Englanninkielinen Urantia-kirja on ollut julkisessa käytössä maailmanlaajuisesti vuodesta 2006 lähtien.
Käännökset: © 1993 Urantia Foundationin
THE GHOST CULTS
AAVEKULTIT
1955 87:0.1 THE ghost cult evolved as an offset to the hazards of bad luck; its primitive religious observances were the outgrowth of anxiety about bad luck and of the inordinate fear of the dead. None of these early religions had much to do with the recognition of Deity or with reverence for the superhuman; their rites were mostly negative, designed to avoid, expel, or coerce ghosts. The ghost cult was nothing more nor less than insurance against disaster; it had nothing to do with investment for higher and future returns.
1993 87:0.1 AAVEKULTTI kehittyi vastapainoksi huonoa onnea merkitseville epävarmuustekijöille. Sen alkeelliset uskonnolliset menot olivat huonoa onnea kohtaan tunnetun pelon ja hillittömän kuolleidenkammon lieveilmiö. Millään näistä alkuaikojen uskonnoista ei ollut paljonkaan tekemistä Jumaluuden tunnustamisen tai ihmisen yläpuolella olevalle osoitettavan kunnioituksen kanssa. Niiden riitit olivat enimmäkseen negatiivisia, sillä niiden tarkoituksena oli aaveiden karttaminen, karkottaminen tai pakottaminen. Aavekultti ei ollut sen kummempaa kuin vakuutus onnettomuutta vastaan. Sillä ei ollut mitään tekemistä sellaisen sijoituksen kanssa, joka tehdään tulevaisuudessa saatavien korkeampien voittojen toivossa.
1955 87:0.2 Man has had a long and bitter struggle with the ghost cult. Nothing in human history is designed to excite more pity than this picture of man’s abject slavery to ghost-spirit fear. With the birth of this very fear mankind started on the upgrade of religious evolution. Human imagination cast off from the shores of self and will not again find anchor until it arrives at the concept of a true Deity, a real God.
1993 87:0.2 Ihminen on painiskellut aavekultin kanssa pitkään ja katkerasti. Mikään ei ihmisen historiassa ole omiaan herättämään enemmän sääliä kuin tämä kuva ihmisestä viheliäisen aavehenkipelon orjuudessa. Tämän samaisen pelon syntymisen myötä ihmiskunta alkoi nousta uskonnollisen kehityksen ylämäkeä. Ihmisen mielikuvitus nosti ankkurin itseyden rannoilta ja hän tulee löytämään uuden ankkuripaikan vasta päätyessään käsitykseen oikeasta Jumaluudesta, todellisesta Jumalasta.
1. GHOST FEAR
1. AAVEIDENPELKO
1955 87:1.1 Death was feared because death meant the liberation of another ghost from its physical body. The ancients did their best to prevent death, to avoid the trouble of having to contend with a new ghost. They were always anxious to induce the ghost to leave the scene of death, to embark on the journey to deadland. The ghost was feared most of all during the supposed transition period between its emergence at the time of death and its later departure for the ghost homeland, a vague and primitive concept of pseudo heaven.
1993 87:1.1 Kuolemaa pelättiin siksi, että kuolema merkitsi taas uuden vainajahengen vapautumista fyysisestä ruumiistaan. Entisaikojen ihmiset tekivät parhaansa estääkseen kuoleman, välttyäkseen siltä vaivalta, jota kamppailu uuden aaveen kanssa merkitsi. Heillä oli aina tavaton huoli saada aave lähtemään kuolinpaikalta, aloittamaan matkansa manan majoille. Aavetta pelättiin ennen kaikkea, silloin kun se oli oletetussa siirtymävaiheessa kuolinhetkellä tapahtuvan ilmaantumisensa ja myöhemmin seuraavan aaveiden kotimaahan lähdön välillä. Aaveiden kotimaa oli epämääräisen ja alkeellisen käsityksen mukaan jokin taivaantapainen.
1955 87:1.2 Though the savage credited ghosts with supernatural powers, he hardly conceived of them as having supernatural intelligence. Many tricks and stratagems were practiced in an effort to hoodwink and deceive the ghosts; civilized man still pins much faith on the hope that an outward manifestation of piety will in some manner deceive even an omniscient Deity.
1993 87:1.2 Vaikka villi-ihminen uskoi, että aaveilla oli yliluonnollisia kykyjä, hän ei silti kuvitellut, että niillä oli yliluonnollista älykkyyttä. Monia kikkoja ja salajuonia käytettiin pyrittäessä hämäämään ja petkuttamaan aaveita. Sivistynytkin ihminen luottaa vielä kovasti sellaiseen toivoon, että hurskauden ulkonainen osoittaminen onnistuisi jollakin tavoin pettämään jopa kaikkitietävää Jumaluutta.
1955 87:1.3 The primitives feared sickness because they observed it was often a harbinger of death. If the tribal medicine man failed to cure an afflicted individual, the sick man was usually removed from the family hut, being taken to a smaller one or left in the open air to die alone. A house in which death had occurred was usually destroyed; if not, it was always avoided, and this fear prevented early man from building substantial dwellings. It also militated against the establishment of permanent villages and cities.
1993 87:1.3 Alkukantaiset ihmiset pelkäsivät sairautta, sillä he huomasivat sen toimivan usein kuoleman airuena. Ellei heimon poppamies onnistunut parantamaan sairauden kourissa taistelevaa yksilöä, sairas siirrettiin tavallisesti pois perheen majasta ja vietiin pienempään majaan tai jätettiin taivasalle tekemään kuolemaa omissa oloissaan. Talo, jossa kuolema oli vieraillut, tavallisesti hävitettiin. Ellei näin tehty, sitä joka tapauksessa aina karteltiin. Ja tämä pelko esti alkuaikojen ihmistä rakentamasta lujia asumuksia. Se soti myös pysyvien kylien ja kaupunkien perustamista vastaan.
1955 87:1.4 The savages sat up all night and talked when a member of the clan died; they feared they too would die if they fell asleep in the vicinity of a corpse. Contagion from the corpse substantiated the fear of the dead, and all peoples, at one time or another, have employed elaborate purification ceremonies designed to cleanse an individual after contact with the dead. The ancients believed that light must be provided for a corpse; a dead body was never permitted to remain in the dark. In the twentieth century, candles are still burned in death chambers, and men still sit up with the dead. So-called civilized man has hardly yet completely eliminated the fear of dead bodies from his philosophy of life.
1993 87:1.4 Villi-ihmiset istuivat koko yön valveilla juttelemassa, aina kun joku suvun jäsen oli kuollut. He pelkäsivät itsekin kuolevansa, jos vaipuisivat uneen ruumiin läheisyydessä. Ruumiista saatu tartunta teki vainajienpelon oikeutetuksi, ja kaikki kansanheimot ovat jonain aikana harjoittaneet mutkikkaita puhdistautumismenoja, joiden tarkoituksena oli puhdistaa kuolleen kanssa kosketuksiin joutunut henkilö. Entisajan ihmiset uskoivat, että ruumiin ympärillä piti olla valoa, ruumista ei koskaan saanut jättää pimeään. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla poltetaan yhä kynttilöitä kuolinhuoneissa, ja ihmiset istuvat edelleenkin valvojaisia. Niin kutsuttu sivistynyt ihminen on tuskin vieläkään täysin poistanut ruumiidenpelkoa elämänfilosofiastaan.
1955 87:1.5 But despite all this fear, men still sought to trick the ghost. If the death hut was not destroyed, the corpse was removed through a hole in the wall, never by way of the door. These measures were taken to confuse the ghost, to prevent its tarrying, and to insure against its return. Mourners also returned from a funeral by a different road, lest the ghost follow. Backtracking and scores of other tactics were practiced to insure that the ghost would not return from the grave. The sexes often exchanged clothes in order to deceive the ghost. Mourning costumes were designed to disguise survivors; later on, to show respect for the dead and thus appease the ghosts.
1993 87:1.5 Mutta kaikesta tästä pelosta huolimatta ihmiset koettivat edelleenkin petkuttaa vainajahenkeä. Ellei kuolinmajaa hävitetty, niin ruumis vietiin pois seinään tehdystä aukosta, ei koskaan oven kautta. Tällaiset toimenpiteet suoritettiin aaveen hämäämiseksi, sen paikallaviipyilemisen estämiseksi ja sen poissapysymisen varmistamiseksi. Saattoväki palasi hautajaisista myös eri tietä, jottei vainajahenki seuraisi mukana. Kulkusuunnan vaihtamista ja kymmeniä muita metkuja käytettiin varmistamaan, ettei aave enää nousisi haudasta. Aavetta petkuttaakseen sukupuolet vaihtoivat usein keskenään vaatteita. Surupukujen tarkoituksena oli jälkeenjääneiden tekeminen tunnistamattomiksi. Myöhemmin niiden tarkoituksena oli kunnioituksen osoittaminen vainajalle ja aaveiden lepyttäminen sillä keinoin.
2. GHOST PLACATION
2. VAINAJAHENKIEN LEPYTTELY
1955 87:2.1 In religion the negative program of ghost placation long preceded the positive program of spirit coercion and supplication. The first acts of human worship were phenomena of defense, not reverence. Modern man deems it wise to insure against fire; so the savage thought it the better part of wisdom to provide insurance against ghost bad luck. The effort to secure this protection constituted the techniques and rituals of the ghost cult.
1993 87:2.1 Aaveiden lepyttelyyn tähtäävä kielteinen toimintaohjelma esiintyi uskonnon piirissä jo kauan ennen henkien pakottamista ja henkien puoleen kääntymistä merkitsevää myönteistä toimintaohjelmaa. Ihmisen ensimmäiset palvontatoimet kuuluivat ilmiöinä puolustautumisen, eivät kunnioittamisen piiriin. Nykyajan ihminen katsoo viisaaksi ottaa palovakuutuksen. Villi-ihminen piti samalla tavoin viisauden osoituksena sitä, että hän hankki vakuutuksen vainajahenkien aiheuttamaa huonoa onnea vastaan. Tämän suojan varmistamistoimista muodostuivat aavekultin menettelytavat ja rituaalit.
1955 87:2.2 It was once thought that the great desire of a ghost was to be quickly “laid” so that it might proceed undisturbed to deadland. Any error of commission or omission in the acts of the living in the ritual of laying the ghost was sure to delay its progress to ghostland. This was believed to be displeasing to the ghost, and an angered ghost was supposed to be a source of calamity, misfortune, and unhappiness.
1993 87:2.2 Yhteen aikaan ajateltiin, että vainajahengen suuri toive oli tulla pikaisesti ”pois manatuksi”, niin että se voisi kenenkään häiritsemättä jatkaa matkaansa manan majoille. Jokainen aaveen poismanaamisrituaalin suorituksessa sattunut virhe tai elävien toimissa tapahtunut laiminlyönti viivytti auttamattomasti vainajahengen kulkua aaveiden maahan. Sellaisen uskottiin olevan vainajahengestä epämieluisaa, ja suuttuneen aaveen oletettiin olevan onnettomuuden, huonon onnen ja epäonnen alkulähde.
1955 87:2.3 The funeral service originated in man’s effort to induce the ghost soul to depart for its future home, and the funeral sermon was originally designed to instruct the new ghost how to get there. It was the custom to provide food and clothes for the ghost’s journey, these articles being placed in or near the grave. The savage believed that it required from three days to a year to “lay the ghost”—to get it away from the vicinity of the grave. The Eskimos still believe that the soul stays with the body three days.
1993 87:2.3 Hautajaismenot saivat alkunsa siitä, että ihminen koetti suostutella aavesielua lähtemään tulevaan kotiinsa, ja ruumissaarnan alkuperäisenä tarkoituksena oli antaa uudelle vainajahengelle neuvoja siitä, miten sinne pääsee. Tapana oli varustaa ruokaa ja vaatteita aaveen matkaa varten, ja nämä tavarat pantiin hautaan tai sen lähelle. Villi-ihminen uskoi, että ”aaveen poismanaaminen” — sen saaminen pois haudan läheisyydestä — kesti kolmesta päivästä yhteen vuoteen. Eskimot uskovat vieläkin, että sielu viipyy ruumiin vaiheilla kolme päivää.
1955 87:2.4 Silence or mourning was observed after a death so that the ghost would not be attracted back home. Self-torture—wounds—was a common form of mourning. Many advanced teachers tried to stop this, but they failed. Fasting and other forms of self-denial were thought to be pleasing to the ghosts, who took pleasure in the discomfort of the living during the transition period of lurking about before their actual departure for deadland.
1993 87:2.4 Kuolemantapauksen jälkeen noudatettiin hiljaisuutta eli suruaikaa, jottei aave houkuttautuisi palaamaan taas kotiin. Itsensäkiduttaminen, viiltely, oli yleinen suremismuoto. Monet edistyneet opettajat yrittivät lopettaa sellaisen, mutta he eivät siinä onnistuneet. Paastoamisen ja muiden kieltäymysmuotojen oletettiin olevan aaveiden mieleen, nämä kun nauttivat elävien vaivoista väijyessään elävien lähellä siirtymävaiheen aikana, ennen varsinaista manalaanlähtöään.
1955 87:2.5 Long and frequent periods of mourning inactivity were one of the great obstacles to civilization’s advancement. Weeks and even months of each year were literally wasted in this nonproductive and useless mourning. The fact that professional mourners were hired for funeral occasions indicates that mourning was a ritual, not an evidence of sorrow. Moderns may mourn the dead out of respect and because of bereavement, but the ancients did this because of fear.
1993 87:2.5 Pitkät ja tavan takaa toistuneet suruajan toimettomuusjaksot olivat eräs sivilisaation edistymisen tiellä olleista suurista esteistä. Joka vuosi tuhlattiin kirjaimellisesti viikkoja ja jopa kuukausia tähän tuottamattomaan ja hyödyttömään suremiseen. Ammattimaisten surijoiden palkkaaminen hautajaistilaisuuksiin osoittaa, että sureminen oli rituaali, ei surun osoittamista. Nykyihmiset saattavat surra vainajia tuntemansa kunnioituksen ja kokemansa menetyksen johdosta, mutta muinaisajan ihmiset tekivät sen pelosta.
1955 87:2.6 The names of the dead were never spoken. In fact, they were often banished from the language. These names became taboo, and in this way the languages were constantly impoverished. This eventually produced a multiplication of symbolic speech and figurative expression, such as “the name or day one never mentions.”
1993 87:2.6 Vainajien nimiä ei koskaan lausuttu ääneen. Itse asiassa ne usein poistettiin puhekielestä. Tällaisista nimistä tuli tabu, ja näin kielet kaiken aikaa köyhtyivät. Käytäntö johti lopulta symbolisen puhetavan ja kielikuvia viljelevän ilmaisutavan yleistymiseen: käytettiin sellaisia kiertoilmaisuja kuin ”nimi tai päivä, jota ei koskaan mainita”.
1955 87:2.7 The ancients were so anxious to get rid of a ghost that they offered it everything which might have been desired during life. Ghosts wanted wives and servants; a well-to-do savage expected that at least one slave wife would be buried alive at his death. It later became the custom for a widow to commit suicide on her husband’s grave. When a child died, the mother, aunt, or grandmother was often strangled in order that an adult ghost might accompany and care for the child ghost. And those who thus gave up their lives usually did so willingly; indeed, had they lived in violation of custom, their fear of ghost wrath would have denuded life of such few pleasures as the primitives enjoyed.
1993 87:2.7 Muinaiset ihmiset olivat niin innokkaita pääsemään eroon aaveesta, että he tarjosivat sille kaikkea, mitä se olisi saattanut eläessään haluta. Vainajahenget halusivat vaimoja ja palvelijoita. Varakas villimies odotti, että ainakin yksi orjavaimo haudattaisiin elävältä hänen kuollessaan. Myöhemmin tuli tavaksi, että leski teki itsemurhan aviomiehensä haudalla. Kun lapsi kuoli, kuristettiin usein äiti, täti tai isoäiti kuoliaaksi, jotta aikuinen vainajahenki tekisi seuraa lapsiaaveelle ja huolehtisi siitä. Ja ne, jotka näin luopuivat elämästään, tekivät sen yleensä auliisti. Oli pikemminkin niin, että jos he olisivat tapojen vastaisesti jääneet elämään, heidän tuntemansa pelko vainajahengen vihaa kohtaan olisi riistänyt heidän elämältään nekin harvat ilonaiheet, joista alkuaikojen ihmiset saivat nauttia.
1955 87:2.8 It was customary to dispatch a large number of subjects to accompany a dead chief; slaves were killed when their master died that they might serve him in ghostland. The Borneans still provide a courier companion; a slave is speared to death to make the ghost journey with his deceased master. Ghosts of murdered persons were believed to be delighted to have the ghosts of their murderers as slaves; this notion motivated men to head hunting.
1993 87:2.8 Oli tavanomaista, että kuolleen päällikön seuraksi surmattiin suuri joukko alamaisia. Orjat surmattiin heidän isäntänsä kuollessa, jotta he saattaisivat palvella tätä aaveiden maassa. Borneolaiset järjestävät vieläkin matkaopasseuralaisen: orja keihästetään kuoliaaksi, jotta hän kulkisi aaveena suoritettavan matkan kuolleen isäntänsä seurassa. Murhattujen henkilöiden aaveiden uskottiin ilahtuvan saadessaan murhaajiensa henget orjikseen. Tämä käsitys antoi ihmisille aiheen pääkallonmetsästykseen.
1955 87:2.9 Ghosts supposedly enjoyed the smell of food; food offerings at funeral feasts were once universal. The primitive method of saying grace was, before eating, to throw a bit of food into the fire for the purpose of appeasing the spirits, while mumbling a magic formula.
1993 87:2.9 Aaveiden oletettiin pitävän ruoantuoksusta, niinpä hautajaisjuhlien ruokauhrit olivat yhteen aikaan yleismaailmallisia. Tapa, jolla alkuaikoina esitettiin pöytärukous, oli sellainen, että henkien lepyttämiseksi heitettiin ruoanmurunen ennen ruokailua tuleen ja samalla mutistiin maaginen loitsu.
1955 87:2.10 The dead were supposed to use the ghosts of the tools and weapons that were theirs in life. To break an article was to “kill it,” thus releasing its ghost to pass on for service in ghostland. Property sacrifices were also made by burning or burying. Ancient funeral wastes were enormous. Later races made paper models and substituted drawings for real objects and persons in these death sacrifices. It was a great advance in civilization when the inheritance of kin replaced the burning and burying of property. The Iroquois Indians made many reforms in funeral waste. And this conservation of property enabled them to become the most powerful of the northern red men. Modern man is not supposed to fear ghosts, but custom is strong, and much terrestrial wealth is still consumed on funeral rituals and death ceremonies.
1993 87:2.10 Vainajien oletettiin käyttävän elinaikaisten työkalujensa ja aseidensa henkiä. Esineen rikkominen oli sen ”tappamista”, ja sillä keinoin vapautettiin esineen henki, jotta se siirtyisi palvelemaan aaveiden maassa. Omaisuusuhreja toimitettiin myös polttamalla tai hautaamalla. Muinaisaikainen hautajaistuhlailu oli suunnatonta. Myöhemmät rodut valmistivat paperista pienoismalleja ja korvasivat todelliset esineet ja henkilöt piirroksin näissä vainajalle osoitetuissa uhreissa. Sivilisaatio eteni suuresti, kun omaisuuden polttamisen ja hautaamisen sijalle tuli sukulaisten perimysoikeus. Irokeesi-intiaanit tekivät monia uudistuksia hautaustuhlauksen vähentämiseksi. Ja tämä omaisuuden säilyttäminen mahdollisti sen, että heistä tuli kaikkein mahtavimpia pohjoisen punaisten ihmisten keskuudessa. Nykyajan ihmisen ei enää oleteta pelkäävän vainajahenkiä, mutta käytäntö on voimakas, ja paljon maallista mammonaa kulutetaan yhä hautajaisrituaaleihin ja maahanpanijaismenoihin.
3. ANCESTOR WORSHIP
3. ESI-ISIENPALVONTA
1955 87:3.1 The advancing ghost cult made ancestor worship inevitable since it became the connecting link between common ghosts and the higher spirits, the evolving gods. The early gods were simply glorified departed humans.
1993 87:3.1 Aavekultin edelleenkehittyminen johti väistämättä esivanhempien palvontaan, sillä siitä tuli se ketjun rengas, joka yhdisti tavalliset aaveet ja korkeammat henget, kehkeytymässä olleet jumalat. Alkuaikojen jumalat olivat yksinkertaisesti vain manan majoille siirtyneitä, kunniaan korotettuja ihmisiä.
1955 87:3.2 Ancestor worship was originally more of a fear than a worship, but such beliefs did definitely contribute to the further spread of ghost fear and worship. Devotees of the early ancestor-ghost cults even feared to yawn lest a malignant ghost enter their bodies at such a time.
1993 87:3.2 Esi-isienpalvonta oli alussa paremminkin pelkoa kuin palvontaa, mutta tällaiset uskomukset myötävaikuttivat kuitenkin ratkaisevasti aaveidenpelon ja -palvonnan edelleenleviämiseen. Alkuaikojen esi-isä-aavekulttien kannattajat pelkäsivät jopa haukotella, jottei vain pahansuopa henki olisi tällöin asettunut heidän ruumiiseensa.
1955 87:3.3 The custom of adopting children was to make sure that someone would provide offerings after death for the peace and progress of the soul. The savage lived in fear of the ghosts of his fellows and spent his spare time planning for the safe conduct of his own ghost after death.
1993 87:3.3 Lapseksiottokäytännön oli määrä varmistaa, että olisi joku toimittamassa kuolemanjälkeiset uhrit sielun rauhan ja etenemisen hyväksi. Villi-ihminen eli kanssaihmistensä aaveita peläten ja käytti vapaa-aikansa suunnittelemalla oman henkensä turvallista kulkua kuoleman jälkeen.
1955 87:3.4 Most tribes instituted an all-souls’ feast at least once a year. The Romans had twelve ghost feasts and accompanying ceremonies each year. Half the days of the year were dedicated to some sort of ceremony associated with these ancient cults. One Roman emperor tried to reform these practices by reducing the number of feast days to 135 a year.
1993 87:3.4 Useimmat heimot järjestivät ainakin kerran vuodessa vainajien muistopäivän eli kaikkien sielujen juhlan. Roomalaisilla oli joka vuosi kaksitoista vainajahenkien juhlaa niihin liittyvine menoineen. Puolet vuoden päivistä oli omistettu jonkinlaisille juhlamenoille, jotka liittyivät näihin muinaisiin kultteihin. Muuan Rooman keisari yritti uudistaa tätä käytäntöä vähentämällä vuotuisten juhlapäivien lukumäärän 135:een.
1955 87:3.5 The ghost cult was in continuous evolution. As ghosts were envisioned as passing from the incomplete to the higher phase of existence, so did the cult eventually progress to the worship of spirits, and even gods. But regardless of varying beliefs in more advanced spirits, all tribes and races once believed in ghosts.
1993 87:3.5 Aavekultin kehittyminen jatkui kaiken aikaa. Kun aaveiden kuviteltiin siirtyvän olemassaolon epätäydellisestä vaiheesta sen korkeimpaan vaiheeseen, samalla tavoin eteni myös itse kultti, joka päätyi lopulta henkien- ja jopa jumaltenpalvontaan. Mutta vaikka korkeimmista hengistä esitetyissä uskomuksissa ilmenikin erilaisuutta, kaikki heimot ja rodut ovat johonkin aikaan uskoneet aaveisiin.
4. GOOD AND BAD SPIRIT GHOSTS
4. HYVÄT JA PAHAT HENKIAAVEET
1955 87:4.1 Ghost fear was the fountainhead of all world religion; and for ages many tribes clung to the old belief in one class of ghosts. They taught that man had good luck when the ghost was pleased, bad luck when he was angered.
1993 87:4.1 Aaveidenpelko oli maailman kaiken uskonnon alkulähde. Ja aikakaudesta toiseen monet heimot pysyttelivät vanhassa uskossa yhteen aaveiden luokkaan. Ne opettivat, että ihmisellä oli hyvä onni, kun aave oli hyvillään; hänellä oli huono onni, kun se oli vihoissaan.
1955 87:4.2 As the cult of ghost fear expanded, there came about the recognition of higher types of spirits, spirits not definitely identifiable with any individual human. They were graduate or glorified ghosts who had progressed beyond the domain of ghostland to the higher realms of spiritland.
1993 87:4.2 Kun aaveidenpelkoon pohjautuva kultti saavutti uusia ulottuvuuksia, tapahtui samalla korkeammantyyppisten henkien olemassaolon tunnustaminen, henkien, jotka eivät olleet samastettavissa suoralta kädeltä kehenkään yksittäiseen ihmiseen. Ne olivat jo valmistuneita tai kunniaan nostettuja vainajahenkiä, jotka olivat edenneet aaveiden maan rajojen tuolle puolen, korkeammalla oleviin henkien maan valtakuntiin.
1955 87:4.3 The notion of two kinds of spirit ghosts made slow but sure progress throughout the world. This new dual spiritism did not have to spread from tribe to tribe; it sprang up independently all over the world. In influencing the expanding evolutionary mind, the power of an idea lies not in its reality or reasonableness but rather in its vividness and the universality of its ready and simple application.
1993 87:4.3 Käsitys kahdenlaisista henkiaaveista levisi hitaasti mutta varmasti maailman joka kolkkaan. Tämän uuden kaksijakoisen henkikäsityksen ei tarvinnut levitä heimolta heimolle, vaan se ilmaantui kaikkialla maailmassa omaehtoisesti. Avartuvaan evolutionaariseen mieleen vaikuttaessaan aatteen vaikutusvoima ei piile sen reaalisuudessa tai järkevyydessä, vaan pikemminkin sen elävyydessä sekä sen nopean ja yksinkertaisen käytäntöönsoveltamisen yleisyydessä.
1955 87:4.4 Still later the imagination of man envisioned the concept of both good and bad supernatural agencies; some ghosts never evolved to the level of good spirits. The early monospiritism of ghost fear was gradually evolving into a dual spiritism, a new concept of the invisible control of earthly affairs. At last good luck and bad luck were pictured as having their respective controllers. And of the two classes, the group that brought bad luck were believed to be the more active and numerous.
1993 87:4.4 Vielä myöhemmin ihmisen mielikuvitus loi käsityksen sekä hyvistä että pahoista yliluonnollisista vaikuttajista, ja jotkut aaveet eivät kehittyneet koskaan hyvien henkien tasolle. Alkuaikojen aaveidenpelon yksihenkisyys kehittyi asteittain kaksihenkisyydeksi, uudeksi käsitykseksi maallisten asioiden näkymättömästä valvonnasta. Lopultakin sekä hyvä onni että huono onni nähtiin siten, että kummallakin oli omat säätelijänsä. Ja näistä kahdesta luokasta uskottiin, että huonoa onnea tuova ryhmä oli aktiivisempi ja lukuisampi.
1955 87:4.5 When the doctrine of good and bad spirits finally matured, it became the most widespread and persistent of all religious beliefs. This dualism represented a great religio-philosophic advance because it enabled man to account for both good luck and bad luck while at the same time believing in supermortal beings who were to some extent consistent in their behavior. The spirits could be counted on to be either good or bad; they were not thought of as being completely temperamental as the early ghosts of the monospiritism of most primitive religions had been conceived to be. Man was at last able to conceive of supermortal forces that were consistent in behavior, and this was one of the most momentous discoveries of truth in the entire history of the evolution of religion and in the expansion of human philosophy.
1993 87:4.5 Kun oppi hyvistä ja pahoista hengistä lopulta kypsyi, siitä tuli kaikista uskonnollisista käsityksistä laajimmalle levinnyt ja sitkeähenkisin. Tämä dualismi merkitsi suurta uskonnollis-filosofista edistysaskelta, sillä se antoi ihmiselle mahdollisuuden selittää sekä hyvä onni että huono onni, ja samalla se antoi uskoa kuolevaisen yläpuolella oleviin olentoihin, jotka tiettyyn määrään saakka olivat käyttäytymisessään johdonmukaisia. Voitiin luottaa henkien olevan joko hyviä tai pahoja; niiden ei enää ajateltu olevan kokonaan kulloisestakin mielialastaan riippuvaisia, jollaisiksi kaikkein alkeellisimpien uskontojen yksihenkisyyden aikaiset vanhimmat aaveet kuviteltiin. Ihminen kykeni lopultakin muodostamaan käsityksen kuolevaisen yläpuolella olevista voimista, jotka olivat käytökseltään johdonmukaisia, ja tämän totuuden valkeneminen oli eräs kaikkein suurimerkityksisimpiä tapahtumia koko uskonnon kehityshistoriassa ja ihmisperäisen filosofian avartumisessa.
1955 87:4.6 Evolutionary religion has, however, paid a terrible price for the concept of dual spiritism. Man’s early philosophy was able to reconcile spirit constancy with the vicissitudes of temporal fortune only by postulating two kinds of spirits, one good and the other bad. And while this belief did enable man to reconcile the variables of chance with a concept of unchanging supermortal forces, this doctrine has ever since made it difficult for religionists to conceive of cosmic unity. The gods of evolutionary religion have generally been opposed by the forces of darkness.
1993 87:4.6 Kehitysuskonto on maksanut kaksihenkisyyden käsityksestä silti hirvittävän hinnan. Ihmisen vanhin filosofia pystyi ratkaisemaan hengen muuttumattomuuden ja ajallisuudessa koettavan onnen vaihtelujen välisen ristiriidan vain olettamalla, että oli kahdenlaisia henkiä: toiset hyviä ja toiset pahoja. Ja vaikka tämä usko mahdollistikin sen, että ihminen kykeni saattamaan keskinäiseen sopusointuun sattuman vaihtelut ja käsityksen kuolevaisen yläpuolella olevista muuttumattomista voimista, on tämä oppi aina siitä lähtien tehnyt uskonnonharjoittajille vaikeaksi käsittää kosmista yhtenäisyyttä. Pimeyden voimat ovat yleensä vastustaneet kehitysuskonnon jumalia.
1955 87:4.7 The tragedy of all this lies in the fact that, when these ideas were taking root in the primitive mind of man, there really were no bad or disharmonious spirits in all the world. Such an unfortunate situation did not develop until after the Caligastic rebellion and only persisted until Pentecost. The concept of good and evil as cosmic co-ordinates is, even in the twentieth century, very much alive in human philosophy; most of the world’s religions still carry this cultural birthmark of the long-gone days of the emerging ghost cults.
1993 87:4.7 Tähän kaikkeen sisältyvä traagisuus piilee siinä, että kun nämä ideat olivat juurtumassa ihmisen alkukantaiseen mieleen, tilanne oli todellisuudessa sellainen, ettei koko maailmassa ollut pahoja eikä riitasointuisia henkiä. Tällainen valitettava tilanne kehittyi vasta Caligastian kapinan jälkeen, ja se jatkui vain Helluntaihin asti. Käsitys hyvästä ja pahasta kosmisina rinnasteina on ihmisten filosofiassa vielä kahdennellakymmenennellä vuosisadallakin hyvinkin voimissaan, sillä useimmat maailman uskonnoista kantavat yhä tätä kulttuurin syntymämerkkiä kauan sitten taakse jääneiltä aavekulttien ilmaantumisen ajoilta.
5. THE ADVANCING GHOST CULT
5. EDISTYVÄ AAVEKULTTI
1955 87:5.1 Primitive man viewed the spirits and ghosts as having almost unlimited rights but no duties; the spirits were thought to regard man as having manifold duties but no rights. The spirits were believed to look down upon man as constantly failing in the discharge of his spiritual duties. It was the general belief of mankind that ghosts levied a continuous tribute of service as the price of noninterference in human affairs, and the least mischance was laid to ghost activities. Early humans were so afraid they might overlook some honor due the gods that, after they had sacrificed to all known spirits, they did another turn to the “unknown gods,” just to be thoroughly safe.
1993 87:5.1 Alkukantainen ihminen näki asian niin, että hengillä ja aaveilla oli miltei rajattomat oikeudet muttei mitään velvollisuuksia. Henkien ajateltiin olevan ihmisestä sitä mieltä, että tällä oli moninaisia velvollisuuksia muttei mitään oikeuksia. Henkien uskottiin halveksivan ihmistä, koska tämän hengellisten velvollisuuksien täyttämiset jäivät alituiseen vajavaisiksi. Ihmiskunnan piirissä oli vallalla yleinen uskomus, että vainajahenget kantoivat pysyvää, palveluna maksettavaa veroa hintana siitä, etteivät ne puuttuneet ihmisten asioihin, ja vähäisinkin onnen pettäminen luettiin vainajahenkien toiminnan syyksi[1]. Alkuaikojen ihmiset pelkäsivät niin kovasti sitä, että heiltä saattaisi epähuomiossa jäädä suorittamatta jokin jumalille kuuluva kunnianosoitus, että he kaikille tuntemilleen hengille uhrattuaan toimittivat täyteen varmuuteen päästäkseen vielä yhden kierroksen ”tuntemattomille jumalille”.
1955 87:5.2 And now the simple ghost cult is followed by the practices of the more advanced and relatively complex spirit-ghost cult, the service and worship of the higher spirits as they evolved in man’s primitive imagination. Religious ceremonial must keep pace with spirit evolution and progress. The expanded cult was but the art of self-maintenance practiced in relation to belief in supernatural beings, self-adjustment to spirit environment. Industrial and military organizations were adjustments to natural and social environments. And as marriage arose to meet the demands of bisexuality, so did religious organization evolve in response to the belief in higher spirit forces and spiritual beings. Religion represents man’s adjustment to his illusions of the mystery of chance. Spirit fear and subsequent worship were adopted as insurance against misfortune, as prosperity policies.
1993 87:5.2 Ja nyt yksinkertaisen aavekultin jälkeen seuraavat edistyneempään ja verrattain monimutkaiseen henkiaavekulttiin kuuluvat tavat, korkeampien henkien palvelu ja palvonta, sitä mukaa kun ne kehittyivät ihmisen alkukantaisessa mielikuvituksessa. Uskonnollisen seremoniakäytännön on pysyttävä henkien kehityksen ja edistymisen tasalla. Laajentuneessa kultissa ei ollut kysymys muusta kuin itsesäilytyskeinosta, jota harjoitettiin siinä mielessä, että uskottiin yliluonnollisiin olentoihin: sovittautumisesta henkiympäristöön. Teolliset ja sotilaalliset organisaatiot olivat sovittautumista luonnon- ja sosiaaliseen ympäristöön. Ja niin kuin avioliitto ilmaantui täyttämään kaksisukuisuudesta johtuvat tarpeet, niin kehittyi uskonnollinen organisaatio reaktiona siihen, että uskottiin korkeampiin henkivoimiin ja hengellisiin olentoihin. Uskonto edustaa ihmisen sovittautumista hänen omiin harhakäsityksiinsä sattuman mysteeristä. Henkienpelko ja myöhempi henkienpalvonta otettiin vakuutukseksi epäonnea vastaan, menestymisen vakuuskirjaksi.
1955 87:5.3 The savage visualizes the good spirits as going about their business, requiring little from human beings. It is the bad ghosts and spirits who must be kept in good humor. Accordingly, primitive peoples paid more attention to their malevolent ghosts than to their benign spirits.
1993 87:5.3 Villi-ihmisellä on hyvistä hengistä sellainen mielikuva, että nämä vain toimittelevat omia asioitaan eivätkä edellytä ihmisiltä juuri mitään. Pahat aaveet ja henget on sen sijaan pidettävä hyvällä tuulella. Niinpä primitiiviset kansanheimot kiinnittivät enemmän huomiota pahansuopiin aaveisiinsa kuin hyväntahtoisiin henkiinsä.
1955 87:5.4 Human prosperity was supposed to be especially provocative of the envy of evil spirits, and their method of retaliation was to strike back through a human agency and by the technique of the evil eye. That phase of the cult which had to do with spirit avoidance was much concerned with the machinations of the evil eye. The fear of it became almost world-wide. Pretty women were veiled to protect them from the evil eye; subsequently many women who desired to be considered beautiful adopted this practice. Because of this fear of bad spirits, children were seldom allowed out after dark, and the early prayers always included the petition, “deliver us from the evil eye.”
1993 87:5.4 Ihmisen menestymisen oletettiin herättävän pahoissa hengissä aivan erityisesti kateutta, ja kostaessaan ne käyttivät sellaista menetelmää, että ne iskivät takaisin jonkin inhimillisen välikäden kautta ja turvautumalla pahaan silmään[2]. Tämä henkien välttämiseen liittynyt kultin vaihe kiinnitti paljon huomiota vehkeilyihin, joissa paha silmä oli mukana. Pahaa silmää kohtaan tunnettu pelko levisi lähes koko maailmaan. Kauniit naiset hunnutettiin, jotta heitä olisi varjeltu pahalta silmältä[3]. Monet naiset, jotka halusivat, että heitä pidettäisiin kauniina, omaksuivat sittemmin saman tavan. Tämän pahoja henkiä kohtaan tunnetun pelon johdosta lasten sallittiin harvoin mennä ulos enää pimeäntulon jälkeen, ja alkuaikojen rukouksiin sisältyi aina pyyntö ”säästä meidät pahalta silmältä.”
1955 87:5.5 The Koran contains a whole chapter devoted to the evil eye and magic spells, and the Jews fully believed in them. The whole phallic cult grew up as a defense against the evil eye. The organs of reproduction were thought to be the only fetish which could render it powerless. The evil eye gave origin to the first superstitions respecting prenatal marking of children, maternal impressions, and the cult was at one time well-nigh universal.
1993 87:5.5 Koraanissa on yksi kokonainen luku, joka on omistettu pahalle silmälle ja maagisille loitsuille, ja juutalaiset uskoivat niihin täysin. Koko falloskultti ilmaantui puolustuskeinoksi pahaa silmää vastaan. Sukupuolielinten nimittäin ajateltiin olevan ainoa fetissi, joka voisi tehdä sen voimattomaksi. Pahan silmän käsitteestä saivat alkunsa ensimmäiset taikauskoiset käsitykset ennen syntymää tapahtuvasta lasten merkitsemisestä, äidin jättämistä jäljistä, ja tämä kultti oli aikoinaan lähes yleismaailmallinen.
1955 87:5.6 Envy is a deep-seated human trait; therefore did primitive man ascribe it to his early gods. And since man had once practiced deception upon the ghosts, he soon began to deceive the spirits. Said he, “If the spirits are jealous of our beauty and prosperity, we will disfigure ourselves and speak lightly of our success.” Early humility was not, therefore, debasement of ego but rather an attempt to foil and deceive the envious spirits.
1993 87:5.6 Kateus on syvällä istuva inhimillinen ominaisuus. Siksi alkuaikojen ihminen luki sen varhaisten jumaliensa syyksi. Ja koska ihminen oli aikanaan harrastanut aaveiden petkuttamista, hän ryhtyi pian pettämään henkiäkin. Hän sanoi: ”Jos henget ovat kateellisia kauneudestamme ja menestyksestämme, niin pilaamme ulkonäkömme ja puhumme väheksyvästi menestyksestämme.” Entisaikain nöyryys ei sen vuoksi ollut mitään itsensäalentamista vaan paremminkin yritys hämätä ja pettää kateellisia henkiä.
1955 87:5.7 The method adopted to prevent the spirits from becoming jealous of human prosperity was to heap vituperation upon some lucky or much loved thing or person. The custom of depreciating complimentary remarks regarding oneself or family had its origin in this way, and it eventually evolved into civilized modesty, restraint, and courtesy. In keeping with the same motive, it became the fashion to look ugly. Beauty aroused the envy of spirits; it betokened sinful human pride. The savage sought for an ugly name. This feature of the cult was a great handicap to the advancement of art, and it long kept the world somber and ugly.
1993 87:5.7 Solvauksien syytäminen jonkin onnea tuovan tai suuresti rakastetun esineen tai henkilön päälle oli menetelmä, joka otettiin käyttöön haluttaessa estää henkiä tuntemasta kateutta ihmisen menestymistä kohtaan. Tapa väheksyä itseään tai perhettään koskevia mairittelevia huomioita sai alkunsa tällä tavoin, ja lopulta siitä kehittyivät sivistynyt vaatimattomuus, pidättyvyys ja kohteliaisuus. Samaisen tarkoituksen mukaisesti alkoi olla hyvän tavan mukaista näyttää rumalta. Kauneus herätti henkien kateuden. Se oli merkki, joka kavalsi ihmisessä piileväksi synnillistä ylpeyttä. Villi-ihminen halusi itselleen ruman nimen. Kultin tämä piirre haittasi suuresti taiteen edistymistä, ja maailma pysyi sen johdosta kauan aikaa synkkänä ja rumana.
1955 87:5.8 Under the spirit cult, life was at best a gamble, the result of spirit control. One’s future was not the result of effort, industry, or talent except as they might be utilized to influence the spirits. The ceremonies of spirit propitiation constituted a heavy burden, rendering life tedious and virtually unendurable. From age to age and from generation to generation, race after race has sought to improve this superghost doctrine, but no generation has ever yet dared to wholly reject it.
1993 87:5.8 Henkikultin vallalla ollessa elämä oli parhaassakin tapauksessa uhkapeliä, tulos siitä, että henget hallitsivat. Yksilön tulevaisuus ei määräytynyt ponnistelun, uutteruuden eikä lahjakkuuden tuloksena, ellei oteta lukuun sitä, miten niitä voitiin käyttää vaikutettaessa henkiin. Henkienlepyttelyseremonioista muodostui raskas taakka. Ne tekivät elämästä ikävän, itse asiassa sietämättömän. Aikakaudesta toiseen, sukupolvesta sukupolveen rotu toisensa perään on yrittänyt parannella tätä yliaaveoppia, mutta mikään sukupolvi ei ole vielä koskaan rohjennut sitä kokonaan hylätä.
1955 87:5.9 The intention and will of the spirits were studied by means of omens, oracles, and signs. And these spirit messages were interpreted by divination, soothsaying, magic, ordeals, and astrology. The whole cult was a scheme designed to placate, satisfy, and buy off the spirits through this disguised bribery.
1993 87:5.9 Henkien aikeista ja tahdosta pyrittiin pääsemään selville enteiden, oraakkeleiden ja ennusmerkkien avulla. Ja näitä henkien viestejä tulkittiin ennustamisen, povaamisen, magian, tulikokeiden ja astrologian keinoin. Kultti oli kaikkinensa järjestelmä, jonka tarkoituksena oli lepyttää ja hyvitellä henkiä ja ostaa ne tämän naamioidun lahjonnan avulla suosiollisiksi.
1955 87:5.10 And thus there grew up a new and expanded world philosophy consisting in:
1993 87:5.10 Ja näin kehittyi uusi ja laajempi maailmankatsomus, johon kuului seuraavia asioita:
1955 87:5.11 1. Duty—those things which must be done to keep the spirits favorably disposed, at least neutral.
1993 87:5.11 1. Velvollisuus — se, mitä oli tehtävä henkien pitämiseksi suosiollisina tai ainakin puolueettomina.
1955 87:5.12 2. Right—the correct conduct and ceremonies designed to win the spirits actively to one’s interests.
1993 87:5.12 2. Se, mikä on oikein — oikea käyttäytyminen ja oikeat seremoniat, joiden tarkoituksena oli saada henget ajamaan aktiivisesti yksilön etuja.
1955 87:5.13 3. Truth—the correct understanding of, and attitude toward, spirits, and hence toward life and death.
1993 87:5.13 3. Totuus — henkien oikea ymmärtäminen ja oikea asenne niitä ja niin muodoin myös elämää ja kuolemaa kohtaan.
1955 87:5.14 It was not merely out of curiosity that the ancients sought to know the future; they wanted to dodge ill luck. Divination was simply an attempt to avoid trouble. During these times, dreams were regarded as prophetic, while everything out of the ordinary was considered an omen. And even today the civilized races are cursed with the belief in signs, tokens, and other superstitious remnants of the advancing ghost cult of old. Slow, very slow, is man to abandon those methods whereby he so gradually and painfully ascended the evolutionary scale of life.
1993 87:5.14 Muinaisajan ihmiset eivät pelkkää uteliaisuuttaan pyrkineet saamaan tietoa tulevaisuudesta, vaan he halusivat myös välttyä huonolta onnelta. Ennustaminen oli yksinkertaisesti vain yritys välttyä harmilta. Unia pidettiin tuohon aikaan ennustuksellisina, samalla kun kaikkea epätavallista pidettiin enteenä. Ja vielä nykyäänkin ovat sivistyneiden rotujen vitsauksena uskomukset ennusmerkkeihin, enteisiin ja muihin entisaikain kehittyvän aavekultin jäänteisiin. Hitaasti, perin hitaasti on ihminen luopuva niistä menetelmistä, joiden avulla hän vähitellen ja tuskallisesti nousi elämän evoluution portaita ylöspäin.
6. COERCION AND EXORCISM
6. PAKOTTAMINEN JA POISMANAAMINEN
1955 87:6.1 When men believed in ghosts only, religious ritual was more personal, less organized, but the recognition of higher spirits necessitated the employment of “higher spiritual methods” in dealing with them. This attempt to improve upon, and to elaborate, the technique of spirit propitiation led directly to the creation of defenses against the spirits. Man felt helpless indeed before the uncontrollable forces operating in terrestrial life, and his feeling of inferiority drove him to attempt to find some compensating adjustment, some technique for evening the odds in the one-sided struggle of man versus the cosmos.
1993 87:6.1 Kun ihmiset uskoivat vain aaveisiin, uskonnollinen rituaali oli henkilökohtaisempaa, ei kovinkaan organisoitua, mutta korkeampien henkien olemassaolon tunnustaminen teki välttämättömäksi ”korkeampien hengellisten menettelytapojen” käyttämisen, kun oltiin tekemisissä niiden kanssa. Tämä pyrkimys henkienlepytysmenetelmän parantamiseksi ja kehittämiseksi johti suoraa tietä henkiä vastaan suunnattujen puolustusjärjestelmien luomiseen. Ihminen tunsi itsensä tosiaankin avuttomaksi niiden voimien edessä, jotka vaikuttivat maiseen elämään, ja se, että hän tunsi alemmuutta, ajoi hänet koettamaan, löytyisikö jokin hyvitystä tarjoava järjestely, jokin menetelmä, joka tasoittaisi lähtökohtien erilaisuutta ihmisen yksipuolisessa taistelussa kosmosta vastaan.
1955 87:6.2 In the early days of the cult, man’s efforts to influence ghost action were confined to propitiation, attempts by bribery to buy off ill luck. As the evolution of the ghost cult progressed to the concept of good as well as bad spirits, these ceremonies turned toward attempts of a more positive nature, efforts to win good luck. Man’s religion no longer was completely negativistic, nor did he stop with the effort to win good luck; he shortly began to devise schemes whereby he could compel spirit co-operation. No longer does the religionist stand defenseless before the unceasing demands of the spirit phantasms of his own devising; the savage is beginning to invent weapons wherewith he may coerce spirit action and compel spirit assistance.
1993 87:6.2 Kultin alkuaikoina ihmisen ponnistelut aaveiden toimintaan vaikuttamiseksi rajoittuivat lepyttelyyn, yrityksiin lahjuksia antamalla ostaa itsensä vapaaksi huonosta onnesta. Aavekultin kehityksen edettyä niin pitkälle, että muodostuivat käsitykset hyvistä ja pahoista hengistä, nämä seremoniat muuttuivat luonteeltaan myönteisemmiksi, pyrkimyksiksi saada osakseen hyvää onnea. Ihmisen uskonto ei enää ollut pelkästään negativistista, eikä hän tyytynyt pelkästään yritykseen päästä osalliseksi hyvästä onnesta, vaan hän alkoi ennen pitkää laatia suunnitelmia, joilla hän voisi pakottaa henget yhteistyöhön kanssaan. Uskonnonharjoittaja ei enää seissyt puolustuskyvyttömänä itse hahmottelemiensa henkihaamujen loputtomien vaatimusten edessä. Villi-ihminen alkaa keksiä aseita, joilla hän voi pakottaa henget toimimaan ja painostaa henget avuliaiksi.
1955 87:6.3 Man’s first efforts at defense were directed against the ghosts. As the ages passed, the living began to devise methods of resisting the dead. Many techniques were developed for frightening ghosts and driving them away, among which may be cited the following:
1993 87:6.3 Ihmisen ensimmäiset puolustusponnistelut kohdistuivat aaveita vastaan. Elävät alkoivat aikojen kuluessa hahmotella menetelmiä, joilla vastustettaisiin kuolleita. Aaveiden peljättämiseksi ja karkottamiseksi kehiteltiin monia menetelmiä, joista mainittakoon seuraavat:
1955 87:6.4 1. Cutting off the head and tying up the body in the grave.
1993 87:6.4 1. Pään irtileikkaaminen ja ruumiin sitominen hautaan.
1955 87:6.6 3. Castration or breaking the legs of the corpse.
1993 87:6.6 3. Kalmon kastroiminen tai sen säärien katkaiseminen.
1955 87:6.7 4. Burying under stones, one origin of the modern tombstone.
1993 87:6.7 4. Hautaaminen kivien alle, eräs nykyisen hautakivikäytännön alkulähteistä.
1993 87:6.8 5. Polttohautaus, myöhempien aikojen keksintö aaveiden muodostaman harmin estämiseksi.
1955 87:6.10 7. Exposure of the body to be eaten by wild animals.
1993 87:6.10 7. Ruumiin jättäminen villieläinten syötäväksi.
1955 87:6.11 Ghosts were supposed to be disturbed and frightened by noise; shouting, bells, and drums drove them away from the living; and these ancient methods are still in vogue at “wakes” for the dead. Foul-smelling concoctions were utilized to banish unwelcome spirits. Hideous images of the spirits were constructed so that they would flee in haste when they beheld themselves. It was believed that dogs could detect the approach of ghosts, and that they gave warning by howling; that cocks would crow when they were near. The use of a cock as a weather vane is in perpetuation of this superstition.
1993 87:6.11 Arveltiin, että meteli häiritsisi ja pelottaisi aaveita, että kiljuminen, kellojensoitto ja rumpujenpäristys ajaisivat ne pois elävien ilmoilta. Ja tällaiset ikivanhat tavat ovat vieläkin käytäntönä vainajille pidettävissä ”valvojaisissa”. Pahanhajuisia keitoksia käytettiin epämieluisten henkien karkottamiseen. Vainajahengistä tehtiin hirveitä kuvapatsaita, jotta ne itsensä nähdessään pötkisivät kiireesti pakoon. Uskottiin, että koirat kykenivät havaitsemaan aaveiden lähestymisen ja että ne ulvomalla varoittivat sellaisesta. Uskottiin myös, että kukot kiekuisivat, kun vainajahenkiä oli lähellä. Kukonkuvan käyttäminen tuuliviirinä on tämän taikauskoisen käsityksen perua.
1955 87:6.12 Water was regarded as the best protection against ghosts. Holy water was superior to all other forms, water in which the priests had washed their feet. Both fire and water were believed to constitute impassable barriers to ghosts. The Romans carried water three times around the corpse; in the twentieth century the body is sprinkled with holy water, and hand washing at the cemetery is still a Jewish ritual. Baptism was a feature of the later water ritual; primitive bathing was a religious ceremony. Only in recent times has bathing become a sanitary practice.
1993 87:6.12 Vettä pidettiin parhaana suojana aaveita vastaan. Pyhä vesi oli kaikkea muuta vettä parempaa. Se oli vettä, jossa papit olivat pesseet jalkansa. Sekä tulesta että vedestä uskottiin, että ne olivat vainajahengille ylittämätön este. Roomalaiset kantoivat vettä kolme kertaa ruumiin ympäri[4]. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ruumiin päälle pirskotetaan yhä pyhää vettä, ja hautausmaalla suoritettava käsienpesu on edelleenkin juutalainen rituaali. Kaste oli eräs myöhempien aikojen vesirituaalin ilmentymä, ja kylpeminen oli alkuaikoina uskonnollinen seremonia. Vasta viime aikoina kylpemisestä on tullut hygieeninen toimitus.
1955 87:6.13 But man did not stop with ghost coercion; through religious ritual and other practices he was soon attempting to compel spirit action. Exorcism was the employment of one spirit to control or banish another, and these tactics were also utilized for frightening ghosts and spirits. The dual-spiritism concept of good and bad forces offered man ample opportunity to attempt to pit one agency against another, for, if a powerful man could vanquish a weaker one, then certainly a strong spirit could dominate an inferior ghost. Primitive cursing was a coercive practice designed to overawe minor spirits. Later this custom expanded into the pronouncing of curses upon enemies.
1993 87:6.13 Mutta ihminen ei jättänyt asiaa pelkästään aaveiden poiskarkottamisen asteelle, vaan uskonnollisen rituaalin ja muiden menetelmien avulla hän oli kohta yrittämässä henkien pakottamista toimintaan. Henkien poismanaaminen oli toisen hengen käyttämistä toisen hallitsemiseen tai karkottamiseen, ja tällaista taktiikkaa käytettiin myös aaveiden ja henkien pelotteluun. Kaksihenkisyyden mukainen käsitys hyvistä ja pahoista voimista tarjosi ihmiselle laajat mahdollisuudet yrittää yhden vaikuttajan usuttamista toista vaikuttajaa vastaan, sillä jos kerran väkevä mies kykeni kukistamaan heikomman, varmasti silloin myös väkevä henki pystyisi hallitsemaan vähäisempää aavetta. Alkuaikojen kiroileminen oli eräs pakottamismenetelmä, jonka tarkoituksena oli herättää vähäisemmissä hengissä suurta kauhua. Myöhemmin tämä tapa laajeni käytöltään niin, että kirouksia alettiin syytää myös vihamiesten päälle.
1955 87:6.14 It was long believed that by reverting to the usages of the more ancient mores the spirits and demigods could be forced into desirable action. Modern man is guilty of the same procedure. You address one another in common, everyday language, but when you engage in prayer, you resort to the older style of another generation, the so-called solemn style.
1993 87:6.14 Pitkän aikaa uskottiin, että palaamalla aikaisempien tapasääntöjen mukaisiin käytäntöihin voitiin henget ja puolijumalat pakottaa toivottuun toimintaan. Nykyihminen syyllistyy samaan menettelyyn. Puhuttelette toisianne tavallista, arkipäivän puheenpartta käyttäen, mutta kun asetutte rukoilemaan, turvaudutte menneen sukupolven käyttämään vanhempaan puhetyyliin, niin kutsuttuun juhlatyyliin.
1955 87:6.15 This doctrine also explains many religious-ritual reversions of a sex nature, such as temple prostitution. These reversions to primitive customs were considered sure guards against many calamities. And with these simple-minded peoples all such performances were entirely free from what modern man would term promiscuity.
1993 87:6.15 Tämä oppi selittää myös monet seksuaalisluontoiset palaumat uskonnollisen rituaalin alalla, kuten esimerkiksi temppeliprostituution. Näitä palaumia alkukantaisiin tapoihin pidettiin varmoina varokeinoina moniaita onnettomuuksia vastaan. Ja kysymyksen ollessa näistä ajatusmaailmaltaan yksinkertaisista kansanheimoista kaikki tällainen käyttäytyminen oli täysin vapaata sellaisesta, mitä nykyajan ihminen sanoisi sukupuoliseksi holtittomuudeksi.
1955 87:6.16 Next came the practice of ritual vows, soon to be followed by religious pledges and sacred oaths. Most of these oaths were accompanied by self-torture and self-mutilation; later on, by fasting and prayer. Self-denial was subsequently looked upon as being a sure coercive; this was especially true in the matter of sex suppression. And so primitive man early developed a decided austerity in his religious practices, a belief in the efficacy of self-torture and self-denial as rituals capable of coercing the unwilling spirits to react favorably toward all such suffering and deprivation.
1993 87:6.16 Seuraavaksi tulivat käyttöön rituaaliset lupaukset, joita kohta seurasivat uskonnolliset sitoumukset ja pyhät valat[5]. Useimpiin tämänkaltaisiin valoihin liittyi itsekidutusta ja itsensäsilpomista[6]. Myöhemmin niihin kuului paastoamista ja rukoilemista. Kieltäymystä pidettiin sittemmin varmatehoisena pakottimena. Näin ajateltiin erityisesti olevan, silloin kun kysymyksessä oli sukupuolivietin tukahduttaminen. Ja näin alkuaikojen ihminen kehitti jo varhaisessa vaiheessa uskonnollisiin käytäntöihinsä selväpiirteisen ankaruuden ainesosan, uskon itsensäkiduttamisen ja itsensäkieltämisen tehokkuuteen rituaaleina, jotka kykenisivät pakottamaan vastahakoiset henget reagoimaan suopeasti kaikkiin tällaisiin kärsimyksiin ja menetyksiin.
1955 87:6.17 Modern man no longer attempts openly to coerce the spirits, though he still evinces a disposition to bargain with Deity. And he still swears, knocks on wood, crosses his fingers, and follows expectoration with some trite phrase; once it was a magical formula.
1993 87:6.17 Nykyajan ihminen ei enää avoimesti yritä pakottaa henkiä, vaikka hän yhä osoittaakin taipumusta kaupanhierontaan Jumaluuden kanssa. Ja vieläkin hän kiroilee, koputtaa puuta, ristii sormensa ja lausuu aivastuksen jälkeen jonkin kuluneen lauseparren, joka aikanaan oli maaginen loitsu.
7. NATURE OF CULTISM
7. KULTISMIN LUONNE
1955 87:7.1 The cult type of social organization persisted because it provided a symbolism for the preservation and stimulation of moral sentiments and religious loyalties. The cult grew out of the traditions of “old families” and was perpetuated as an established institution; all families have a cult of some sort. Every inspiring ideal grasps for some perpetuating symbolism—seeks some technique for cultural manifestation which will insure survival and augment realization—and the cult achieves this end by fostering and gratifying emotion.
1993 87:7.1 Kultintyyppinen sosiaalinen organisaatio säilyi, koska se tarjosi tarpeellisen symboliikan, joka oli omiaan säilyttämään ja virittämään moraalisia tuntemuksia ja uskonnollisia uskollisuudentunteita. Kultti versoi ”vanhojen sukujen” noudattamista perinteistä, ja se säilyi vakiintuneena instituutiona. Kaikilla suvuilla on jonkinlainen kultti. Jokainen innoittava ihanne tavoittelee jonkinlaista pysyväistävää symboliikkaa — etsii jotakin sellaista menetelmää, jolla se tulisi esille kulttuurin piirissä ja joka takaisi sen voimassapysymisen ja lisäisi sen todeksimuuttumista — ja kultti saavuttaa tämän tavoitteen ruokkiessaan tunne-elämää ja tarjotessaan sille tyydytystä.
1955 87:7.2 From the dawn of civilization every appealing movement in social culture or religious advancement has developed a ritual, a symbolic ceremonial. The more this ritual has been an unconscious growth, the stronger it has gripped its devotees. The cult preserved sentiment and satisfied emotion, but it has always been the greatest obstacle to social reconstruction and spiritual progress.
1993 87:7.2 Sivilisaation aamuhämäristä lähtien jokainen sosiaalisen kulttuurin ja uskonnollisen edistymisen piirissä ilmennyt puoleensa vetävä virtaus on kehittänyt rituaalin, symbolisen seremoniakäytännön. Mitä enemmän tämä rituaali on ollut tiedostamaton kehitystulos, sitä voimakkaamman otteen se on saanut kannattajistaan. Kultti ylläpiti tunnepitoista asennoitumista ja tyydytti tunneperäistä suhtautumista. Mutta se on aina ollut suurimpana esteenä yhteiskunnallisen uudistustoiminnan ja hengellisen edistyksen tiellä.
1955 87:7.3 Notwithstanding that the cult has always retarded social progress, it is regrettable that so many modern believers in moral standards and spiritual ideals have no adequate symbolism—no cult of mutual support—nothing to belong to. But a religious cult cannot be manufactured; it must grow. And those of no two groups will be identical unless their rituals are arbitrarily standardized by authority.
1993 87:7.3 Jos kohta kultti onkin aina viivyttänyt sosiaalista edistymistä, on silti valitettavaa, että niin monilta niiltä, jotka nykyään uskovat moraalisiin normeihin ja hengellisiin ihanteisiin, puuttuu tarkoituksenmukainen symboliikka — heillä ei ole mitään keskinäistä tukea tarjoavaa kulttia — ei mitään mihin kuulua. Mutta uskonnollista kulttia ei voi tekemällä tehdä, vaan sen pitää kehkeytyä. Eivätkä minkään kahden ryhmän kultit ole identtisiä, ellei niiden rituaaleja jonkin vallanpitäjän toimesta mielivaltaisesti yhdenmukaisteta.
1955 87:7.4 The early Christian cult was the most effective, appealing, and enduring of any ritual ever conceived or devised, but much of its value has been destroyed in a scientific age by the destruction of so many of its original underlying tenets. The Christian cult has been devitalized by the loss of many fundamental ideas.
1993 87:7.4 Alkukristillinen kultti oli kaikista koskaan rakennetuista tai hahmotelluista kulteista tehokkain, vetoavin ja kestävin, mutta melkoinen osa sen arvosta on tieteen aikakaudella tuhottu hävittämällä niin monet sen alkuperäisistä, pohjimmaisista opinkappaleista. Monien perusajatusten menetys on vähentänyt kristillisen kultin elinvoimaisuutta.
1955 87:7.5 In the past, truth has grown rapidly and expanded freely when the cult has been elastic, the symbolism expansile. Abundant truth and an adjustable cult have favored rapidity of social progression. A meaningless cult vitiates religion when it attempts to supplant philosophy and to enslave reason; a genuine cult grows.
1993 87:7.5 Totuus on menneinä aikoina laajentunut nopeasti ja levinnyt esteettä, kun kultti on ollut joustava, symboliikka laajenevaa. Yltäkylläinen totuus ja uusiin vaatimuksiin sopeutettavissa oleva kultti ovat suosineet sosiaalisen edistymisen ripeyttä. Mitäänsanomaton kultti turmelee uskonnon pyrkimällä syrjäyttämään filosofian ja orjuuttamaan ajattelun. Oikea kultti kasvaa.
1955 87:7.6 Regardless of the drawbacks and handicaps, every new revelation of truth has given rise to a new cult, and even the restatement of the religion of Jesus must develop a new and appropriate symbolism. Modern man must find some adequate symbolism for his new and expanding ideas, ideals, and loyalties. This enhanced symbol must arise out of religious living, spiritual experience. And this higher symbolism of a higher civilization must be predicated on the concept of the Fatherhood of God and be pregnant with the mighty ideal of the brotherhood of man.
1993 87:7.6 Jokainen uusi ilmoitus on vastustettavista piirteistä ja puutteista huolimatta synnyttänyt uuden kultin, ja Jeesuksen uskonnon uudelleenesityksenkin on kehitettävä uusi ja tarkoituksenmukainen symboliikka. Nykyihmisen on löydettävä jokin tarkoitustaan vastaava symboliikka uusille ja avartuville käsityksilleen, ihanteilleen ja uskollisuudentunteilleen. Tämän korotetun symbolin tulee nousta esiin uskonnollisesta elämäntavasta, hengellisestä kokemusmaailmasta. Ja tämän korkeampaa sivilisaatiota edustavan korkeamman symboliikan täytyy perustua käsitykseen Jumalan Isyydestä ja olla ihmisten välisen veljeyden suurenmoisella ihanteella kyllästetty.
1955 87:7.7 The old cults were too egocentric; the new must be the outgrowth of applied love. The new cult must, like the old, foster sentiment, satisfy emotion, and promote loyalty; but it must do more: It must facilitate spiritual progress, enhance cosmic meanings, augment moral values, encourage social development, and stimulate a high type of personal religious living. The new cult must provide supreme goals of living which are both temporal and eternal—social and spiritual.
1993 87:7.7 Vanhat kultit olivat liian itsekeskeisiä, uuden kultin on oltava käytännössä harjoitetun rakkauden seuraus. Vanhan kultin tavoin uudenkin kultin tulee suosia tunneperäistä asennoitumista, tyydyttää tunne-elämää ja edistää lojaalisuutta, mutta sen on tehtävä vielä jotakin enemmän: sen on helpotettava hengellistä edistymistä, kohotettava kosmisia merkityksiä, lisättävä moraalisia arvoja, rohkaistava sosiaalista kehitystä ja kannustettava korkealaatuista henkilökohtaista uskonelämää. Uuden kultin on tarjottava korkeammat elämän päämäärät, jotka ovat sekä ajallisia että ikuisia — sekä sosiaalisia että hengellisiä.
1955 87:7.8 No cult can endure and contribute to the progress of social civilization and individual spiritual attainment unless it is based on the biologic, sociologic, and religious significance of the home. A surviving cult must symbolize that which is permanent in the presence of unceasing change; it must glorify that which unifies the stream of ever-changing social metamorphosis. It must recognize true meanings, exalt beautiful relations, and glorify the good values of real nobility.
1993 87:7.8 Mikään kultti ei voi jatkua pitkään ja myötävaikuttaa sosiaalisen sivilisaation edistymiseen ja yksilön hengelliseen tavoitteiden saavuttamiseen, ellei sen pohjana ole kodin biologinen, sosiologinen ja uskonnollinen merkityksellisyys. Kestävän kultin pitää symboloida sitä, mikä loputtoman muutoksen keskellä on pysyvää; sen täytyy nostaa kunniaan se, mikä yhdistää alati muuttuvan sosiaalisen muodonmuutoksen virran. Sen on tunnettava todelliset merkitykset, ylevöitettävä kauniit suhteet ja nostettava kunniaan aidon jalouden hyvät arvot.
1955 87:7.9 But the great difficulty of finding a new and satisfying symbolism is because modern men, as a group, adhere to the scientific attitude, eschew superstition, and abhor ignorance, while as individuals they all crave mystery and venerate the unknown. No cult can survive unless it embodies some masterful mystery and conceals some worthful unattainable. Again, the new symbolism must not only be significant for the group but also meaningful to the individual. The forms of any serviceable symbolism must be those which the individual can carry out on his own initiative, and which he can also enjoy with his fellows. If the new cult could only be dynamic instead of static, it might really contribute something worth while to the progress of mankind, both temporal and spiritual.
1993 87:7.9 Mutta uuden ja tyydyttävän symboliikan löytämisen suuri vaikeus on siinä, että ryhmänä nykyajan ihmiset pitävät kiinni tieteellisestä asennoitumisesta, karttavat taikauskoa ja kammoavat tietämättömyyttä, vaikka he yksilöinä kaikki kaipaavatkin mysteeriä ja kunnioittavat tuntematonta. Mikään kultti ei voi säilyä pidempään, ellei siihen sisälly jokin mestarillinen mysteeri ja ellei siihen kätkeydy jokin tavoittelemisen arvoinen saavuttamaton. Toisaalta uusi symboliikka ei saa olla merkityksellinen vain ryhmän kannalta, vaan sen tulee olla mielekäs myös yksilölle. Minkä hyvänsä käyttökelpoisen symboliikan muotokielen tulee olla sellaista, että yksilö voi sen edellyttämät toimenpiteet suorittaa oma-aloitteisesti ja että hän voi niistä nauttia myös yhdessä tovereidensa kanssa. Jospa vain uusi kultti voisi vielä olla dynaaminen, sen sijaan että staattinen, se saattaisi todellakin antaa jotakin, jolla olisi arvoa ihmiskunnan edistymisen kannalta sekä ajallista että hengellistä edistymistä ajatellen.
1955 87:7.10 But a cult—a symbolism of rituals, slogans, or goals—will not function if it is too complex. And there must be the demand for devotion, the response of loyalty. Every effective religion unerringly develops a worthy symbolism, and its devotees would do well to prevent the crystallization of such a ritual into cramping, deforming, and stifling stereotyped ceremonials which can only handicap and retard all social, moral, and spiritual progress. No cult can survive if it retards moral growth and fails to foster spiritual progress. The cult is the skeletal structure around which grows the living and dynamic body of personal spiritual experience—true religion.
1993 87:7.10 Mutta kultti — rituaaleista, tunnuslauseista ja tavoitteista koostuva symboliikka — ei toimi, jos se on liian monimutkainen. Ja siihen täytyy sisältyä omistautumisen vaatimus, uskollisuudentunteesta nousevaa suhtautumista. Jokainen tuloksekas uskonto kehittää pettämättömän varmasti arvoisensa symboliikan, ja sen kannattajat tekisivät viisaasti, jos he estäisivät tällaisen rituaalin jähmettymisen rajoittaviksi, vääristäviksi, tukahduttaviksi ja kaavamaisiksi seremonioiksi, jotka voivat vain rampauttaa ja viivyttää kaikkea sosiaalista, moraalista ja hengellistä edistymistä. Mikään kultti ei voi säilyä kauan, jos se viivyttää moraalista kasvua ja jättää hengellisen edistymisen vaalimatta. Kultti on se tukiranka, jonka ympärille kasvaa henkilökohtaisen hengellisen kokemisen — oikean uskonnon — elävä ja dynaaminen ruumis.
1955 87:7.11 [Presented by a Brilliant Evening Star of Nebadon.]
1993 87:7.11 [Esittänyt eräs Nebadonin Loistava Iltatähti.]