© 1993 Urantia Foundationin
| Luku 93. Makiventa Melkisedek |
Indeksi
Useita versioita |
Luku 95. Melkisedekin opetusten vaikutus Levantissa |
94:0.1 SAALEMIN uskonnon ensimmäiset opettajat tunkeutuivat Afrikan ja Euraasian kaukaisimpienkin heimojen luo, ja alati he saarnasivat Makiventan evankeliumia, jonka mukaan jumalallisen suosion saavuttamisen ainoana hintana oli ihmisen usko ja luottamus ainoaan universaaliseen Jumalaan. Melkisedekin liitto Abrahamin kanssa toimi mallina koko sille alkuaikojen lähetyssanomalle, joka levisi Saalemista ja muista keskuksista. Koskaan ei Urantialla ole ollut innostuneempia ja tarmokkaampia jonkin uskonnon lähetyssaarnaajia kuin nämä jalot miehet ja naiset, jotka veivät Melkisedekin opetukset itäisen pallonpuoliskon jokaiseen kolkkaan. Näitä lähetyssaarnaajia värvättiin monien kansojen ja rotujen keskuudesta, ja he levittivät opetuksiaan etupäässä alkuperäisväestöön kuuluvien käännynnäisten välityksellä. He perustivat maailman eri puolille koulutuskeskuksia, joissa he opettivat alkuperäisväestön edustajille Saalemin uskontoa, ja sen jälkeen he valtuuttivat nämä oppilaat toimimaan opettajina, kunkin oman kansansa parissa.
94:1.1 Melkisedekin päivinä Intia oli kosmopoliittinen maa, joka oli vastikään joutunut pohjoisesta ja lännestä tulleiden arjalais-andiittisten maahantunkeutujien poliittiseen ja uskonnolliseen herruuteen. Tällä kerralla arjalaiset olivat levittäytyneet runsaslukuisesti vain niemimaan pohjoisiin ja läntisiin osiin. Nämä vedalaiset tulokkaat olivat tuoneet mukanaan lukuisat heimojumalansa. Heidän uskonnolliset palvontamuotonsa noudattivat tarkoin heidän varhaisempien andiittiesi-isiensä seremoniatapoja sikäli, että isä toimi edelleenkin pappina ja äiti papittarena ja kotiliettä käytettiin yhä alttarina.
94:1.2 Tuolloin oli parhaillaan menossa vedakultin kasvu- ja muodonmuutosvaihe bramiinikastiin kuuluvien opettaja-pappien johdolla, jotka vähä vähältä ottivat valvontaansa laajenevan palvontarituaalin. Entisten kolmenkymmenenkolmen arjalaisjumaluuden yhteensulautuminen oli edennyt jo pitkälle, kun Saalemin lähetyssaarnaajat tunkeutuivat Pohjois-Intiaan.
94:1.3 Näiden arjalaisten polyteismi oli heidän aiemman monoteisminsä rappeutunut muoto. Rappeutumisen oli aiheuttanut heidän hajaantumisensa heimoyksiköiksi, joista jokaisella oli oma syvästi kunnioitettu jumalansa. Tämä andiittisen Mesopotamian alkuperäisen monoteismin ja kolminaisuusopin takaperoinen kehitys oli toisen esikristillisen vuosituhannen ensimmäisinä vuosisatoina muuttumassa jälleenyhdistymisprosessiksi. Nämä monet jumalat järjestettiin jumalaperheeksi, jota kolmiyhteisesti johtivat taivaan herra Djaus pitar, ilmakehän myrskyisä herra Indra ja kolmipäinen tulenjumala Agni, maan herra ja aiemman kolminaisuuskäsitteen surkastunut eduskuva.
94:1.4 Selkeästi henoteistiset kehityskulut tasoittivat tietä kehittyneelle monoteismille. Jumaluuksista ammoisin eli Agni korotettiin usein koko panteonin isä-päämieheksi. Jumaluus-isä-prinsiippi, josta välillä käytetään sanaa Pradzhapati, välillä nimeä Brahma, painui pinnan alle sen teologisen taistelun tuoksinassa, jonka bramiinipapit myöhemmin kävivät Saalemin opettajien kanssa. Brahmuus miellettiin koko vedalaisen jumalaperheen aktivoivaksi energia-jumaluus-prinsiipiksi.
94:1.5 Saalemin lähetyssaarnaajat saarnasivat Melkisedekin yhdestä ja ainoasta Jumalasta, taivaan Kaikkein Korkeimmasta. Tällainen esitys ei ollut kokonaan ristiriidassa kehkeytymässä olleen Isä-Brahma-käsitteen kanssa, jonka mukaan hän oli kaikkien jumalten alkulähde, mutta Saalemin oppi oli epäritualistinen, joten se suuntautui suoraan bramiinipapiston oppeja, traditioita ja opetuksia vastaan. Bramiinipapit eivät koskaan halunneet hyväksyä saalemilaista opetusta, jonka mukaan pelastus saavutetaan uskon kautta ja Jumalan suosioon päästään ilman ritualistisia menoja ja uhriseremonioita.
94:1.6 Intialle merkitsi ratkaisevaa käännekohtaa se, että se hylkäsi Melkisedekin evankeliumin, joka puhui luottamuksesta Jumalaan ja pelastuksesta uskon kautta. Saalemin lähetyssaarnaajilla oli ollut suuri vaikutus siihen, että usko kaikkiin ikivanhoihin vedalaisjumaliin väheni, mutta johtajat, vedalaisuuden papit, kieltäytyivät hyväksymästä Melkisedekin opetusta yhdestä Jumalasta ja yhdestä, koruttomasta uskosta.
94:1.7 Vastustaakseen Saalemin opettajia bramiinit seuloivat oman aikansa pyhät kirjoitukset, ja näin aikaansaatu kokoomateos on myöhemmin tarkistetussa muodossaan säilynyt nykyaikaan asti Rigvedana, yhtenä muinaisimpana pyhänä kirjana. Sitten seurasivat toinen, kolmas ja neljäs Veda, kun bramiinit yrittivät kiteyttää, kaavamaistaa ja vakiinnuttaa palvonta- ja uhrausrituaalejaan tuolloisten kansanheimojen tarpeiden mukaisiksi. Parhailta osiltaan nämä kirjoitukset ovat tasavertaisia minkä tahansa muun samanluontoisen kirjakokoelman kanssa, jos mittapuuna pidetään käsitteistön kauneutta ja näkemysten totuudellisuutta. Mutta kun tähän verrattomaan uskontoon tarttui Etelä-Intian tuhansien ja taas tuhansien taikauskojen, kulttien ja rituaalien saastetta, se koki vähittäisen muodonmuutoksen, ja siitä tuli kirjavin teologinen järjestelmä, minkä kuolevainen ihminen on koskaan kehitellyt. Vedojen tarkastelu tuo nähtäville sekä korkeimpia että kaikkein ala-arvoisimpia jumaluuskäsityksiä, mitä on koskaan sanoiksi puettu.
94:2.1 Sitä mukaa kun Saalemin lähetyssaarnaajat tunkeutuivat kohti etelää dravidalaiseen Deccaniin, he kohtasivat yhä laajemmalle ulottuvan kastijärjestelmän, arjalaisten luoman järjestelmän, jonka tarkoitus oli estää rodullisen identiteetin menetys toissijaisten sangik-kansanheimojen paisuvan tulva-aallon edessä. Koska bramiinien pappiskasti oli kyseisen järjestelmän kaikkein olennaisin osa, hidastutti tämä yhteiskuntajärjestelmä Saalemin opettajien etenemistä suuresti. Kastijärjestelmä ei kyennyt pelastamaan arjalaisrotua, mutta se onnistui säilyttämään bramiinit, jotka puolestaan ovat nykyaikaan asti säilyttäneet uskonnollisen johtoasemansa Intiassa.
94:2.2 Ja kun tilanne oli sellainen, että vedalaisuus korkeamman totuuden hylkäämisen myötä heikkeni, arjalaisten kultti joutui Deccanista käsin yhä lukuisampina vyöryvien hyökkäysten kohteeksi. Pyrkiessään epätoivoisesti pysäyttämään tämän vuoksiaallon, joka uhkasi tuhota rodun ja hävittää uskonnon, bramiinikasti koetti nostaa itsensä kaiken muun yläpuolelle. He opettivat, että jumaluudelle annettu uhri jo sinänsä oli kaikkivoipainen, että se oli voimassaan vastustamaton. He julistivat, että universumin kahdesta jumalallisesta perusprinsiipistä toinen oli Brahmuus, jumaluus, ja toinen oli brahmalainen papisto. Minkään muun Urantian kansan keskuudessa papit eivät ole rohjenneet korottaa itseään peräti jumaliensa yläpuolelle, ohjata jumalilleen kuuluvat kunnianosoitukset itselleen. Mutta näine julkeine vaatimuksineen he menivät järjettömyydessä niin pitkälle, että koko huojuva järjestelmä luhistui niiden madaltavien kulttien edessä, joita virtasi maahan ympäristön vähemmän edistyneiden sivilisaatioiden piiristä. Valtaisa vedapapisto rämpi itse siinä pysähtyneisyyden ja pessimismin mustassa tulvavedessä, jonka sen oma itsekäs ja typerä julkeus oli levittänyt niin, että sen alle peittyi koko Intia, ja sen alle tämä papisto myös itse vaipui.
94:2.3 Liioiteltu keskittyminen omaan minään johti vääjäämättä pelkoon siitä, että minuus jatkaisi olemassaoloaan loputtomassa ja ei-kehittyvässä peräkkäisten inkarnaatioiden kiertokulussa ihmisen, eläimen tai kasvin hahmossa. Ja kaikista niistä saastuttavista uskomuksista, jotka olisivat voineet kytkeytyä kenties kehkeytymäisillään olleeseen monoteismiin, mikään ei ollut niin lamaannuttavaa kuin tämä usko sielunvaellukseen — oppi sielujen uudelleenruumiillistumisesta — joka oli peräisin dravidalaisesta Deccanista. Tämä usko toistuvien sielunvaellusten näännyttävään ja yksitoikkoiseen kiertokulkuun riisti kamppailevilta kuolevaisilta heidän kauan elättelemänsä toivon siitä, että he kuolemassa löytäisivät vapahduksen ja hengellisen ylennyksen, mikä oli ollut osa aiempaa vedalaista uskontoa.
94:2.4 Tämän filosofisessa mielessä voimattomuuteen johtavan opetuksen jälkeen keksittiin pian sellainen opinkappale, että minuudesta voi vapautua ainiaaksi sillä, että antaa koko luomakunnan ylisieluun, Brahmuuteen, tapahtuvan absoluuttisen yhdistymisen tuottaman universaalisen levon ja rauhan virrata ylleen. Ajatus, että ihminen jotakin haluaisi tai kuolevainen jotakin tavoittelisi, kitkettiin tarkasti pois ja itse asiassa hävitettiin. Yli kahdentuhannen vuoden ajan Intian parhaat mielet ovat pyrkineet pääsemään kaikenlaisesta haluamisesta, ja näin avattiin sepposen selälleen ovi, josta pääsivät sisälle monien hindukansojen sielut tosiasiallisesti hengellisen toivottomuuden kahleisiin kytkeneet myöhemmät kultit ja opetukset. Kaikista sivilisaatioista vedalais-arjalainen maksoi kaikkein kauhistuttavimman hinnan siitä, että se torjui Saalemin evankeliumin.
94:2.5 Kastijärjestelmä ei yksinään kyennyt säilyttämään arjalaista uskonnollis-kulttuurista järjestelmää, ja Deccanin ala-arvoisten uskontojen levitessä pohjoiseen siellä alkoi vähitellen epätoivon ja toivottomuuden aikakausi. Juuri näinä pimeinä aikoina syntyi kultti, jonka mukaan mitään elämää ei saa sammuttaa, ja se on ollut vallalla aina siitä lähtien. Monet uusista kulteista olivat avoimesti ateistisia, ja ne väittivät, että pelastus, sikäli kuin se on saavutettavissa, voi olla tuloksena vain ihmisen omista ponnistuksista ilman ulkopuolista apua. Mutta suuressa osassa koko tätä valitettavaa filosofiaa on vähän väliä nähtävissä vääristyneitä jäänteitä Melkisedekin ja jopa Aatamin opetuksista.
94:2.6 Juuri näihin aikoihin koottiin hindu-uskonnon myöhemmät kirjoitukset eli Brahmanat ja Upanishadit. Torjuttuaan opetukset omakohtaisesta uskonnosta, joka syntyy siitä, että yhden ja ainoan Jumalan kanssa koetaan omakohtainen uskon kokemus, ja saastutettuaan itsensä Deccanista virranneessa madaltavien ja heikentävien kulttien ja uskonkappaleiden tulvavedessä antropomorfismeineen ja uudelleenruumiillistumisineen, bramiinipapistossa ilmeni väkevää vastaliikettä näitä turmelevia uskomuksia kohtaan. Ilmeni selvää pyrkimystä etsiä ja löytää aito todellisuus. Bramiinit ryhtyivät riisumaan intialaisen jumaluuskäsitteen ihmishahmoisuutta, mutta niin tehdessään he lankesivat siihen vakavaan erehdykseen, että he tekivät jumalakäsitteestä persoonattoman, ja saatuaan työnsä päätökseen heillä ei ollutkaan ylevää ja hengellistä ihannetta Paratiisin-Isästä, vaan etäinen ja metafyysinen idea kaiken sisäänsä sulkevasta Absoluutista.
94:2.7 Bramiinit olivat oman asemansa turvatakseen hylänneet Melkisedekin yhden ja ainoan Jumalan, ja nyt he huomasivat kehittäneensä olettamuksen, jonka mukaan oli olemassa Brahma, tuo epämääräinen ja tavoittamaton filosofinen minuus, tuo persoonaton ja kykenemätön se, joka on pitänyt Intian hengellisen elämän avuttomassa ja lohduttomassa tilassa tuosta onnettomasta ajasta aina kahdennellekymmenennelle vuosisadalle asti.
94:2.8 Buddhalaisuus syntyi Intiassa Upanishadien kirjoittamisen aikoihin. Mutta tuhatvuotisesta menestystarinastaan huolimatta se ei kuitenkaan pystynyt kilpailemaan myöhemmän hindulaisuuden kanssa. Korkeammasta moraalisuudesta huolimatta sen ensi alkuun Jumalasta piirtämä kuva oli jopa hindulaisuudenkin esittämää kuvaa epäselvempi, hindulaisuuden, joka tarjosi vähäisempiä ja persoonallisia jumalia. Lopulta buddhalaisuus Pohjois-Intiassa perääntyi sotaisan islamin hyökkäyksen edessä, tällä kun oli selväpiirteinen käsitys Allahista universumin ylimpänä Jumalana.
94:3.1 Vaikka brahmalaisuuden korkein vaihe tuskin oli uskonto, se oli toki kuolevaisen olennon mielen ylevimpiä kurottautumisia filosofian ja metafysiikan maailmoihin. Siinä tarkoituksessa kerran liikkeelle lähdettyään, että lopullinen todellisuus löytyisi, intialainen ajattelu ei pysähtynyt, ennen kuin se oli pohdiskellut lähes jokaista teologian osa-aluetta paitsi uskonnon olennaisinta kaksoiskäsitettä: universumin kaikkien luotujen Universaalisen Isän olemassaoloa ja näiden samaisten luotujen universumissa kokeman ylösnousemuksen tosiasiaa, kun luodut pyrkivät saavuttamaan ikuisen Isän, joka on käskenyt heidän olla täydellisiä, niin kuin hänkin on täydellinen.
94:3.2 Brahmuus-käsitteessä noiden aikojen mielet tavoittelivat vakavasti ideaa jostakin kaiken täyttävästä Absoluutista, sillä tämä postulaattina esitetty käsite identifioitiin samalla kertaa sekä luovaksi energiaksi että kosmiseksi reaktioksi. Brahmuuden käsitettiin olevan kaikenlaisen määrittelyn ulottumattomissa ja olevan käsitettävissä vain kieltämällä peräjälkeen kaikki finiittiset ominaisuudet. Se oli eittämättä uskoa johonkin absoluuttiseen — jopa infiniittiseen — olentoon, mutta tämä käsite oli suurelta osin vailla persoonallisuuden attribuutteja, eivätkä yksittäiset uskonnonharjoittajat sen vuoksi voineet sitä kokea.
94:3.3 Brahmuus-Narajana miellettiin Absoluutiksi, infiniittiseksi SE ON -olevaiseksi, potentiaalisen kosmoksen luovaksi alkuvoimaksi, Universaaliseksi Itseydeksi, joka on olemassa staattisena ja potentiaalisena läpi koko ikuisuuden. Mikäli tuolloiset filosofit olisivat kyenneet jumaluuden käsittämisessään etenemään askelen verran pitemmälle, mikäli he olisivat kyenneet mieltämään Brahmuuden yhdistäväksi ja luovaksi eli persoonallisuudeksi, joka on luotujen ja kehittyvien olentojen lähestyttävissä, silloin olisi sellaisesta opetuksesta saattanut tulla Urantialla kaikkein pisimmälle päässyt hahmotelma Jumaluudesta, sillä siihen olisivat silloin sisältyneet koko jumaluuden funktion viisi ensimmäistä tasoa, ja se olisi hyvinkin saattanut aavistaa myös kaksi jäljellä olevaa tasoa.
94:3.4 Tietyissä osakysymyksissä Ainoan Universaalisen Ylisielun käsite kaikkien luotujen olentojen olemassaolosta tehdyn yhteenvedon kokonaistuloksena johdatti Intian filosofit hyvin lähelle totuutta Korkeimmasta Olennosta, mutta tästä totuudesta ei ollut heille mitään hyötyä siksi, että he eivät onnistuneet kehittämään mitään ymmärrettävää tai järkevää omakohtaista lähestymistietä kehittelemänsä, Brahmuus-Narajanaksi kutsutun, teoreettisen ja monoteistisen päämäärän saavuttamiseen.
94:3.5 Syysuhteen jatkuvuuden karma-prinsiippi taas on hyvin lähellä totuutta kaikkien ajallis-avaruudellisten toimintojen heijastuksellisesta synteesistä Korkeimman jumaluusläsnäolossa, mutta tämä postulaatti ei tarjonnut koskaan sellaista mahdollisuutta, että yksittäinen uskonnonharjoittaja sen rinnalla saavuttaisi omakohtaisesti Jumaluuden, vaan se tarjosi vain koko persoonallisuuden perimmältään tapahtuvan vaipumisen Universaaliseen Ylisieluun.
94:3.6 Brahmalaisuuden filosofia oli oivaltamaisillaan myös sen, että ihmisessä on Ajatuksensuuntaaja, mutta totuuden väärinkäsittäminen turmeli tämän ajatuksen. Opetus, jonka mukaan sielu on Brahmuuden asuinpaikka ihmisessä, olisi tasoittanut tietä edistyneelle uskonnolle, ellei tätä käsitystä olisi täysin turmellut sellainen usko, ettei tämän ihmisen sisimmässä olevan Universaalisen Ainoan ohella ole mitään inhimillistä yksilöllisyyttä.
94:3.7 Opinkappaleessaan minä-sielun sulautumisesta Ylisieluun Intian filosofit eivät jättäneet mitään mahdollisuutta sellaiselle, että jotakin inhimillistä, jotakin uutta ja ainutlaatuista, jotakin ihmisen tahdon ja Jumalan tahdon yhdistymisestä syntyvää, jäisi elämään. Opetus sielun palaamisesta Brahmuuteen on varsin samansuuntainen sen totuuden kanssa, että Suuntaaja palaa Universaalisen Isän poveen, mutta jokin selvästi Suuntaajasta erottuva jatkaa sekin olemassaoloaan, nimittäin kuolevaisen olennon persoonallisuuden morontiakaksoiskappale. Ja brahmalaisesta filosofiasta tämä äärimmäisen tärkeä käsitys kohtalokkaasti puuttui.
94:3.8 Brahmalainen filosofia on päässyt lähelle monia maailmankaikkeuden tosiasioita ja lähestynyt lukuisia kosmisia totuuksia, mutta se on aivan liian usein joutunut sen erehdyksen uhriksi, ettei se ole osannut tehdä eroa todellisuuden eri tasojen, sellaisten kuin absoluuttisen, transsendenttisen ja finiittisen tason välillä. Se ei ole ottanut lukuun sitä, että mikä saattaa olla finiittis-illusorista absoluuttisella tasolla, saattaakin finiittisellä tasolla olla absoluuttisen todellista. Se ei ole huomannut myöskään olennaisen tärkeää Universaalisen Isän persoonallisuutta, Isän, johon on saatavissa henkilökohtainen yhteys kaikilta tasoilta: evolutionaarisen luodun rajoitetusta jumalakokemuksesta aina Iankaikkisen Pojan rajattomaan Paratiisin-Isän kokemiseen saakka.
94:4.1 Vuosisatojen vieriessä Intian väestö tiettyyn määrään palasi Vedojen muinaisiin rituaaleihin siinä muodossa, miten rituaalit olivat muuttuneet Melkisedekin lähetyssaarnaajien opetusten seurauksena ja millaisiksi myöhempien aikojen bramiinipapisto oli ne jähmettänyt. Tämä maailman uskonnoista vanhin ja kosmopoliittisin on kokenut yhä uusia muutoksia reagoidessaan buddhalaisuuteen ja jainalaisuuteen sekä myöhemmin ilmaantuneisiin muhamettilaisuuden ja kristinuskon vaikutuksiin. Mutta siihen mennessä kun Jeesuksen opetukset saavuttivat Intian, ne olivat jo siinä määrin länsimaalaistuneet, että niistä oli tullut ”valkoisen miehen uskonto”, ja niin ollen ne olivat hindujen ajattelutavalle outoja ja vieraita.
94:4.2 Nykyisellään hindulainen teologia kuvaa neljä jumaluuden ja jumalallisuuden alenevaa tasoa seuraavasti:
94:4.3 1. Brahmuus, Absoluutti, Ääretön Ainoa, SE ON.
94:4.4 2. Trimurti, hindulaisuuden korkein kolminaisuus. Tässä yhdistelmässä Brahma, sen ensimmäinen jäsen, käsitetään niin, että hän on luonut itse itsensä Brahmuudesta — infiniittisyydestä. Brahma voisi olla perustana Universaalisen Isän käsitteelle, ellei sitä olisi niin läheisesti samastettu panteistiseen Äärettömään Ainoaan. Brahma samastetaan myös kohtaloon.
94:4.5 Sivan ja Vishnun, toisen ja kolmannen jäsenen, palvonta sai alkunsa ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosituhannella. Siva on elämän ja kuoleman herra, hedelmällisyyden jumala ja hävityksen valtias. Vishnu on tavattoman suosittu siitä syystä, että hänen uskotaan aika ajoin ruumiillistuvan ihmishahmoiseksi. Tällä tavoin Vishnusta tulee intialaisten mielikuvitusmaailmassa todellinen ja elävä. Jotkut ovat toisaalta sitäkin mieltä, että joko Siva tai Vishnu on kaiken muun yläpuolella.
94:4.6 3. Vedalaiset ja jälkivedalaiset jumaluudet. Monet arjalaisten muinaisista jumalista, kuten Agni, Indra ja Soma, ovat säilyneet toissijaisina jumalina Trimurtin kolmen jäsenen rinnalla. Lukemattomia uusia jumalia on noussut vedalaisen Intian alkuaikojen jälkeen, ja nekin on liitetty hindulaiseen jumalaperheeseen.
94:4.7 4. Puolijumalat: myöhempien aikojen kulttien yli-ihmiset, puolijumalat, sankarit, demonit, aaveet, pahat henget, menninkäiset, hirviöt, peikot ja pyhimykset.
94:4.8 Vaikka hindulaisuus ei ole pitkään aikaan onnistunut saamaan uutta eloa Intian kansaan, siitä on kuitenkin samalla sanottava, että se on tavallisesti ollut suvaitsevainen uskonto. Sen suuri voima on siinä, että se on osoittautunut Urantialla esiintyvistä uskonnoista kaikkein mukautuvimmaksi ja vähiten jähmettyneeksi. Se kykenee muuntumaan lähes rajattomasti, ja puitteet, joiden sisällä se sopeutuu joustavasti mitä erilaisimpiin käsityksiin, ulottuvat epätavallisen laajalle niin, että niiden väliin mahtuvat yhtä hyvin älykköbramiinin korkealentoiset ja puolittain monoteistiset pohdiskelut kuin alhaisiin paarialuokkiin kuuluvien tietämättömien uskovaisten peittelemätön fetisismi ja primitiiviset kulttitavat.
94:4.9 Hindulaisuus on säilynyt siksi, että se on mitä suurimmassa määrin erottamaton osa Intian sosiaalista perusrakennetta. Sillä ei ole mitään suurellista hierarkiaa, joka olisi järkytettävissä tai hävitettävissä, vaan se kutoutuu kansan elämänkuvioihin. Sillä on kaikkia muita kultteja parempi kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, ja se suhtautuu suvaitsevan omaksuvasti moniin muihin uskontoihin. Niinpä Gautama Buddhaa ja jopa Kristusta väitetään Vishnun inkarnoitumiksi.
94:4.10 Tänä päivänä Intiassa tarvitaan ennen muuta Jeesuksen evankeliumin julkituomista — sitä, että Jumala on Isä ja ihminen on poika, sekä tästä johtuvaa kaikkien ihmisten veljeyttä, mikä toteutuu henkilökohtaisella tasolla rakastavana huolenpitona ja sosiaalisena palveluna. Tarpeellinen filosofinen käsitteistö ja tarpeellinen kulttistruktuuri ovat Intiassa jo olemassa. Mitä tarvitaan, on Ihmisen Pojan alkuperäisessä evankeliumissa julki tuodusta dynaamisesta rakkaudesta singahtava elävöittävä kipinä — edellyttäen, että tämä evankeliumi riisutaan niistä länsimaisista dogmeista ja opinkappaleista, jotka ovat olleet omiaan tekemään Mikaelin elämäntyönä olleesta lahjoittautumisesta valkoisen miehen uskonnon.
94:5.1 Vaeltaessaan Aasian halki levittäen oppia Kaikkein Korkeimmasta Jumalasta ja pelastuksesta uskon kautta Saalemin lähetyssaarnaajat omaksuivat paljon aineksia niiden eri maiden filosofiasta ja uskonnollisesta ajattelusta, joiden kautta he kulkivat. Mutta Melkisedekin ja hänen seuraajiensa valtuuttamat opettajat eivät jättäneet heille uskottua tehtävää kesken, vaan he tunkeutuivat Euraasian mantereen kaikkien kansanheimojen luo, ja Kiinaan he saapuivat toisen esikristillisen vuosituhannen puolivälissä. Saalemilaiset pitivät pääpaikkaansa yli sadan vuoden ajan Sii Futshissa. Siellä he kouluttivat kiinalaisia opettajia, jotka puolestaan jatkoivat opetusta koko keltaisen rodun asuttamalla alueella.
94:5.2 Juuri tämän opetuksen suoranaisena seurauksena Kiinassa syntyi varhaisin taolaisuuden muoto. Se oli perin erilainen uskonto kuin on se, joka nykyään kantaa tätä nimeä. Varhainen eli alkutaolaisuus koostui seuraavista osatekijöistä:
94:5.3 1. Tuohon aikaan asti säilyneet Singlangtonin opetukset, joiden vaikutus jatkui Shang-tin, Taivaan Jumalan, käsitteessä. Singlangtonin aikaan kiinalaisista tuli käytännöllisesti katsoen monoteistisiä. He keskittivät palvontansa Ainoaan Totuuteen, joka myöhemmin tunnettiin Taivaan Henkenä, universumin hallitsijana. Eikä keltainen rotu koskaan täysin kadottanut tätä alkuaikojen jumaluuskäsitystä, vaikka sen uskontoon myöhempinä aikoina pujahtikin monia alisteisia jumalia ja henkiä.
94:5.4 2. Saalemin uskonto Kaikkein Korkeimmasta Luojajumalasta, joka vuodattaisi suosionsa ihmiskunnalle vastauksena ihmisen uskoon. Mutta on liiankin totta, että siihen mennessä kun Melkisedekin lähetyssaarnaajat olivat tunkeutuneet keltaisen rodun maille, heidän alkuperäinen sanomansa oli muuttunut Makiventan aikojen Saalemin yksinkertaisista opeista melkoisesti.
94:5.5 3. Intian filosofien Brahmuus-Absoluutin käsite, johon kytkeytyi halu välttyä kaikelta pahalta. Saalemin uskonnon idän suunnalle levinneessä haarassa ehkä merkittävimpänä tuntunut ulkopuolinen vaikutus oli peräisin intialaisilta vedauskonnon opettajilta, jotka ujuttivat saalemilaisten pelastuskeskeiseen ajatteluun oman käsityksensä Brahmuudesta — Absoluutista.
94:5.6 Tämä monikoosteinen usko levisi keltaisen ja ruskean rodun asuttamien maiden joka puolelle uskonnollis-filosofisen ajattelun pohjimmaisena ajatuksena. Japanissa tämä alkutaolaisuus tunnettiin shintona, ja tässäkin, hyvin kaukana Palestiinan Saalemista sijaitsevassa maassa kansanheimot tulivat tietämään Makiventa Melkisedekin inkarnoitumisesta, Makiventan, joka eli maan päällä, jottei ihmiskunta unohtaisi Jumalan nimeä.
94:5.7 Kiinassa kaikki nämä uskonnot sekoittuivat keskenään ja yhdistyivät myöhemmin alati laajenevaan esi-isienpalvontakulttiin. Mutta Singlangtonin ajan jälkeen kiinalaiset eivät ole koskaan joutuneet pappishämäyksen avuttomiksi orjiksi. Keltainen rotu nousi ensimmäisenä barbaarisesta orjuudesta järjestyneeksi sivilisaatioksi, sillä se saavutti ensimmäisenä edes jonkinmääräisen vapauden säälittävästä jumaltenpelosta. He eivät myöskään pelänneet edes vainajahenkiä sillä tavoin kuin muut rodut niitä pelkäsivät. Kiina kärsi tappion siksi, että se ei edennyt jo varhain tapahtunutta pappisvallasta vapautumista pitemmälle vaan lankesi lähes yhtä kohtalokkaaseen erehdykseen: esi-isien palvomiseen.
94:5.8 Mutta saalemilaisten ponnistelu ei ollut turhaa. Juuri heidän evankeliuminsa perustalle kuudennen vuosisadan Kiinan suuret filosofit rakensivat omat opetuksensa. Lao-tsen ja Konfutsen aikojen moraalinen ilmapiiri ja hengelliset näkemykset versoivat varhaisemman aikakauden Saalemin lähetyssaarnaajien opetuksista.
94:6.1 Noin kuusisataa vuotta ennen Mikaelin saapumista näytti Melkisedekistä, joka jo kauan sitten oli poistunut lihallisesta hahmostaan, että hänen maan päällä esittämiensä opetusten puhtautta vaaransi turhan suuressa määrin yleinen sekoittuminen vanhempiin urantialaisiin uskomuksiin. Jonkin aikaa näytti siltä, että hänen Mikaelin edelläkävijänä suorittamansa lähetystehtävä saattoi olla vaarassa jäädä tuloksettomaksi. Ja kuudennella Kristusta edeltäneellä vuosisadalla hengellisten vaikuttajien epätavallisen koordinoitumisen kautta, joista voimista kaikkia eivät edes planeettakohtaiset valvojat ymmärrä, Urantia sai olla todistamassa mitä epätavallisinta moninaisen uskonnollisen totuuden esilletuomista. Eri ihmisopettajien toimiessa välikätenä Saalemin evankeliumi tuotiin julki toistamiseen ja siihen puhallettiin uutta elinvoimaa. Ja siitä, minkä muodon se silloin sai, on säilynyt monia aineksia tämän kirjan kirjoittamisen aikoihin saakka.
94:6.2 Tälle ainutlaatuiselle hengellisen edistymisen vuosisadalle olivat ominaisia kaikkialla sivistyneessä maailmassa esiintyneet uskonnon, moraalin ja filosofian suuret opettajat. Kaksi Kiinassa toiminutta merkittävää opettajaa olivat Lao-tse ja Konfutse.
94:6.3 Lao-tse rakensi suoraan Saalemin traditioista peräisin oleville käsityksille julistaessaan Taon olevan koko luomakunnan Ainoa Ensimmäinen Aiheuttaja. Lao oli mies, jolla oli suurenmoinen hengellinen näkemys. Hän opetti, että ”ihmisen ikuinen määränpää oli iäinen liitto Taon, Korkeimman Jumalan ja Universaalisen Kuninkaan, kanssa.” Hän ymmärsi perimmäisen syy-seuraus-suhteen mitä tarkkanäköisimmin, sillä hän kirjoitti: ”Ykseys saa alkunsa Absoluuttisesta Taosta, ja Ykseydestä ilmestyy kosminen Kaksinaisuus, ja tällaisesta Kaksinaisuudesta ponnahtaa olevaisuuden piiriin Kolminaisuus, ja Kolminaisuus on kaiken todellisuuden alkulähde.” ”Koko todellisuus on aina tasapainossa kosmoksen potentiaalien ja aktuaalien välillä, ja jumalallisuuden henki pitää ne ajasta aikaan sopusoinnussa.”
94:6.4 Lao-tse esitti myös yhtenä ensimmäisistä oppia pahan kostamisesta hyvällä: ”Hyvyys siittää hyvyyttä, mutta hänelle, joka on läpikotaisen hyvä, hänelle pahuuskin siittää hyvyyttä.”
94:6.5 Hän opetti, että luotu palajaa Luojan tykö, ja hän piirsi elämästä kuvan, jonka mukaan se on persoonallisuuden puhkeamista esiin kosmisista potentiaaleista; kuolema taas oli ikään kuin tämän luodun olennon persoonallisuuden kotiinpaluu. Hänen käsityksensä aidosta uskosta oli epätavallinen, ja hänkin vertasi sitä ”pienen lapsen suhtautumiseen”.
94:6.6 Hänen ymmärryksensä Jumalan ikuisesta tarkoituksesta oli selkeä, sillä hän sanoi: ”Absoluuttinen Jumaluus ei taistele, mutta on aina voitokas; hän ei pakota ihmiskuntaa, vaan on aina valmis vastaamaan ihmisen todellisiin toiveisiin; Jumalan tahto on ikuinen kärsivällisyydessä ja iäinen julkitulonsa väistämättömyydessä.” Ja aidosta uskonnonharjoittajasta hän lausui totuuden tuodessaan julki, että on autuaampaa antaa kuin ottaa: ”Hyvä ihminen ei pyri pitämään totuutta omanaan, vaan koettaa mieluumminkin lahjoittaa näitä rikkauksia lähimmäisilleen, sillä se on totuuden todellistamista. Absoluuttisen Jumalan tahto tuo aina siunausta, se ei koskaan tuhoa; todellisen uskovan tarkoituksena on aina toimiminen, mutta ei koskaan pakottaminen.”
94:6.7 Laon opettama vastarinnasta pidättyminen ja hänen tekemänsä ero toimimisen ja pakottamisen välillä vääristyi myöhemmin uskomuksiksi, joiden mukaan ei pidä ”nähdä, tehdä eikä ajatella mitään”. Mutta Lao ei koskaan opettanut moista erhettä, vaikka hänen esittämänsä vastarinnasta pidättyminen onkin osaltaan vaikuttanut kiinalaisten kansanheimojen rauhanomaisten mieltymysten voimistumiseen.
94:6.8 Mutta kahdennenkymmenennen vuosisadan Urantian kansanomaisella taolaisuudella on perin vähän yhteistä tämän muinaisen filosofin ylevien näkemysten ja kosmisten käsitysten kanssa, filosofin, joka opetti totuutta sellaisena kuin hän sen mielessään näki: Että usko Absoluuttiseen Jumalaan on sen jumalallisen energian lähde, joka on uudistava maailman ja jonka avulla ihminen nousee hengelliseen liittoon Taon, ikuisen Jumaluuden ja universumien Luoja-Absoluutin, kanssa.
94:6.9 Konfutse (Kung Fu-tze) oli Laon nuorempi aikalainen kuudennen vuosisadan Kiinassa. Konfutse pohjasi oppinsa keltaisen rodun pitkän historian aikana kehittyneisiin parempiin moraaliperinteisiin, ja jonkin verran häneen vaikuttivat myös ainekset, jotka olivat jäljellä Saalemin lähetyssaarnaajien traditioista. Hänen pääteoksensa koostui kokoelmasta muinaisten filosofien viisaita lausumia. Opettajana häntä ei hänen elinaikanaan hyväksytty, mutta hänen kirjoituksillaan ja opetuksillaan on sen jälkeen, tähän päivään saakka ollut suuri vaikutus Kiinassa ja Japanissa. Shamaaneille Konfutse osoitti uuden tien sikäli, että hän asetti moraalisuuden magian tilalle. Mutta hän rakensi liian hyvin; hän teki järjestyksestä uuden fetissin ja pani alulle esi-isiltä perittyjen tapojen kunnioittamisen, jota kiinalaiset harjoittavat vielä tämän kirjan kirjoittamisen aikaankin.
94:6.10 Konfutselainen moraalisuuden opetus perustui siihen teoriaan, että maallinen elämäntapa on taivaallisen elämäntavan vääristynyt varjo, että ajallisen sivilisaation todellinen elämänjärjestys on taivaassa vallitsevan ikuisen järjestyksen peilikuva. Konfutselaisuuteen sisältyvä potentiaalinen jumalakäsitys oli lähes täysin alisteinen sille, miten paljon pantiin painoa Taivaan Elämäntavalle, kosmoksen elämänjärjestykselle.
94:6.11 Muutamia harvoja kannattajia lukuun ottamatta kaikki ovat itämailla kadottaneet Laon opetukset, mutta Konfutsen kirjoitukset ovat noista ajoista saakka muodostaneet kulttuurin moraalikudelman peruslangat lähes kolmannekselle urantialaisista. Vaikka nämä konfutselaiset moraalisäännöt säilyttivätkin menneisyyden parhaat antimet, ne olivat silti tietyssä määrin vihamielisiä sille samaiselle kiinalaisten tutkimushenkisyydelle, joka oli tuottanut nykyään niin suuresti kunnioitetut saavutukset. Näiden opinkappaleiden vaikutusta vastaan käytiin tuloksetonta taistelua sekä Tsh’in Shih Huang Tin keisarillisin toimenpitein että Mo Tin opetuksin. Mo Ti julisti veljeyttä, joka ei perustuisi eettiseen velvollisuuteen, vaan Jumalan rakkauteen. Hän koetti sytyttää uudelleen muinaisen halun etsiä uutta totuutta, mutta Konfutsen opetuslasten voimakkaan vastustuksen johdosta hänen opetuksensa eivät johtaneet tuloksiin.
94:6.12 Niin kuin on käynyt monille muille hengellisyyden ja moraalin opettajille, niin kävi sekä Konfutselle että Lao-tsellekin, nimittäin että heidän kannattajansa lopulta jumalallistivat heidät sen Kiinassa vallinneen hengellisen pimeyden kauden kuluessa, joka sattui taolaisen uskon taantumisen ja vääristelyn ja Intiasta tulleiden buddhalaisten lähetyssaarnaajien saapumisen väliin. Näinä hengellisen rappion vuosisatoina keltaisen rodun uskonto degeneroitui säälittäväksi teologiaksi, joka vilisi paholaisia, lohikäärmeitä ja pahoja henkiä. Ja tämä kaikki osoitti sitä, että valistumattoman kuolevaisen mielen täyttävät pelot olivat tekemässä paluutaan. Ja Kiina, joka edistyneen uskonnon ansiosta oli kerran ihmiskunnan eturivissä, jäi tuolloin jälkeen siksi, että se ei toistaiseksi onnistunut etenemään sitä jumalatietoisuutta kehittävällä oikealla tiellä, joka on ehdoton edellytys todelliselle edistymiselle ei vain yksittäisestä kuolevaisesta puhuttaessa, vaan myös kun puhutaan niistä monimutkaisista ja monisäikeisistä sivilisaatioista, jotka luonnehtivat kulttuurin ja yhteiskunnan etenemistä ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisella planeetalla.
94:7.1 Samoihin aikoihin kuin Lao-tse ja Konfutse vaikuttivat Kiinassa, Intiassa nousi vielä yksi suuri totuuden opettaja. Gautama Siddhartha syntyi kuudennella esikristillisellä vuosisadalla pohjoisintialaisessa Nepalin maakunnassa. Hänen seuraajansa ovat jälkeenpäin antaneet ymmärtää, että hän olisi ollut erään satumaisen rikkaan hallitsijan poika, mutta todellisuudessa hän oli vähäisen heimopäällikön vallanperijä. Tämä päällikkö hallitsi sanattoman sopimuksen perusteella muuatta pientä ja syrjäistä vuoristolaaksoa Himalajan eteläosassa.
94:7.2 Teoriat, joista kehkeytyi buddhalaisuuden filosofia, Gautama muotoili harjoitettuaan sitä ennen turhaan joogaa kuuden vuoden ajan. Siddhartha kävi päättäväistä mutta tuloksetonta taistelua laajenevaa kastijärjestelmää vastaan. Tässä nuoressa profeetta-prinssissä oli sellaista ylevää vilpittömyyttä ja ainutlaatuista epäitsekkyyttä, joka vetosi tuolloisiin ihmisiin syvästi. Hän vähensi sen vallitsevan tavan voimaa, jonka mukaan yksilökohtaista pelastusta etsittiin fyysisen kärsimyksen ja omakohtaisen tuskan kautta. Ja hän kehotti seuraajiaan viemään hänen evankeliuminsa kaikkeen maailmaan.
94:7.3 Intian sekasorron ja äärimmäisyyksien leimaamien kulttitapojen keskelle Gautaman tervejärkisemmät ja maltillisemmat opetukset tulivat virkistävänä huojennuksena. Hän luki ankaria tuomioita jumalia, pappeja ja näiden suorittamia uhreja vastaan, mutta häneltäkin jäi oivaltamatta, että Ainoa Universaalinen on persoonallinen. Kun Gautama ei uskonut ihmisen yksilökohtaisen sielun olemassaoloon, hän luonnollisestikin kävi uljaaseen taistoon ikivanhaa sielunvaellususkomusta vastaan. Hän ponnisti voimansa ylevään yritykseen vapauttaa ihmiset pelosta, saada heidät tuntemaan olonsa huolettomaksi ja kotoisaksi suuressa universumissa, mutta hän jätti osoittamatta heille tien, joka johtaa tuohon ylösnousemuskuolevaisten todelliseen ja ylimaalliseen kotiin — Paratiisiin — ja ikuiseen olemassaoloon kuuluvaan, yhä laajempaan palvelemiseen.
94:7.4 Gautama oli todellinen profeetta, ja jos hän vain olisi ottanut varteen erakko Godadin ohjeet, hän olisi saattanut herättää koko Intian sillä innoituksella, jonka Saalemin evankeliumi uskon kautta tapahtuvasta pelastuksesta olisi elvytettynä tuonut mukanaan. Godad polveutui suvusta, joka ei ollut koskaan kadottanut Melkisedekin lähetyssaarnaajien perinteitä.
94:7.5 Gautama perusti koulunsa Benaresiin, ja koulun toisen toimintavuoden aikana muuan oppilas, Bautan nimeltään, kertoi opettajalle Saalemin lähetyssaarnaajilta peräisin olevaa perimätietoa Melkisedekin liitosta Abrahamin kanssa. Ja vaikka Siddharthalla ei ollut mitään kovin selkeää käsitystä Universaalisesta Isästä, hän otti silti edistyneen kannan pelastukseen uskon — yksioikoisen uskon — kautta. Hän toi tämän kantansa julki kannattajiensa edessä ja alkoi lähettää oppilaitaan kuudenkymmenen hengen ryhmissä julistamaan Intian kansalle ”ilosanomaa ilmaisesta pelastuksesta; siitä, että kaikki ihmiset, niin ylhäiset kuin alhaisetkin, voivat saavuttaa autuuden uskomalla vanhurskauteen ja oikeamielisyyteen.”
94:7.6 Gautaman vaimo uskoi miehensä evankeliumiin ja perusti nunnajärjestön. Gautaman pojasta tuli hänen seuraajansa, ja tämä levitti kulttia huomattavan laajalle. Hän ymmärsi uuden ajatuksen uskon kautta saavutettavasta pelastuksesta, mutta myöhemmällä iällään hänen suhteensa Saalemin evankeliumiin pelkän uskon kautta tapahtuvasta jumalalliseen suosioon pääsystä oli horjuvampi, ja korkean iän saavutettuaan hän kuolinvuoteellaan lausui viimeisinä sanoinaan: ”Olkoon jokainen oman pelastuksensa seppä.”
94:7.7 Kun Gautaman evankeliumia universaalisesta pelastuksesta, johon ei liity uhraamista, piinaa, rituaaleja eikä pappeja, julistettiin sellaisena kuin se oli parhaimmillaan, se oli omalle ajalleen mullistava ja ällistyttävä oppi. Ja on hämmästyttävää, miten lähellä oli, että Saalemin evankeliumi olisi tämän opin muodossa herännyt henkiin. Se toi avun miljoonille epätoivoisille sieluille, ja siitäkin huolimatta, että se on myöhempinä vuosisatoina irvokkaalla tavalla vääristynyt, se pysyy edelleenkin miljoonien ihmisten toivona.
94:7.8 Siddhartha opetti totuutta huomattavasti enemmän kuin on säilynyt hänen nimeään kantavissa nykyajan kulteissa. Nykyinen buddhalaisuus on yhtä vähän Gautama Siddharthan opetuksia kuin kristinusko on Jeesus Nasaretilaisen opetuksia.
94:8.1 Tullakseen buddhalaiseksi ihmisen tarvitsi vain esittää julkinen uskontunnustus lausumalla Turvautuminen: ”Turvaudun Buddhaan; turvaudun Oppiin; turvaudun Veljeskuntaan.”
94:8.2 Buddhalaisuus sai alkunsa historiallisesta henkilöstä, ei myytistä. Gautaman kannattajat kutsuivat häntä Sastaksi, joka tarkoittaa mestaria tai opettajaa. Vaikka hän ei omasta persoonastaan eikä opetuksistaan väittänytkään, että ne olisivat ihmisen yläpuolella, hänen opetuslapsensa alkoivat jo varhaisessa vaiheessa kutsua häntä valaistuneeksi, Buddhaksi; myöhemmin Sakjamuni Buddhaksi.
94:8.3 Gautaman alkuperäinen evankeliumi perustui neljään jaloon totuuteen:
94:8.4 1. Kärsimyksen jalot totuudet.
94:8.5 2. Kärsimyksen alkulähteet.
94:8.6 3. Kärsimyksen hävittäminen.
94:8.7 4. Tie kärsimyksen hävittämiseen.
94:8.8 Oppiin kärsimyksestä ja siltä välttymisestä liittyi läheisesti ”kahdeksanosaisen tien” filosofia: oikeat näkemykset ja toiveet, oikea puhe, käyttäytyminen, toimeentulo, ponnistelu, tietoisuus ja mietiskely. Gautaman aikomuksena ei suinkaan ollut pyrkiä hävittämään kaikkea ponnistelua, haluamista eikä kiintymistä keinona kärsimisestä vapautumiseen, vaan hänen opetuksensa tarkoituksena oli pikemminkin osoittaa kuolevaiselle ihmiselle, miten turhaa on sitoa kaikki toivo ja kaikki toiveet yksinomaan ajallisiin päämääriin ja aineellisiin tavoitteisiin. Kysymys ei ollut niinkään siitä, että pitäisi karttaa kaltaistensa rakastamista, kuin siitä, että oikean uskovaisen tulisi katsoa myös tämän aineellisen maailman ihmissuhteiden tuolle puolen, ikuisen tulevaisuuden realiteetteihin.
94:8.9 Gautaman julistukseen sisältämiä moraalikäskyjä oli luvultaan viisi:
94:8.10 1. Älä tapa.
94:8.11 2. Älä varasta.
94:8.12 3. Älä ole epäsiveä.
94:8.13 4. Älä valehtele.
94:8.14 5. Älä juo väkijuomia.
94:8.15 Oli myös useita lisä- tai toissijaisia käskyjä, joiden noudattaminen oli uskoville valinnaista.
94:8.16 Siddhartha ei oikeastaan uskonut ihmispersoonallisuuden kuolemattomuuteen, vaan hänen filosofiansa tarjosi vain jonkinlaisen toiminnallisen jatkuvuuden. Koskaan hän ei selvästi määritellyt, mitä hän tarkoitti sisältyvän oppiin nirvanasta. Se seikka, että nirvana voitiin teoriassa kokea jo kuolevaisena eletyn olemassaolovaiheen aikana, saattaisi osoittaa, ettei nirvanaa pidetty täydellisen häviämisen tilana. Se viittasi korkeimman valaistumisen ja ylimaallisen autuuden tilaan, jossa kaikki ihmistä aineelliseen maailmaan sitovat kahleet olisivat murtuneet. Tässä tilassa ihminen olisi päässyt vapaaksi kuolevaisen elämään liittyvistä haluista ja pelastunut kokonaan vaaralta joutua joskus vielä kokemaan lihallistuminen.
94:8.17 Gautaman alkuperäisten opetusten mukaan pelastus saavutetaan ihmisen omin ponnistuksin, ilman jumalallista apua. Siinä ei ole sijaa pelastavalle uskolle eikä rukouksille, jotka osoitetaan ihmisen yläpuolella oleville voimille. Pyrkiessään rajoittamaan Intian taikauskot mahdollisimman vähiin Gautama yritti vieroittaa ihmiset räikeistä väitteistä, joiden mukaan pelastus olisi saavutettavissa magian keinoin. Ja näin tehdessään hän antoi seuraajilleen kaikki mahdollisuudet tulkita väärin hänen opetuksensa ja julistaa, että kaikki inhimillinen ponnistelu jonkin päämäärän hyväksi oli vastenmielistä ja piinallista. Hänen kannattajiltaan jäi huomaamatta se tosiasia, että korkein onni kytkeytyy ponnistelunarvoisten päämäärien älyperäiseen ja innostuneeseen tavoittelemiseen ja että tällaiset saavutukset merkitsevät aitoa edistymistä kosmisessa itsensätoteuttamisessa.
94:8.18 Siddharthan opetukseen sisältyvä suuri totuus oli hänen julistuksensa universumin ehdottomasta oikeudenmukaisuudesta. Hän opetti parasta vailla jumalaa olevaa filosofiaa, mitä ihminen on koskaan sepittänyt. Se oli ihanteellista humanismia, joka varsin tehokkaasti vei kaiken pohjan taikauskolta, maagisilta rituaaleilta sekä vainajahenkien- ja demonienpelolta.
94:8.19 Buddhalaisuuden alkuperäisen evankeliumin suuri heikkous oli se, ettei se tuottanut uskontoa, jonka ainesosana olisi ollut epäitsekäs sosiaalinen palvelu. Buddhalainen veljeskunta oli pitkän aikaa paremminkin oppilas-opettajien yhteisö kuin uskovien veljesliitto. Gautama kielsi heitä ottamasta vastaan rahaa ja pyrki sillä tavoin estämään sellaisen, että heidän keskuuteensa kehittyisi alttiutta hierarkianmuodostukseen. Gautama itse oli tavattoman sosiaalinen. Itse asiassa hänen elämänsä oli paljon suurenmoisempi kuin konsanaan hänen julistuksensa.
94:9.1 Buddhalaisuus menestyi siksi, että se tarjosi pelastuksen Buddhaan, valaistuneeseen, uskomisen kautta. Siinä ilmeni enemmän Melkisedekin totuuksia kuin missään muussa uskontojärjestelmässä koko Itä-Aasian alueella. Mutta uskontona buddhalaisuus ei levinnyt kovinkaan laajalle, ennen kuin alhaiseen kastiin kuulunut monarkki Asoka sen itsesuojelutarkoituksessa omaksui. Asoka oli Egyptin Ikhnatonin jälkeen eräs merkittävimmistä siviilihallitsijoista Melkisedekin ja Mikaelin välillä. Asoka loi buddhalaisten lähetyssaarnaajiensa propagandan avulla suuren intialaisen imperiumin. Kaksikymmenviisivuotisen ajanjakson kuluessa hän koulutti yli seitsemäntoistatuhatta lähetyssaarnaajaa ja lähetti heidät koko tunnetun maailman kaukaisimpiin ääriin. Yhden sukupolven aikana hän teki buddhalaisuudesta hallitsevan uskonnon puolessa maailmaa. Se sai nopeasti lujan jalansijan Tiibetissä, Kashmirissa, Ceylonilla, Burmassa, Jaavalla, Siamissa, Koreassa, Kiinassa ja Japanissa. Ja yleisesti ottaen se oli huomattavasti niitä uskontoja korkeammalla, jotka se syrjäytti tai joita se kohensi.
94:9.2 Buddhalaisuuden leviäminen kotimaastaan Intiasta kaikkialle Aasiaan on eräs niistä sykähdyttävistä tarinoista, jotka kertovat vilpittömien uskonnonharjoittajien hengellisestä antaumuksesta ja sitkeydestä lähetystehtävän täyttämisessä. Gautaman evankeliumin opettajat uhmasivat maitse kulkevien karavaaniteiden vaaroja, mutta sen lisäksi he kohtasivat rohkeasti myös Kiinanmerien vaarat, kun he seurasivat lähetyskutsua kaikkialle Aasian mantereelle ja toivat kaikille kansoille oman uskonsa sanomaa. Mutta tämä buddhalaisuus ei ollut enää Gautaman korutonta oppia, vaan se oli sitä ihmetöistä kertovaa evankeliumia, joka teki hänestä jumalan. Ja mitä kauemmas buddhalaisuus levisi kodistaan Intian ylängöiltä, sitä vähemmän se muistutti Gautaman opetuksia ja sitä enemmän se muuttui syrjäyttämiensä oppien kaltaiseksi.
94:9.3 Myöhemmin buddhalaisuuteen vaikuttivat paljon taolaisuus Kiinassa, shinto Japanissa ja kristinusko Tiibetissä. Tuhannen vuoden jälkeen buddhalaisuus yksinkertaisesti kuihtui pois ja sammui Intiasta. Se brahmalaistui, ja myöhemmin se antautui säälittävästi islamille, samalla kun se suuressa osassa muuta itäistä maailmaa rappeutui rituaaliksi, jota Gautama Siddhartha ei olisi konsanaan tunnistanut.
94:9.4 Etelässä Siddharthan opetusten tiukan fundamentalistinen ja kaavamainen muoto säilyi Ceylonilla, Burmassa ja Indokiinan niemimaalla. Kysymyksessä on buddhalaisuuden hinajana-haara, joka pitäytyy varhaiseen eli ei-sosiaaliseen oppiin.
94:9.5 Mutta jo ennen kuin buddhalaisuus luhistui Intiassa, Gautaman seuraajien kiinalaiset ja pohjoisintialaiset ryhmät olivat alkaneet kehittää mahajanaksi kutsuttua oppia pelastukseen johtavasta ”suuresta tiestä” vastakohtana etelän puhdasoppisille, jotka pitivät kiinni hinajanasta eli ”pienestä tiestä”. Nämä mahajanistit irrottautuivat buddhalaiseen oppiin kuuluvista sosiaalisista rajoituksista, ja aina siitä lähtien tämä buddhalaisuuden pohjoisen haaran kehitys on jatkunut Kiinassa ja Japanissa.
94:9.6 Buddhalaisuus on tänäkin päivänä elävä ja kehittyvä uskonto siksi, että se onnistuu säilyttämään monet kannattajiensa korkeimmista moraalisista arvoista. Se edistää tyyneyttä ja mielenmalttia, lisää seesteisyyttä ja onnellisuutta, ja sen ansiot ovat suuret surun ja murheen ehkäisemisessä. Ne, jotka uskovat tähän filosofiaan, elävät parempaa elämää kuin monet, jotka eivät usko.
94:10.1 Tiibetistä on löydettävissä mitä omituisin yhdistelmä Melkisedekin opetuksia, joihin kietoutuu buddhalaisuutta, hindulaisuutta, taolaisuutta ja kristinuskoa. Kun buddhalaiset lähetyssaarnaajat saapuivat Tiibetiin, heitä odotti hyvin paljon samanlainen ihmisten alkukantainen luonnontila, jollaisen ensimmäiset kristityt lähetyssaarnaajat kohtasivat Euroopan pohjoisten heimojen keskuudessa.
94:10.2 Nämä ajatusmaailmaltaan yksinkertaiset tiibetiläiset eivät halunneet kokonaan luopua ikivanhasta magiastaan ja loitsuistaan. Nykytiibetiläisten rituaaleja edustavien uskonnollisten seremonioiden tutkimus tuo nähtäville paljaspäisiksi ajeltujen pappien ylettömän monilukuiseksi paisuneen veljeskunnan, joka harjoittaa mutkikasta rituaalia. Rituaaliin kuuluu kellojensoittoa, veisuuta, suitsutusta, kulkueita, rukousnauhoja, veistokuvia, taikakaluja, kuvia, pyhää vettä, ylellisen loistavia asuja ja taidokkaita kuoroesityksiä. Heillä on joustamattomia dogmeja ja jähmettyneitä uskonkappaleita, mystisiä riittejä ja erityisiä paastoja. Heidän hierarkiaansa kuuluu munkkeja, nunnia, apotteja ja suurlama. He rukoilevat enkeleitä, pyhimyksiä, Pyhää Äitiä ja jumalia. He harrastavat ripittäytymistä ja uskovat kiirastuleen. Heidän luostarinsa ovat laajoja ja heidän katedraalinsa suurenmoisia. He toistavat toistamasta päästyään pyhiä rituaaleja ja uskovat, että tällaiset seremoniat tuovat pelastuksen. Rukoukset kiinnitetään pyörään ja sen pyöriessä vetoomusten uskotaan muuttuvan vaikuttaviksi. Minkään muun nykyajan kansan keskuudessa ei esiinny niin monista eri uskonnoista peräisin olevien tapojen noudattamista. Ja tällainen kumulatiivinen liturgia on väistämättä tavattoman vaivalloista ja sietämättömän rasittavaa.
94:10.3 Tiibetiläisillä on aineksia kaikista johtavista maailmanuskonnoista — ei kuitenkaan Jeesuksen evankeliumin yksinkertaisia opetuksia ihmisestä Jumalan poikana, ihmisten veljeydestä ja alati kohti korkeuksia nousevasta ikuisen universumin kansalaisuudesta.
94:11.1 Buddhalaisuus saapui Kiinaan ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosituhannella, ja keltaisen rodun uskonnollisiin tapoihin se sopi mainiosti. Esi-isienpalvonnan myötä he olivat jo kauan rukoilleet vainajia, nyt he saattoivat rukoilla myös vainajien puolesta. Kohta buddhalaisuus sulautui niihin rituaalitapoihin, joita hiipuvasta taolaisuudesta oli jäljellä. Tästä uudesta yhdistelmäuskonnosta temppeleineen ja tarkalleen määriteltyine uskonnollisine seremonioineen tuli pian Kiinan, Korean ja Japanin kansojen yleisesti hyväksymä kultti.
94:11.2 Vaikka joissain suhteissa onkin onnetonta, että buddhalaisuus vietiin maailmalle, vasta kun Gautaman seuraajat olivat ehtineet vääristää kultin traditiot ja opetukset ja tehneet Gautamasta jumalallisen olennon, osoittautui kaikesta huolimatta, että tämä myytti hänen ihmiselämästään, sellaisena kuin se lukemattomin ihmeteoin kaunistettuna esitettiin, vetosikin niihin, jotka kuulivat buddhalaisuuden pohjoista eli mahajana-evankeliumia.
94:11.3 Jotkut hänen myöhemmistä seuraajistaan opettivat Sakjamuni Buddhan hengen palaavan elävänä Buddhana aika ajoin maan päälle, ja näin he avasivat sulkuportit loputtomalle Buddhan kuvien, temppeleiden, rituaalien ja ”elävä Buddha” -huijareiden tulvalle. Näin tämän suuren intialaisen protestantin uskonto lopulta joutui juuri niiden seremoniatapojen ja rituaaliloitsujen kahleisiin, joita vastaan hän niin pelottomasti oli taistellut ja ne niin urheasti tuominnut.
94:11.4 Buddhalaisessa filosofiassa päästiin pitkälle siinä mielessä, että tämä filosofia käsitti kaiken totuuden olevan suhteellista. Tämän hypoteesin tarjoaman mekanismin avulla buddhalaiset ovat kyenneet saattamaan sopusointuun ja korreloimaan omissa uskonnollisissa kirjoituksissaan esiintyvät eroavuudet samoin kuin erilaisuudet heidän omien kirjoitustensa ja monien muiden kirjoitusten välillä. Opetettiin, että pieni totuus on pieniä mieliä varten, suuri totuus on suuria mieliä varten.
94:11.5 Tähän filosofiaan kuului myös sellainen käsitys, että kaikissa ihmisissä piili Buddha- (jumalallinen) olemus; että ihminen kykeni omilla ponnistuksillaan yltämään tämän sisäisen jumalallisuuden tajuamiseen. Ja tämä opetus on eräs selvimpiä minkään urantialaisen uskonnon koskaan tarjoamista esityksistä siitä totuudesta, että ihmisen sisimmässä on Suuntaaja.
94:11.6 Mutta Siddharthan alkuperäiseen evankeliumiin — niin kuin hänen seuraajansa sen tulkitsivat — sisältyi muuan suuri rajoittuneisuus sikäli, että se tavoitteli ihmisminän täydellistä vapauttamista kaikista kuolevaisen olennon olemukseen kuuluvista rajoittuneisuuksista eristämällä minuus objektiivisesta todellisuudesta. Todellinen kosminen itsensätodellistaminen on tuloksena samastumisesta kosmiseen todellisuuteen ja energiasta, mielestä ja hengestä koostuvaan finiittiseen kosmokseen, jonka rajat määrää avaruus ja jolle ajallisuus asettaa omat puitteensa.
94:11.7 Mutta vaikka buddhalaisuuden seremoniat ja ulkonaiset menot saastuivatkin pahasti niiden maiden uskonnollisista menoista, joihin se kulkeutui, tämä rappeutuminen ei koskenut täysin samalla tavalla niiden suurten ajattelijoiden filosofista elämää, jotka aika ajoin omaksuivat tämän ajatus- ja uskojärjestelmän. Yli kahdentuhannen vuoden aikana monet Aasian parhaista mielistä ovat keskittyneet ongelmaan, miten saadaan selville absoluuttista totuutta ja totuus Absoluutista.
94:11.8 Ylevään Absoluutti-käsitteen kehittymiseen päästiin monien ajattelun väylien kautta ja järkeilyn mutkikkaita teitä pitkin. Tämän infiniittisyydestä esitetyn opin esiinnousu ei ollut yhtä selväpiirteistä kuin jumalakäsitteen kehittyminen heprealaisessa teologiassa. Oli kuitenkin tiettyjä yleispiirteisiä tasoja, jotka buddhalaiset ajattelijat saavuttivat, joilla he viipyivät ja joiden kautta he kulkivat muodostaessaan itselleen kuvaa universumien Alkulähteestä:
94:11.9 1. Gautama-legenda. Tämän käsityksen pohjalla oli Intian profeetta-prinssin, Siddharthan, elämän ja opetusten historiallinen tosiasia. Tämän legendan tarunomaisuus kasvoi, sitä mukaa kun se taittoi matkaa läpi vuosisatojen ja halki Aasian lakeuksien, niin kauan, ettei se luonteeltaan enää ollut käsitys Gautamasta valaistuneena, vaan se alkoi liittää itseensä uusia attribuutteja.
94:11.10 2. Monet Buddhat. Pääteltiin, että mikäli Gautama oli ilmestynyt Intian kansanheimojen keskuuteen, niin siinä tapauksessa ihmiskunnan rotujen siunauksena on täytynyt olla kaukaisessa menneisyydessä ja epäilemättä tulisi olemaan myös tulevaisuudessa muita totuuden opettajia. Tämä oli lähtökohtana opetukselle, jonka mukaan oli olemassa monia Buddhia, rajaton ja ääretön määrä, ja vieläpä niin, että kuka tahansa saattoi pyrkiä tulemaan Buddhaksi — pyrkiä saavuttamaan Buddhan jumalallisuuden.
94:11.11 3. Absoluuttinen Buddha. Kun Buddhien lukumäärä jo lähestyi ääretöntä, silloiset ajattelijat havaitsivat, että oli välttämätöntä taas yhdistää tämä kömpelö käsite. Niinpä alettiin opettaa, että kaikki Buddhat olivat vain jonkin korkeamman olevaisen, jonkin olemassaolonsa puolesta infiniittisen ja kvalifioimattoman Iankaikkisen Ainoan, jonkin koko todellisuuden Absoluuttisen Lähteen ilmenemismuoto. Tästä alkaen buddhalaisuuden jumaluuskäsite — korkeimmassa muodossa ilmetessään — erkanee Gautama Siddharthan ihmispersoonasta ja irrottautuu niistä antropomorfisista rajoituksista, jotka olivat pitäneet sitä lieassaan. Tämä lopullinen käsitys Ikuisesta Buddhasta voidaan hyvinkin identifioida Absoluutiksi, joskus jopa infiniittiseksi MINÄ OLEN -olevaiseksi.
94:11.12 Vaikkei tämä idea Absoluuttisesta Jumaluudesta koskaan suurta suosiota Aasian kansojen parissa saavuttanutkaan, antoi se kuitenkin näiden maiden älymystölle mahdollisuuden yhdentää filosofiansa ja harmonisoida kosmologiansa. Buddha-Absoluutin käsite on toisin ajoin puolittain persoonallinen, toisin ajoin taas täysin persoonaton — jopa infiniittinen luova voima. Tämänkaltaiset käsitteet, jos kohta ne filosofiaa hyödyttävätkin, eivät kuitenkaan ole uskonnolliselle kehitykselle elintärkeitä. Yksinpä antropomorfinen Jahvekin on uskonnollisessa mielessä arvokkaampi kuin buddhalaisuuden tai brahmalaisuuden äärettömän etäinen Absoluutti.
94:11.13 Toisin ajoin jopa ajateltiin Absoluutin sisältyvän infiniittiseen MINÄ OLEN -olevaiseen. Mutta nämä pohdiskelut olivat kalsea lohdutus isoaville kansanjoukoille, jotka halusivat kuulla lupauksen sanoja, kuulla Saalemin yksinkertaista evankeliumia siitä, että usko Jumalaan takaisi jumalallisen suosion ja ikuisen eloonjäämisen.
94:12.1 Buddhalaisen kosmologian suuri heikkous oli kaksinainen: ensinnäkin se saastutti itsensä monilla Intian ja Kiinan taikauskoilla, ja toiseksi se ylensi Gautaman ensin valaistuneeksi ja sitten Ikuiseksi Buddhaksi. Samoin kuin kristinusko on kärsinyt siitä, että se on omaksunut paljon erheellistä ihmisfilosofiaa, samoin buddhalaisuuskin kantaa inhimillistä syntymämerkkiään. Mutta Gautaman opetusten kehitys on jatkunut viimeisten kahden ja puolen tuhannen vuoden ajan. Valistuneelle buddhalaiselle Buddha-käsite ei ole sen enempää Gautaman ihmispersoonallisuus kuin Jehova-käsite on valistuneen kristityn mielessä identtinen Horebin henkidemonin kanssa. Terminologian niukkuus yhdessä ikivanhan nimistön sentimentaalisen säilyttämisen kanssa johtaa usein siihen, että uskonnollisten käsitteiden kehittymisen todellinen merkitys jää ymmärtämättä.
94:12.2 Vähitellen buddhalaisuuden piirissä alkoi ilmetä Absoluutista erillinen jumalakäsite. Sen alkujuuret johtavat kauas niihin varhaisiin aikoihin, jolloin pienen tien ja suuren tien kannattajat erkanivat toisistaan. Juuri buddhalaisuuden jälkimmäisen haaran keskuudessa kypsyi lopulta käsitys Jumalan ja Absoluutin erillisyydestä. Askel askeleelta, vuosisata vuosisadalta jumalakäsite on kehittynyt, kunnes tämä käsite Japanissa Rioninin, Honen Shoninin ja Shinranin opetusten myötä lopulta tuotti hedelmänään uskon Amida Buddhaan.
94:12.3 Näiden uskovien keskuudessa opetetaan, että sielu saa kuolemankokemuksen jälkeen valita, viettääkö se jonkin aikaa Paratiisissa, ennen kuin astuu nirvanaan, olemassaolon äärimmäiseen muotoon. Julistetaan, että tämä uusi pelastus saavutetaan uskomalla Amidan, lännessä sijaitsevan Paratiisin Jumalan, jumalallisiin siunauksiin ja rakastavaan huolenpitoon. Filosofiassaan amidalaiset pitäytyvät käsitteeseen Infiniittisestä Todellisuudesta, joka on kuolevaisen olennon äärelliselle käsityskyvylle täysin tavoittamaton. Uskonnossaan he pitävät kiinni uskosta ikiarmahtavaiseen Amidaan, joka niin rakastaa maailmaa, ettei salli yhdenkään ihmisen, joka aidosti uskoen ja puhtain sydämin huutaa avuksi hänen nimeään, epäonnistua Paratiisin ylimaallisen onnen saavuttamisessa.
94:12.4 Buddhalaisuuden suuri voima on siinä, että sen kannattajilla on vapaus valita totuutta kaikista uskonnoista. Tällainen valinnanvapaus on ollut tunnusomaista vain muutamille Urantian uskonnoille. Tässä mielessä Japanin shin-lahkosta on tullut eräs maailman edistyneimmistä uskonnollisista ryhmistä. Se on elvyttänyt Gautaman seuraajien muinaisen lähetystyön hengen ja alkanut lähettää opettajia muiden kansojen pariin. Tämä halukkuus omaksua totuutta mistä tahansa ja kaikista lähteistä on todellakin suositeltava suuntaus, joka tuli uskonnollisten uskovien keskuudessa esille kahdennenkymmenennen kristuksenjälkeisen vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla.
94:12.5 Buddhalaisuus itsessään on kokemassa kahdennenkymmenennen vuosisadan renessanssia. Buddhalaisuuden tultua kosketuksiin kristinuskon kanssa sen sosiaaliset näkökulmat ovat huomattavasti laajentuneet. Veljeskunnan munkkipappien sydämessä on syttynyt taas oppimishalu, ja opetuksen leviäminen kaikkialle tämän uskonnon piiriin tulee epäilemättä antamaan pontta uusiin edistysaskeliin uskonnollisen kehityksen alalla.
94:12.6 Tämän kirjan kirjoittamisen aikoihin suuri osa Aasiaa panee toivonsa buddhalaisuuteen. Haluaako tämä ylevä usko, joka on niin urheasti säilyttänyt asemansa menneisyyden pimeiden aikakausien läpi, vielä kerran kuulla totuuden entistä laajemmista kosmisista realiteeteista samalla tavoin kuin Intian suuren opettajan opetuslapset aikanaan kuuntelivat hänen julistustaan uudesta totuudesta? Onko tämä ikivanha usko vielä kerran reagoiva siihen elvyttävään virikkeeseen, jonka tarjoaa tämän uskonnon kauan etsimien uusien jumala- ja absoluuttikäsitteiden esilletuonti?
94:12.7 Koko Urantia odottaa Mikaelin jalontavan sanoman julistamista ilman, että tätä kuormittavat ne opinkappaleet ja dogmit, jotka ovat kertyneet yhdeksäntoista vuosisataa jatkuneesta yhteydestä evolutionaarista alkuperää oleviin uskontoihin. Se hetki on koittamassa, jolloin buddhalaisuudelle, kristinuskolle, hindulaisuudelle ja jopa kaikkien uskontojen piiriin kuuluville kansoille ei enää esitetä evankeliumia Jeesuksesta, vaan Jeesuksen evankeliumin elävää, hengellistä todellisuutta.
94:12.8 [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
| Luku 93. Makiventa Melkisedek |
Indeksi
Useita versioita |
Luku 95. Melkisedekin opetusten vaikutus Levantissa |