tämän maailman luonnonmukaiseen järjestykseen, mutta synti on asenne, joka kertoo tietoisesta kapinoinnista. Sen toivat tähän maailmaan ne, jotka lankesivat hengellisestä valkeudesta synkeään pimeyteen.
148:4.7 ”Tuomas, kreikkalaisten opit ja persialaisten erehdykset ovat saattaneet sinut ymmälle. Et ymmärrä pahan ja synnin keskinäisiä suhteita siksi, että sinun mielestäsi ihmiskunta sai tässä maailmassa alkunsa täydellisen Aatamin myötä ja että se sitten synnin vaikutuksesta nopeasti rappeutui ihmisen nykyiseen, surkeaan tilaan. Mutta miksi kieltäydyt käsittämästä sen muistiinmerkinnän merkitystä, joka kertoo, miten Kain, Aatamin poika, meni Nodin maahan ja sai sieltä itselleen vaimon? Ja miksi kieltäydyt tulkitsemasta, mitä merkitsee muistiinmerkintä, joka kuvailee, kuinka Jumalan pojat löysivät itselleen vaimot ihmisten tyttärien joukosta?[2]
148:4.8 ”Ihmiset ovat tosiaan luonnostaan pahoja, mutteivät välttämättä syntisiä. Uusi syntymä — hengen kaste — on pahasta vapautumisen perusehto, ja se on taivaan valtakuntaan pääsemiselle välttämätön, muttei tässä ole mitään, mikä vähentää sitä tosiasiaa, että ihminen on Jumalan poika. Tämä potentiaalisen pahan myötäsyntyinen läsnäolo ei myöskään merkitse, että ihminen on jollakin salaperäisellä tavalla vieraantunut taivaassa olevasta Isästä niin, että hänen täytyisi muukalaisena, vieraana tai lapsipuolena pyrkiä jollakin keinoin saamaan Isä laillisesti adoptoimaan hänet. Kaikki tällaiset käsitykset syntyvät ensiksikin siitä, että sinulla on väärä käsitys Isästä, ja toiseksi ne johtuvat siitä, ettet tiedä ihmisen alkuperää, olemusta ja kohtaloa[3].
148:4.9 ”Kreikkalaiset ja muut ovat opettaneet teille, että ihminen laskeutuu jumalaisesta täydellisyydestä vääjäämättä kohti unohdusta tai tuhoa. Minä olen tullut osoittamaan, että astumalla valtakuntaan ihminen nousee varmasti ja vakaasti ylös Jumalan tykö ja jumalalliseen täydellisyyteen[4]. Jokainen olento, joka on jollakin tavoin vajavainen ikuisen Isän tahtoon sisältyvien jumalallisten ja hengellisten ihanteiden osalta, on potentiaalisesti paha, mutta tällaiset olennot eivät missään mielessä ole synnillisiä, vielä vähemmän paatuneita.
148:4.10 ”Tuomas, etkö ole kirjoituksista lukenut tästä asiasta tekstikohtaa, jossa sanotaan: ’Te olette Herran, teidän Jumalanne, lapsia.’ ’Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun poikani[5].’ ’Minä olen valinnut hänet pojakseni — minä olen oleva hänen Isänsä[6].’ ’Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä; tuo jokainen, jota minun nimelläni kutsutaan, sillä minä olen heidät omaksi kunniakseni luonut[7].’ ’Te olette elävän Jumalan poikia[8].’ ’Ne, joilla on Jumalan henki, ovat toden totta Jumalan poikia[9].’ Samalla kun ihmislapsessa on aineellinen osa hänen ihmisisäänsä, samalla jokaisessa valtakunnan uskonpojassa on hengellinen osa taivaallisesta Isästä.”
148:4.11 Kaiken tämän ja paljon muuta Jeesus sanoi Tuomakselle, ja enimmältään apostoli sen käsittikin. Jeesus antoi hänelle kuitenkin kehotuksen ”puhua näistä asioista muille, vasta sitten kun olen palannut Isän tykö.” Eikä Tuomas maininnut tästä keskustelusta, ennen kuin Mestari oli poistunut tästä maailmasta.
¶ 5. KÄRSIMISEN TARKOITUS
148:5.1 Erään toisen tällaisen puutarhassa käydyn yksityisen keskustelun kuluessa Natanael kysyi Jeesukselta: ”Mestari, vaikka alankin ymmärtää, miksi kieltäydyt harjoittamasta umpimähkäistä parantamista, en silti vieläkään ymmärrä, miksi rakastava Isä taivaassa antaa niin monien maan päällä elävien lastensa kärsiä niin monista vaivoista.” Mestari vastasi Natanaelille sanoen:
148:5.2 ”Natanael, sinä ja monet muut olette kertomallasi tavalla ymmällänne, koska ette käsitä, miten tiettyjen Isän tahdon pettäneiden kapinallisten kavaltajien synnilliset seikkailut ovat peräti monta kertaa sekoittaneet tämän maailman luonnonmukaisen järjestyksen. Ja minä olen tullut aloittaakseni näiden seikkojen järjestykseenpanemisen. Mutta vaatii monta aikakautta, ennen kuin tämä universumin osa on saatettu takaisin entisille urilleen ja ennen kuin ihmisten lapset on sen myötä vapautettu synnin ja kapinan aiheuttamista lisäkuormista. Pahuuden olemassaolo jo sinänsä on riittävä koetus ihmisen ylösnousemukselle — synti ei ole eloonjäämisen kannalta välttämätöntä.
148:5.3 ”Mutta, poikani, sinun tulisi tietää, ettei Isä tarkoituksellisesti kiusaa lapsia. Ihminen langettaa päälleen tarpeetonta kärsimystä sillä, että hän itsepintaisesti kieltäytyy vaeltamasta jumalallisen tahdon mukaisia parempia teitä. Kärsimys sisältyy pahaan potentiaalina, mutta enimmäkseen se on synnin ja paatumuksen aiheuttamaa. Tässä maailmassa on sattunut monen monta epätavallista tapahtumaa, eikä mitään outoa ole siinä, että kaikki ajattelevat ihmiset joutuvat ymmälle näitä kärsimyksestä ja vaivasta kertovia näkymiä todistaessaan. Mutta yhdestä asiasta voit olla varma: Isä ei lähetä kärsimystä mielivaltaisena rangaistuksena väärintekemisestä. Pahuuteen sisältyvät epätäydellisyydet ja vaikeudet ovat myötäsyntyisiä; synnistä koituvat rangaistukset ovat väistämättömiä; paatuneisuuden mukanaan tuomat tuhoisat seuraukset ovat vääjäämättömiä. Ihmisen ei tulisi syyttää Jumalaa kärsimyksistä, jotka ovat hänen valitsemansa elämäntavan luonnollinen seuraus. Liioin ei ihmisen tulisi valittaa kokemuksista, jotka kuuluvat osana elämään, sellaisena kuin sitä tässä maailmassa eletään. Isän tahto on, että kuolevainen ihminen työskentelee sinnikkäästi ja johdonmukaisesti kohentaakseen omaa tilaansa maan päällä[10]. Järkevä uutteruus antaisi ihmiselle mahdollisuuden päästä suurimmasta osasta hänen maista kurjuuttaan.
148:5.4 ”Natanael, meidän tehtävämme on auttaa ihmisiä ratkaisemaan hengelliset ongelmansa ja sillä keinoin virkistää heidän mieltään, jotta heillä olisi entistäkin parempi valmius ja motivoituneisuus ryhtyä ratkaisemaan moninaisia aineellisia ongelmiaan. Tiedän, että olet kirjoituksia lukiessasi joutunut ymmälle. Aivan liian usein vallalla on ollut pyrkimys panna Jumala vastuuseen kaikesta, mitä tietämätön ihminen ei kykene ymmärtämään. Isä ei ole henkilökohtaisesti vastuussa kaikesta, mitä ette kykene käsittämään. Älä epäile Isän rakkautta vain siksi, että jokin hänen säätämänsä oikeudenmukainen ja viisas laki sattuu aiheuttamaan sinulle kärsimystä, koska olet viattomasti tai tahallisesti rikkonut tällaista jumalallista säädöstä vastaan.
148:5.5 ”Mutta, Natanael, kirjoituksissa on monta kohtaa, jotka olisivat olleet sinulle neuvoksi, jos vain olisit ne lukenut ymmärryksellä. Etkö muista, että on kirjoitettu: ’Poikani, älä pidä Herran kuritusta halpana; äläkä kyllästy hänen ojennukseensa, sillä jota Herra rakastaa, sitä hän ojentaa, niin kuin isä ojentaa poikaa, joka hänelle rakas on[11][12].’ ’Sillä ei Herra sydämensä halusta vaivaa[13].’ ’Ennen kuin minut vaivaan saatettiin, minä eksyin, mutta nyt minä noudatan lakia[14]. Hyvä oli minulle, että minut vaivaan saatettiin, niin minä opin jumalalliset käskyt.’ ’Minä tunnen sinun murheesi[15]. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret[16].’ ’Herra on myös sorrettujen turva; turvasatama, kun vaivan aika koittaa[17].’ ’Herra tukee häntä tautivuoteella; Herra ei unhota sairaita[18].’ ’Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä. Hän tuntee ruumiisi, hän muistaa, että sinä olet tomua[19].’ ’Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa[20].’ ’Hän on turvana vaivaiselle, turvana köyhälle hänen ahdingossansa, suojana rankkasateelta, varjona korventavalta helteeltä[21].’ ’Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomille voimaa yltäkyllin[22].’ ’Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilän sydäntä hän ei sammuta[23].’ ’Kun kärsimysten vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, ja kun vastoinkäymisten virrat käyvät ylitsesi, en minä sinua hylkää[24].’ ’Hän on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja tuomaan lohdutusta kaikille, jotka surevat[25].’ ’Kärsimyksessä on ojennusta; onnettomuus ei kasva tomusta[26][27].’”
¶ 6. KÄRSIMISEN VÄÄRINKÄSITTÄMINEN —
148:6.1 Tuona samana Betsaidan iltana sattui, että Johanneskin kysyi Jeesukselta, miksi niin monet selvästikin viattomat ihmiset kärsivät niin monista sairauksista ja kokivat niin kovin paljon tuskaa. Johanneksen kysymyksiin vastatessaan Mestari paljon muun ohessa sanoi:
148:6.2 ”Poikani, et käsitä, mikä on vastoinkäymisen merkitys tai kärsimisen tehtävä. Etkö ole lukenut tuota seemiläisen kirjallisuuden mestariteosta — kirjoituksiin sisältyvää kertomusta Jobin koettelemuksista? Etkö muista, miten tämä ihana vertaus alkaa kertomuksella Herran palvelijan aineellisesta vauraudesta? Muistanet, että Jobia oli siunattu lapsilla, varallisuudella, omanarvontunnolla, yhteiskunnallisella asemalla, terveydellä ja kaikella muulla, mitä ihmiset tässä ajallisessa elämässä arvostavat. Abrahamin lasten ikiaikaisten opetusten mukaan tällainen aineellinen menestys oli kaikin puolin riittävä todistus jumalallisesta suosiosta. Tuollaiset aineelliset omaisuudet ja mainitunlainen ajallinen menestyminen eivät kuitenkaan ole merkki Jumalan suosiosta. Taivaassa oleva Isäni rakastaa köyhiä aivan yhtä paljon kuin rikkaitakin; hän ei katso henkilöön[28].
148:6.3 ”Vaikka jumalallisen lain rikkomisen satona ennemmin tai myöhemmin korjataan rangaistus; jos kohta on varmaa, että ihmiset lopulta niittävät, mitä kylvävät, sinun tulisi silti tietää, ettei inhimillinen kärsimys aina ole rangaistus edellä käyneestä synnistä. Ei kyennyt sen paremmin Job kuin hänen ystävänsäkään löytämään oikeaa vastausta asioihin, jotka saivat heidät ymmälle. Ja tuskinpa sinäkään tohtisit nykyisen tietämyksesi valossa osoittaa Saatanalle tai Jumalalle niitä osia, joita he näyttelevät tässä ainutlaatuisessa vertauksessa. Vaikkei Job kärsimyksen kautta löytänytkään ratkaisua älyllisiin pulmiinsa tai selitystä filosofisiin vaikeuksiinsa, hän saavutti silti suurvoittoja; vaikka hän näki, miten hänen teologiset puolustuslinjansa olivat murtumaisillaan, hän nousi sellaisiin hengellisiin korkeuksiin, että hän voi vilpittömin mielin sanoa: ’Minä kauhistun itseäni.’ Silloin ja sinä hetkenä hänelle suotiin se pelastus, että hän sai näyn Jumalasta. Näin siis Job, vaikka hän ymmärsikin väärin kärsimyksen, nousi silti ihmistä korkeammalla olevalle moraalisen ymmärryksen ja hengellisen oivalluksen tasolle. Kun kärsivä palvelija saa näyn Jumalasta, seurauksena on sellainen sielun rauha, joka menee kaiken inhimillisen ymmärryksen yli[29].
148:6.4 ”Elifas, ensimmäinen Jobin ystävistä, kehotti kärsijää osoittamaan vaivoissaan samaa lujuutta, jota tämä oli menestyksensä päivinä suositellut muille[30]. Tämä valelohduttaja sanoi: ’Luota uskontoosi, Job. Muista, että kärsimään joutuvat pahat eivätkä vanhurskaat. Täytyy olla niin, että ansaitset tämän rangaistuksen, muutoin ei sinua piinattaisi. Varsin hyvin tiedät, ettei kukaan voi Jumalan silmissä olla vanhurskas. Tiedät, ettei pahoilla koskaan ole todellista menestystä. Oli miten oli, ennalta säädetyltä kuitenkin näyttää, että ihminen joutuu vaikeuksiin, ja ehkä Herra kurittaa sinua vain omaksi parhaaksesi.’ Eipä ihme, ettei Job-raukka moisesta inhimillisen kärsimyksen ongelman tulkinnasta saanut paljonkaan lohtua.
148:6.5 ”Mutta hänen toisen ystävänsä, Bildadin, neuvo oli vieläkin masentavampi siitä huolimatta, että se oli tuolloin oikeaksi katsotun teologian näkökulmasta lujalla perustalla[31]. Bildad sanoi: ’Jumala ei voi olla epäoikeudenmukainen. Lastesi on täytynyt olla synnintekijöitä, koska he menehtyivät; sinun täytyy olla väärässä, sillä muuten ei sinua tuolla tavoin piinattaisi. Ja jos olet todella vanhurskas, Jumala varmaankin vapahtaa sinut vaivoistasi. Sinun tulisi oppia siitä, mitä historia kertoo Jumalan menettelystä ihmisten suhteen, eli että Kaikkivaltias hävittää vain häijyt.’
148:6.6 ”Ja muistanet, miten Job vastasi ystävilleen ja sanoi: ’Tiedänhän minä, ettei Jumala kuule avunhuutoani. Miten Jumala muka voi olla oikeudenmukainen ja olla samalla niin perin juurin piittaamaton viattomuudestani? Alan oppia, että minun on hyödytöntä vedota Kaikkivaltiaaseen. Ettekö näe, että Jumala sietää sellaisen, että pahat vainoavat hyviä? Näin perin heikko kun ihminen on, mitä toiveita hänellä on siitä, että kaikkivoipa Jumala ottaa hänet huomioon? Jumala on tehnyt minusta sellaisen kuin olen, ja kun hän näin kääntyy minua vastaan, olen puolustuskyvytön. Ja miksi Jumala ylipäätään minut loi, niin että minun pitää näin surkealla tavalla kärsiä?’[32]
148:6.7 ”Ja kuka voi moittia Jobin suhtautumista, kun otetaan huomioon hänen ystäviensä antamat neuvot ja hänen omassa mielessään Jumalasta vallinneet erheelliset käsitykset? Etkö ymmärrä, että Job ikävöi inhimillistä Jumalaa, että hän kaipasi kanssakäymistä sellaisen jumalallisen Olennon kanssa, joka tuntee ihmisen kuolevaisen olotilan ja ymmärtää, että oikeamieliset joutuvat useinkin syyttä kärsimään osana tätä pitkään, Paratiisiin päätyvään ylösnousemukseen kuuluvaa ensimmäistä elämää? Sen vuoksi on Ihmisen Poika tullut Isän tyköä, että hän lihallisessa hahmossa eläisi sellaisen elämän, että hän kykenee lohduttamaan ja auttamaan kaikkia, joilta vastedes vaaditaan Jobin koettelemusten kestämistä.
148:6.8 ”Jobin kolmas ystävä, Soofar, puolestaan lausui vieläkin lohduttomampia sanoja virkkaessaan: ’Oletpa sinä tyhmä, kun väität olevasi vanhurskas, vaikka näet, millaiseen vaivaan sinut on saatettu[33]. Mutta myönnän toki, että Jumalan teitä on mahdotonta käsittää. Ehkäpä koko kurjuudellasi on kuitenkin jokin salattu tarkoitus.’ Ja kaikkia kolmea ystäväänsä kuunneltuaan Job pyysi apua suoraan Jumalalta vetoamalla siihen, että ’ihminen, vaimosta syntynyt, elää vain vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.’[34]
148:6.9 ”Sen jälkeen hän kävi ystäviensä kanssa toisen keskustelukierroksen. Elifas kävi yhä tylymmäksi, syyttelevämmäksi ja ivallisemmaksi[35]. Bildadia närkästytti Jobin ylenkatse ystäviään kohtaan[36]. Soofar toisteli synkkämielisiä neuvojaan[37]. Kun päästiin näin pitkälle, Job alkoi jo inhota ystäviään ja vetosi taas Jumalaan, ja nyt hän esitti vetoomuksensa oikeudenmukaiselle Jumalalle eikä sille epäoikeudenmukaiselle Jumalalle, joka kätkeytyi hänen ystäviensä filosofiaan ja jollainen piili myös hänen omassa uskonnollisessa asennoitumisessaan[38][39]. Seuraavaksi Job haki turvaa lohdukkeesta, joka sisältyy tulevaan elämään, sillä tulevassa elämässähän kuolevaisen olemassaoloon kuuluvat vääryydet kyetään oikaisemaan entistä oikeudenmukaisemmin[40]. Se, ettei Job saa apua ihmiseltä, ajaa hänet Jumalan luo[41]. Sitten seuraa suuri kamppailu, jonka hän käy sydämessään uskon ja epäilyksen välillä[42]. Kärsivä ihminen alkaa lopultakin nähdä elämän valon. Hänen piinattu sielunsa nousee uusille toivon ja rohkeuden kukkuloille[43]. Hän saattaa edelleenkin kärsiä ja jopa kuolla, mutta hänen valaistunut sielunsa päästää nyt ilmoille tuon voitonhuudon: ’Minun Puolustajani elää!’
148:6.10 ”Job oli täysin oikeassa asettaessaan kyseenalaiseksi opinkappaleen, jonka mukaan Jumala kiusaa lapsia rangaistakseen näiden vanhempia. Job oli aina valmis myöntämään, että Jumala on oikeamielinen, mutta hän kaipasi jotakin sellaista ilmoitusta Iankaikkisen persoonallisesta luonteesta, joka olisi tyydyttänyt hänen sielunsa. Ja se juuri on meidän tehtävämme maan päällä. Enää ei kärsiviltä kuolevaisilta evätä lohdutusta, jonka tarjoaa tieto Jumalan rakkaudesta ja ymmärrys taivaassa olevan Isän armosta. Vaikka tuulispäästä puhuttu Jumalan puhe olikin majesteettinen käsitys sille ajalle, jolloin se lausuttiin, sinä olet jo tullut tietämään, ettei Isä tuolla tavoin tuo itseään julki, vaan että hän paremminkin puhuu ihmissydämen sisällä hiljaisena, vaimeana äänenä, joka sanoo: ’Tämä on se tie; sitä käykää[44][45][46][47].’ Etkö käsitä, että Jumala asuu sisimmässäsi; että hänestä on tullut se, mitä sinä olet, jotta hän saisi tehdä sinusta sen, mitä hän on!”
148:6.11 Sen jälkeen Jeesus esitti seuraavat loppusanat: ”Taivaallinen Isä ei suinkaan tahdostaan kiusaa ihmisten lapsia[48]. Ihminen kärsii ensinnäkin ajallisuuteen kuuluvien sattumusten sekä niiden vajavaisuuksien takia, joiden syynä on se epäkohta, että fyysinen olemassaolo on vielä epäkypsää. Toisekseen hän kärsii synnin, elämän ja valon lakien rikkomisen, väistämättömät seuraamukset. Ja kolmanneksi ihminen korjaa satoa siitä, että hän itse pitää paatuneesti kiinni kapinoinnistaan vanhurskasta taivaan hallitusvaltaa vastaan maan päällä. Mutta ihmisen kärsimykset eivät ole mikään ihmiselle henkilökohtaisesti langetettu jumalallinen tuomio. Ihminen voi tehdä, ja hän tekee, paljon vähentääkseen ajallisia kärsimyksiään. Mutta karkota kerta kaikkiaan mielestäsi sellainen taikauskoinen käsitys, että Jumala paholaisen kehotuksesta saattaa ihmisen vaivaan. Tutkipa Jobin kirjaa vaikka vain siinä tarkoituksessa, että huomaisit, miten monia vääriä käsityksiä hyvätkin ihmiset saattavat Jumalasta elätellä, ja pane sitten merkille, miten tuskallisesti jopa piinattu Job näistä erheellisistä opetuksista huolimatta löysi lohdutuksen ja pelastuksen Jumalan. Lopulta hänen uskonsa tunkeutui kärsimysten pilvien läpi ja löysi sieltä sen elämän valon, joka virtaa Isän tyköä parantavana armona ja iäisenä vanhurskautena.”
148:6.12 Johannes pohdiskeli kuulemiaan sanoja sydämessään monen päivän ajan. Tämä Mestarin kanssa puutarhassa käyty keskustelu toi merkittäviä muutoksia hänen koko loppuelämäänsä, ja jälkeenpäin hän vaikutti suuresti siihen, että muut apostolit muuttivat näkemystään tavallisten inhimillisten kärsimysten syistä, luonteesta ja tarkoituksesta. Mutta Johannes ei koskaan puhunut tästä neuvonpidosta, ennen kuin Mestari oli poistunut tästä maailmasta.
¶ 7. MIES, JONKA KÄSI OLI KUIVETTUNUT
148:7.1 Viimeistä edellisenä sapattina ennen apostolien ja uusien evankelistojen ryhmän lähtöä toiselle Galilean-saarnamatkalle Jeesus puhui Kapernaumin synagogassa aiheesta ”vanhurskaan elämän riemut”. Kun Jeesus oli päättänyt puheensa, hänen ympärilleen kerääntyi suuri joukko rampoja, ontuvia, sairaita ja vaivaisia, jotka halusivat tulla parannetuiksi. Ryhmän seassa olivat myös apostolit, monet uusista evankelistoista ja Jerusalemista lähetetyt fariseusurkkijat. Meni Jeesus minne hyvänsä (paitsi kun hän oli kukkuloilla toimittamassa Isän asioita), oli varmaa, että kuusi jerusalemilaisurkkijaa olivat hänen kannoillaan.
148:7.2 Kun Jeesus seisoi puhumassa väkijoukolle, vakoojafariseusten johtaja usutti erään miehen, jonka käsi oli kuivettunut, kääntymään Jeesuksen puoleen ja kysymään, olisiko laillista tulla parannetuksi sapattipäivänä, vai pitäisikö hänen etsiä apua jonakin muuna päivänä[49]. Kun Jeesus näki miehen, kuuli hänen sanansa ja tajusi, että fariseukset olivat panneet hänet asialle, hän sanoi: ”Tulepa tänne, niin teen sinulle yhden kysymyksen: Jos sinulla olisi lammas, ja se sattuisi sapattipäivänä putoamaan kuoppaan, kumartuisitko silloin maahan, tarttuisitko siihen kiinni ja nostaisitko sen ylös kuopasta? Onko lainmukaista tehdä sellaista sapattipäivänä?” Ja mies vastasi: ”Kyllä, Mestari, kyllä sellainen hyvän tekeminen on laillista sapattipäivänä.” Ja sitten Jeesus sanansa kaikille osoittaen sanoi: ”Tiedän kyllä, minkä tähden olette lähettäneet tämän miehen eteeni. Saisitte syyn pahastua minuun, jos kykenisitte houkuttelemaan minut osoittamaan armoa sapattipäivänä. Hiljaisesti olitte kaikki samaa mieltä siitä, että olisi laillista nostaa lammasraasu kuopasta, niin sapatti kuin onkin, ja minä kutsun teidät todistamaan, että on laillista osoittaa laupeutta sapattina, eikä vain eläimille vaan myös ihmisille. Kuinka paljon onkaan ihminen lammasta arvokkaampi! Julistan teille, että on laillista tehdä hyvää ihmisille sapattina.” Ja kun he kaikki siinä seisoivat äänettöminä Jeesuksen edessä, hän puhutteli miestä, jonka käsi oli kuivunut, ja sanoi: ”Nouse tänne vierelleni, jotta kaikki sinut näkisivät. Ja nyt minä, jotta saisit tietää Isäni tahdon olevan, että teet hyvää sapattipäivänä, käsken sinua ojentamaan kätesi, jos sinulla on uskoa tullaksesi parannetuksi.”
148:7.3 Ja kun tämä mies ojensi kuivettuneen kätensä, vamma parani[50]. Väkijoukon teki mieli käydä käsiksi fariseuksiin, mutta Jeesus pyysi ihmisiä pysymään rauhallisina sanoen: ”Olen juuri kertonut teille, että on laillista tehdä hyvää sapattina elämän pelastaakseen, mutta en opettanut teitä tekemään vahinkoa ja antamaan periksi tappamisen halulle.” Kiukkuiset fariseukset poistuivat paikalta, ja vaikka sapatti olikin, he riensivät suoraa päätä Tiberiakseen pitämään neuvoa Herodeksen kanssa. He tekivät kaiken voitavansa saadakseen Herodeksen epäluulot heräämään ja voittaakseen herodeslaiset liittolaisikseen Jeesusta vastaan. Mutta Herodes ei suostunut ryhtymään toimenpiteisiin Jeesusta vastaan vaan neuvoi heitä esittämään valituksensa Jerusalemille.
148:7.4 Tämä oli ensimmäinen ihmeteko, jonka Jeesus teki vastaukseksi vihamiestensä esittämään haasteeseen. Eikä Mestari pannut tätä niin kutsuttua ihmettä toimeen osoittaakseen sillä parantajankykynsä vaan esittääkseen tehokkaan vastalauseensa siitä, että uskonnon säätämästä sapattilevosta itse asiassa tehtiin koko ihmiskuntaan kohdistuva mielettömistä rajoituksista koostuva orjuutuskeino. Kyseinen mies ryhtyi harjoittamaan taas kivenhakkaajan työtään, ja hän osoittautui yhdeksi niistä, jotka parantumisensa jälkeen viettivät kiitoksentäyteistä ja vanhurskasta elämää.
¶ 8. VIIMEINEN BEETSAIDASSA VIETETTY VIIKKO
148:8.1 Viimeisellä Betsaidassa vietetyllä viikolla Jerusalemin lähettämien urkkijoiden asenne Jeesusta ja hänen opetuksiaan kohtaan muuttui varsin kaksijakoiseksi. Näiden fariseusten joukossa oli kolme, joihin heidän näkemänsä ja kuulemansa olivat tehneet valtavan vaikutuksen. Jerusalemissa oli sillä välin tapahtunut, että Abraham, muuan nuori ja vaikutusvaltainen sanhedrinin jäsen, ilmoitti julkisesti omaksuvansa Jeesuksen opetukset, ja Abner kastoi hänet Siiloamin lammikossa. Koko Jerusalem oli tästä tapauksesta innoissaan, ja Betsaidaan lähetettiin saman tien viestinviejät kutsumaan kuusi urkkijafariseusta takaisin.
148:8.2 Edellisellä Galilean-matkalla valtakuntaan voitettu kreikkalaisfilosofi palasi mukanaan muutama varakas aleksandrianjuutalainen, ja nämä pyysivät taas kerran Jeesusta tulemaan kaupunkiinsa perustamaan uskonnollis-filosofisen koulun ja sen lisäksi sairaanhoitolaitoksen. Mutta Jeesus kieltäytyi kohteliaasti kutsusta.
148:8.3 Osapuilleen samaan aikaan Betsaidan leiriin saapui muuan bagdadilainen transsiprofeetta nimeltään Kirmet. Tämä profeetaksi väitetty henkilö sai transsitilassa omalaatuisia näkyjä, ja jos hänen nukkumistaan häirittiin, hän näki mielikuvituksellisia unia. Leirillä hän aiheutti melkoista hämminkiä, ja Simon Selootti oli sitä mieltä, että tätä itsepetoksellista teeskentelijää tuli kohdella koko lailla karkeasti, mutta Jeesus puuttui asiaan ja antoi tälle muutamaksi päiväksi täyden toimintavapauden. Kaikki hänen julistustaan kuuntelevat havaitsivat kohta, ettei hänen opetuksensa valtakunnan evankeliumin perusteella arvioituna ollut tervettä. Eikä aikaakaan, kun hän palasi Bagdadiin ja vei mukanaan vain puolen tusinaa tasapainotonta ja eksyilevää sielua. Mutta ennen kuin Jeesus ehti puhua bagdadilaisprofeetan puolesta, Daavid Sebedeus oli itse itsensä asettaneen toimikunnan avustamana vienyt Kirmetin järven selälle ja painettuaan hänet useaan kertaan veden alle kehottanut Kirmetiä lähtemään leiristä ja järjestämään ja rakentamaan oman leirinsä.
148:8.4 Samana päivänä Beth-Marion, muuan foinikialaisnainen, joutui sellaisen kiihkon valtaan, että hänen päänsä sekosi, ja kun hän oli ollut vähällä hukuttaa itsensä yrittäessään kävellä veden päällä, hänen ystävänsä toimittivat hänet pois leiristä.
148:8.5 Uusi jerusalemilaiskäännynnäinen, Abraham-fariseus, antoi koko maisen omaisuutensa apostolien kassaan, ja suureksi osaksi juuri tämän avustuksen turvin voitiin sata vastakoulutettua evankelistaa lähettää välittömästi matkaan. Andreas oli jo ilmoittanut leirin sulkemisesta, ja itse kukin teki valmisteluja joko lähteäkseen kotiinsa tai seuratakseen evankelistoja Galileaan.
¶ 9. HALVAANTUNEEN PARANTAMINEN
148:9.1 Perjantai-iltapäivällä, lokakuun 1[51]. päivänä, kun Jeesus piti viimeistä kokoustaan apostolien, evankelistojen ja hajaantuvan leirin muiden johtajien kanssa ja kun Jerusalemista tulleet kuusi fariseusta istuivat koolla olevien eturivissä Sebedeuksen kodin tilavassa ja laajennetussa salissa, sattui yksi Jeesuksen koko maisen elämän oudoimmista ja ainutlaatuisimmista välikohtauksista. Tuona hetkenä Mestari piti juuri seisoaltaan puhetta tässä suuressa huoneessa, joka oli rakennettu niin laajaksi, että siellä sadekauden aikana olisi riittävästi tilaa juuri tämänkaltaisten kokousten pitämiseen. Koko talo oli valtavan väkijoukon piirittämä, ja ihmiset höristivät korviaan kuullakseen edes jonkin osan Jeesuksen puheesta.
148:9.2 Talon ollessa tungokseen asti täynnä ihmisiä ja joka puolelta halullisten kuuntelijoiden saartama tuotiin Kapernaumista muuan mies, jota halvaus oli jo kauan aikaa vaivannut, ja tuojina olivat hänen ystävänsä, jotka kantoivat häntä pienessä lepotuolissa. Tämä halvaantunut oli kuullut Jeesuksen olevan lähdössä Betsaidasta, ja koska hän oli keskustellut vastikään parannetun kivenhakkaaja Aaronin kanssa, hän päätti kannattaa itsensä Jeesuksen eteen, jossa hän voisi pyytää parantamista[52]. Hänen ystävänsä koettivat sekä etu- että takaovesta päästä sisälle Sebedeuksen taloon, mutta tungos oli aivan liian suuri, jotta se olisi onnistunut. Mutta halvaantunut ei suostunut hyväksymään tappiota. Hän neuvoi ystäviään hankkimaan tikkaat, joita myöten he sitten nousivat sen huoneen katolle, jossa Jeesus puhui, ja kattotiilet irrotettuaan he rohkeasti laskivat sohvallaan makaavan sairaan miehen köysien varassa alas, kunnes kärsivä lepäsi lattialla suoraan Mestarin edessä. Kun Jeesus näki, mitä he olivat tehneet, hän keskeytti puheensa, ja hänen seurassaan huoneessa olevat ihmiset ihmettelivät ja ihastelivat sairaan miehen ja tämän ystävien hellittämättömyyttä. Halvaantunut sanoi: ”Mestari, en tahtoisi häiritä opetustasi, mutta olen päättänyt, että minut parannetaan. En kuulu niihin, jotka saivat parannuksen ja heti unohtivat opetuksesi. Minä tahtoisin tulla parannetuksi, jotta voisin palvella taivaan valtakunnassa.” Vaikka oli niin, että tämä mies oli elämäänsä väärin viettämällä itse hankkinut vaivansa, silti Jeesus nähdessään hänen uskonsa, sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, älä pelkää; syntisi ovat anteeksi annetut. Uskosi on sinut pelastava.”
148:9.3 Kun Jerusalemista tulleet fariseukset ja heidän seurassaan istuvat muut kirjanoppineet ja lainoppineet kuulivat äskeisen, Jeesuksen lausuman julistuksen, he sanoivat toisilleen: ”Kuinka tämä mies julkeaa puhua tuolla tavoin? Eikö hän ymmärrä, että moinen puhe on jumalanpilkkaa? Kuka muu kuin Jumala voi antaa synnin anteeksi?” Jeesus, joka hengessään tajusi, että he tuohon tapaan mielessään ja keskenään järkeilivät, puhui heille ja sanoi: ”Miksi te sydämessänne noin järkeilette? Keitä te olette istuaksenne minua tuomitsemassa? Mikä ero siinä on, sanonko minä tälle halvaantuneelle: Syntisi ovat anteeksi annetut, tai: Nouse, ota vuoteesi ja kävele? Mutta jotta te, jotka olette tätä kaikkea todistamassa, saisitte lopultakin tietää, että Ihmisen Pojalla on maan päällä valta ja voima antaa synnit anteeksi, sanon tälle vaivatulle miehelle: Nouse, ota vuoteesi ja mene omaan taloosi[53].” Ja kun Jeesus oli nämä sanat puhunut, halvaantunut nousi, ja sitä mukaa kun ihmiset väistyivät hänen tieltään, hän käveli heidän kaikkien editse ulos[54]. Ja ne, jotka kaiken tämän näkivät, hämmästyivät. Pietari lähetti väkijoukon pois, samalla kun monet rukoilivat ja ylistivät Jumalaa ja tunnustivat, etteivät olleet koskaan ennen nähneet näin kummallisia tapahtumia.
148:9.4 Ja jokseenkin tähän aikaan saapuivat sanhedrinin viestintuojat, jotka käskivät kuuden urkkijan palata Jerusalemiin. Tämän viestin kuullessaan he ryhtyivät omassa keskuudessaan vakavaan mielipiteiden vaihtoon. Ja kun he olivat päättäneet keskustelunsa, johtaja ja kaksi hänen toveriaan palasivat viestintuojien mukana Jerusalemiin, kun urkkijafariseuksista kolme sen sijaan tunnusti uskonsa Jeesukseen, ja he menivät heti järvelle, jossa Pietari kastoi heidät, ja apostolit hyväksyivät heidät joukkoonsa valtakunnan lapsina.
¶ Viittauksia
- ↑ Miksi meidän on synnyttävä hengestä?: Joh 3:3-6.
- ↑ Niin sanottu ihmisen syntiinlankeemus: 1 Moos 3:17-19; Room 5:12-19. Kain ottaa vaimon Nodista: 1 Moos 4:16-17. Jumalan pojat ottavat vaimoja: 1 Moos 6:1-2.
- ↑ Paha luonnostaan, ei syntinen: Saarn 7:20; Room 3:23; 1 Joh 1:8.
- ↑ Kreikkalaiset opettivat ihmisen lankeavan: Room 5:12-19.
- ↑ Minä olen Isä, hän on poika: 2 Sam 7:14.
- ↑ Minä olen valinnut hänet poikakseni: 1 Aik 28:6.
- ↑ Minä loin heidät kunniakseni: Jes 43:6-7.
- ↑ Te olette Jumalan lapsia: Ps 82:6. Te olette elävän Jumalan poikia: Hoos 1:10.
- ↑ Ne, joilla on henki, ovat Jumalan poikia: Room 8:14.
- ↑ Ei tarkoituksellista kärsimystä: Hepr 12:5-11.
- ↑ Älkää halveksiko kuritusta: Sananl 3:11-12.
- ↑ Korjaus kärsimyksessä: Job 5:17-18.
- ↑ Herra ei ahdista vapaaehtoisesti: Valit 3:33.
- ↑ Ennen ahdistusta olin eksyksissä: Ps 119:67.
- ↑ Minä tunnen sinun murheesi: 2 Moos 3:7.
- ↑ Jumala on minun turvani: 5 Moos 33:27.
- ↑ Jumala on levon turvapaikka: Ps 9:9.
- ↑ Jumala ei unohda sairaita: Ps 41:3.
- ↑ Hän muistaa, että olet tomua: Ps 103:13-14.
- ↑ Hän parantaa murtuneet sydämet: Ps 147:3.
- ↑ Hän on köyhien toivo: Jes 25:4.
- ↑ Hän antaa voimaa heikolle: Jes 40:29.
- ↑ Hän ei murra murskattua ruokoaan: Jes 42:3.
- ↑ Ahdingon vedet, virrat: Jes 43:2.
- ↑ Lähetetty sitomaan murtuneita sydämiä: Jes 61:1-2.
- ↑ Ahdistus on hyväksi minulle: Ps 119:71.
- ↑ Vaiva ei ole tomusta: Job 5:6.
- ↑ Jobilla oli hyvä, rikas ja terve: Job 1:1-3. Jumala siunaa uskollisia: 1 Moos 49:25; Ps 1:1-3; Sananl 3:33; Sananl 10:6; 5 Moos 28:1-8. Ei kunnioiteta henkilöitä: 2 Aik 19:7; Job 34:19; Sir 35:12; Apt 10:34; Room 2:11; Gal 2:6; Gal 3:28; Ef 6:9; Kol 3:11.
- ↑ Ihmiset niittävät sitä, mitä kylvävät: Job 4:8; Gal 6:7. Minä inhoan itseäni: Job 42:6. Peace passing understanding: Fil 4:7.
- ↑ Elifas, ensimmäinen ystävä: Job 4:1--5:27.
- ↑ Bildad, toinen ystävä: Job 8:1-22.
- ↑ Jobin toivottomuus: Job 9:1--10:22.
- ↑ Zophar, kolmas ystävä: Job 11:1-20.
- ↑ Vähäisiä päiviä ja täynnä vaikeuksia: Job 14:1.
- ↑ Elifats on ankarampi: Job 1; Job 1.
- ↑ Bildad närkästynyt: Job 18:1-21.
- ↑ Sofar toistaa neuvoja: Job 20:1-29.
- ↑ Job vetoaa Jumalaan: Job 21:16-21.
- ↑ Vetoomus vanhurskaaseen Jumalaan: Job 23:1--24:25.
- ↑ Lohdutus tulevasta elämästä: Job 27:1--31:40.
- ↑ Apu vain Jumalalta: Job 19:13-19.
- ↑ Taistelu uskon ja epäilyksen välillä: Job 19:21-26.
- ↑ Puolustajani elää: Job 19:25.
- ↑ Puhe pyörremyrskystä: Job 38:1.
- ↑ Jumala asuu sinussa: Job 32:8,18; Jes 63:10-11; Hes 37:14; Matt 10:20; Luuk 17:21; Joh 17:21-23; Room 8:9-11; 1 Kor 3:16-17; 1 Kor 6:19; 2 Kor 6:16; Gal 2:20; 1 Joh 3:24; 1 Joh 4:12-15; Ilm 21:3.
- ↑ Hiljainen pieni ääni: 1 Kun 19:12.
- ↑ Tämä on tie: Jes 30:21.
- ↑ Isä ei mielellään ahdista: Valit 3:33.
- ↑ Mies, jolla on kuivettunut käsi: Matt 12:9-13a; Mark 3:1-5a; Luuk 6:6-10a.
- ↑ Käsi tehty terveeksi: Matt 12:13b-14; Mark 3:5b-6; Luuk 6:10b-11.
- ↑ Saarnaaminen Galileassa: Mark 2:1-2; Luuk 5:17.
- ↑ Halvaantunut parani: Matt 9:2; Mark 2:3-5; Luuk 5:18-20.
- ↑ Fariseukset provosoitu: Matt 9:3; Mark 2:6-7; Luuk 5:21.
- ↑ Jeesus vastaa parantamalla: Matt 9:4-8; Mark 2:8-12; Luuk 5:22-26.