Englanninkielinen Urantia-kirja on ollut julkisessa käytössä maailmanlaajuisesti vuodesta 2006 lähtien.
Käännökset: © 1993 Urantia Foundationin
| Luku 99. Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymykset |
Indeksi
Yksi versio |
Luku 101. Uskonnon todellinen luonne |
RELIGION IN HUMAN EXPERIENCE
USKONTO IHMISEN KOKEMUKSESSA
1955 100:0.1 THE experience of dynamic religious living transforms the mediocre individual into a personality of idealistic power. Religion ministers to the progress of all through fostering the progress of each individual, and the progress of each is augmented through the achievement of all.
1993 100:0.1 KOKEMUS siitä, että elää dynaamista uskonnollista elämää, muuttaa keskinkertaisenkin yksilön persoonallisuudeksi, jolla on ihanteellista kyvykkyyttä. Jokaisen yksilön edistymistä vaalimalla uskonto auttaa kaikkien edistymistä, ja kunkin yksilön edistymistä lisää se, mitä kaikki saavuttavat.
1955 100:0.2 Spiritual growth is mutually stimulated by intimate association with other religionists. Love supplies the soil for religious growth—an objective lure in the place of subjective gratification—yet it yields the supreme subjective satisfaction. And religion ennobles the commonplace drudgery of daily living.
1993 100:0.2 Läheinen kanssakäyminen muiden uskonnonharjoittajain kanssa antaa hengelliselle kasvulle keskinäisiä virikkeitä. Rakkaus tarjoaa maaperän uskonnolliselle kasvulle — objektiivisen mielenkiinnon kohteen subjektiivisen mielihyväntavoittelun sijalle — ja silti se tuottaa ylivertaista subjektiivista tyydytystä. Ja uskonto ylevöittää jokapäiväisen elämän arkisen raadannan.
1. RELIGIOUS GROWTH
1. USKONNOLLINEN KASVU
1955 100:1.1 While religion produces growth of meanings and enhancement of values, evil always results when purely personal evaluations are elevated to the levels of absolutes. A child evaluates experience in accordance with the content of pleasure; maturity is proportional to the substitution of higher meanings for personal pleasure, even loyalties to the highest concepts of diversified life situations and cosmic relations.
1993 100:1.1 Vaikka uskonto saakin aikaan merkitysten kasvua ja arvojen korottumista, on siitä kuitenkin aina seurauksena pahaa, milloin puhtaasti henkilökohtaiset arvioinnit korotetaan ehdottomuuksien tasoille. Lapsi arvioi kokemusta sen sisältämän mielihyvän määrän mukaan. Kypsyyden mittana on se, missä määrin korkeammat merkitykset korvaavat henkilökohtaisen mielihyvän ja jopa lojaalisuusasenteet mitä moninaisimmista elämäntilanteista ja kosmisista suhteista omaksuttuja korkeimpia käsityksiä kohtaan.
1955 100:1.2 Some persons are too busy to grow and are therefore in grave danger of spiritual fixation. Provision must be made for growth of meanings at differing ages, in successive cultures, and in the passing stages of advancing civilization. The chief inhibitors of growth are prejudice and ignorance.
1993 100:1.2 Joillakin ihmisillä on liiallinen kiire kasvaa, ja heitä uhkaa sen vuoksi vakava hengellisen jähmettymisen vaara. Eri ikäkausina, toinen toistaan seuraavien kulttuurien piirissä ja edistyvän sivilisaation vaihtuvissa vaiheissa tulee huolehtia siitä, että merkitykset kasvavat. Merkittävimmät kasvua estävät tekijät ovat ennakkoluuloisuus ja tietämättömyys.
1955 100:1.3 Give every developing child a chance to grow his own religious experience; do not force a ready-made adult experience upon him. Remember, year-by-year progress through an established educational regime does not necessarily mean intellectual progress, much less spiritual growth. Enlargement of vocabulary does not signify development of character. Growth is not truly indicated by mere products but rather by progress. Real educational growth is indicated by enhancement of ideals, increased appreciation of values, new meanings of values, and augmented loyalty to supreme values.
1993 100:1.3 Antakaa jokaiselle kehittyvälle lapselle tilaisuus kasvattaa oma uskonnollinen kokemuksensa. Älkää väkisin pakottako hänelle valmista aikuisen kokemusta. Muistakaa, ettei vakiintuneen opetusjärjestelmän kautta vuosi vuodelta tapahtuva edistyminen välttämättä merkitse älyllistä edistymistä, saati hengellistä kasvua. Sanavaraston laajeneminen ei ole merkki luonteen kehittymisestä. Totuudenmukaisina kasvun osoittimina eivät ole pelkät tulokset, vaan sitä osoittaa mieluumminkin eteneminen. Todellista kasvatuksellista kasvua osoittavat ihanteiden korottuminen, entistäkin suurempi arvojen arvostaminen, arvojen uudet merkitykset ja lisääntynyt lojaalisuus korkeimpia arvoja kohtaan.
1955 100:1.4 Children are permanently impressed only by the loyalties of their adult associates; precept or even example is not lastingly influential. Loyal persons are growing persons, and growth is an impressive and inspiring reality. Live loyally today—grow—and tomorrow will attend to itself. The quickest way for a tadpole to become a frog is to live loyally each moment as a tadpole.
1993 100:1.4 Lapsiin tekevät kestävän vaikutuksen vain heidän aikuisikäisten läheistensä osoittamat lojaalisuudet. Säännöllä sen paremmin kuin esimerkilläkään ei ole pysyvää vaikutusta. Lojaalit ihmiset ovat kasvavia ihmisiä, ja kasvu on vaikuttava ja innoittava realiteetti. Elä tänä päivänä lojaalisuutta osoittaen eli kasva, ja huominen pitää huolen itsestään. Nopein tapa sammakonpoikasen tulla sammakoksi on elää jokainen hetki uskollisesti sammakonpoikasena.
1955 100:1.5 The soil essential for religious growth presupposes a progressive life of self-realization, the co-ordination of natural propensities, the exercise of curiosity and the enjoyment of reasonable adventure, the experiencing of feelings of satisfaction, the functioning of the fear stimulus of attention and awareness, the wonder-lure, and a normal consciousness of smallness, humility. Growth is also predicated on the discovery of selfhood accompanied by self-criticism—conscience, for conscience is really the criticism of oneself by one’s own value-habits, personal ideals.
1993 100:1.5 Uskonnolliselle kasvulle välttämätön maaperä edellyttää, että elämä eletään yhä enemmän itseään toteuttaen, että luontaiset ominaisuudet koordinoidaan, että harjoitetaan tietojen selville ottamista ja omataan kohtuullisessa määrin uskallusta, että koetaan tyytyväisyyden tunteita, että pelko toimii asioihin huomion kiinnittämisen ja asioista tietoisena olemisen kannustimena, että ihmettä kohtaan tunnetaan mielenkiintoa ja että ollaan normaalilla tavalla tietoisia omasta pienuudesta — ollaan nöyriä. Kasvu perustuu myös minuuden löytämiseen, johon liittyy itsekritiikki — omatunto, sillä omatunto on todellisuudessa itsensä arvioimista sen mukaan, mitä on tottunut pitämään arvossa, eli henkilökohtaisten ihanteidensa mukaan.
1955 100:1.6 Religious experience is markedly influenced by physical health, inherited temperament, and social environment. But these temporal conditions do not inhibit inner spiritual progress by a soul dedicated to the doing of the will of the Father in heaven. There are present in all normal mortals certain innate drives toward growth and self-realization which function if they are not specifically inhibited. The certain technique of fostering this constitutive endowment of the potential of spiritual growth is to maintain an attitude of wholehearted devotion to supreme values.
1993 100:1.6 Fyysinen terveys, peritty temperamentti ja sosiaalinen ympäristö vaikuttavat uskonnolliseen kokemukseen merkittävästi. Mutta nämä ajalliset olosuhteet eivät estä sisimmässä tapahtuvaa sellaisen sielun hengellistä edistymistä, joka on omistautunut taivaassa olevan Isän tahdon täyttämiseen. Kaikissa normaaleissa kuolevaisissa on tiettyjä synnynnäisiä kasvuun ja itsensätodellistamiseen pakottavia tarpeita, jotka vaikuttavat, ellei niitä nimenomaisesti estetä vaikuttamasta. Varma keino tämän hengellisen kasvupotentiaalin ja ihmiseen rakenteellisesti kuuluvan kyvyn vahvistamiseksi on korkeimmille arvoille omistautumista merkitsevän varauksettoman asenteen ylläpitäminen.
1955 100:1.7 Religion cannot be bestowed, received, loaned, learned, or lost. It is a personal experience which grows proportionally to the growing quest for final values. Cosmic growth thus attends on the accumulation of meanings and the ever-expanding elevation of values. But nobility itself is always an unconscious growth.
1993 100:1.7 Uskontoa ei voi lahjoittaa, saada, lainata, oppia eikä kadottaa. Se on henkilökohtainen kokemus, joka kasvaa suhteessa lopullisten arvojen kaipuuseen. Kosminen kasvu on näin ollen seuraus merkitysten kertymisestä ja alati laajenevasta arvojen kohoamisesta. Mutta jalous sinänsä on aina tiedostamatonta kasvua.
1955 100:1.8 Religious habits of thinking and acting are contributory to the economy of spiritual growth. One can develop religious predispositions toward favorable reaction to spiritual stimuli, a sort of conditioned spiritual reflex. Habits which favor religious growth embrace cultivated sensitivity to divine values, recognition of religious living in others, reflective meditation on cosmic meanings, worshipful problem solving, sharing one’s spiritual life with one’s fellows, avoidance of selfishness, refusal to presume on divine mercy, living as in the presence of God. The factors of religious growth may be intentional, but the growth itself is unvaryingly unconscious.
1993 100:1.8 Uskonnolliset ajattelu- ja toimintatottumukset myötävaikuttavat hengellisen kasvun tuloksellisuuteen. Uskonnollisia taipumuksiaan voi kehittää niin, että ne alkavat reagoida hengellisiin virikkeisiin myönteisesti, eli niin, että niistä tulee eräänlainen ehdollinen hengellinen refleksi. Uskonnollista kasvua suosiviin tapoihin kuuluvat kultivoitunut herkkyys jumalallisia arvoja kohtaan, uskonnollisen elämän havaitseminen muissa ihmisissä, kosmisten merkitysten syvällinen mietiskely, hartaudella suoritettu ongelmien ratkaiseminen, oman hengellisen elämänsä jakaminen lähimmäistensä kanssa, itsekkyyden välttäminen, kieltäytyminen jumalallisen armon selviönä pitämisestä, elämänsä eläminen niin kuin olisi Jumalan kasvojen edessä. Uskonnolliseen kasvuun vaikuttavat tekijät saattavat olla tarkoituksellisia, mutta kasvu itsessään on poikkeuksetta tiedostamatonta.
1955 100:1.9 The unconscious nature of religious growth does not, however, signify that it is an activity functioning in the supposed subconscious realms of human intellect; rather does it signify creative activities in the superconscious levels of mortal mind. The experience of the realization of the reality of unconscious religious growth is the one positive proof of the functional existence of the superconsciousness.
1993 100:1.9 Se, että uskonnollinen kasvu on luonteeltaan tiedostamatonta, ei kuitenkaan merkitse, että se olisi otaksutuilla ihmisälyn alitajuisilla alueilla tapahtuvaa toimintaa. Mieluumminkin se tarkoittaa luovia toimintoja kuolevaisen olennon mielen ylitajuisilla tasoilla. Kokemus tiedostamattoman uskonnollisen kasvun todellisuuden tiedostamisesta on ainoa positiivinen todiste ylitajunnan toiminnallisesta olemassaolosta.
2. SPIRITUAL GROWTH
2. HENGELLINEN KASVU
1955 100:2.1 Spiritual development depends, first, on the maintenance of a living spiritual connection with true spiritual forces and, second, on the continuous bearing of spiritual fruit: yielding the ministry to one’s fellows of that which has been received from one’s spiritual benefactors. Spiritual progress is predicated on intellectual recognition of spiritual poverty coupled with the self-consciousness of perfection-hunger, the desire to know God and be like him, the wholehearted purpose to do the will of the Father in heaven.
1993 100:2.1 Hengellinen kehittyminen riippuu ensinnäkin siitä, että ihminen ylläpitää elävää hengellistä yhteyttä todellisiin hengellisiin voimiin, ja toiseksi siitä, että hän tuottaa jatkuvasti hengellisiä hedelmiä eli että hän antaa apua kanssaihmisilleen siitä, mitä hän on saanut omilta hengellisiltä hyväntekijöiltään. Hengellinen edistyminen perustuu hengellisen köyhyyden älylliseen tunnustamiseen, mihin liittyy omakohtainen tietoisuus täydellisyydenkaipuusta, halu tuntea Jumala ja olla hänen kaltaisensa, varaukseton aikomus täyttää taivaassa olevan Isän tahto.
1955 100:2.2 Spiritual growth is first an awakening to needs, next a discernment of meanings, and then a discovery of values. The evidence of true spiritual development consists in the exhibition of a human personality motivated by love, activated by unselfish ministry, and dominated by the wholehearted worship of the perfection ideals of divinity. And this entire experience constitutes the reality of religion as contrasted with mere theological beliefs.
1993 100:2.2 Hengellinen kasvu on ensiksi tarpeiden tiedostamista, seuraavaksi merkitysten näkemistä ja sitten arvojen löytämistä. Todiste aidosta hengellisestä kehityksestä on siinä, että esille tulee ihmispersoonallisuus, jonka vaikuttimena on rakkaus, jota aktivoi epäitsekäs palvelumieli ja jota hallitsee jumalallisuudesta kertovien täydellisyysihanteiden varaukseton palvonta. Ja tämä kokemus kaikkineen on uskonnon todellisuus — eivät suinkaan pelkät teologiset uskonkäsitykset.
1955 100:2.3 Religion can progress to that level of experience whereon it becomes an enlightened and wise technique of spiritual reaction to the universe. Such a glorified religion can function on three levels of human personality: the intellectual, the morontial, and the spiritual; upon the mind, in the evolving soul, and with the indwelling spirit.
1993 100:2.3 Uskonto voi edetä sille kokemustasolle, jossa siitä tulee valistunut ja viisas keino reagoida universumiin hengellisesti. Sellainen ylevä uskonto voi toimia kolmella ihmispersoonallisuuden tasolla, nimittäin älyllisellä, morontiaalisella ja hengellisellä; mieleen kohdistuen, kehittyvässä sielussa ja sisäisen hengen kanssa.
1955 100:2.4 Spirituality becomes at once the indicator of one’s nearness to God and the measure of one’s usefulness to fellow beings. Spirituality enhances the ability to discover beauty in things, recognize truth in meanings, and discover goodness in values. Spiritual development is determined by capacity therefor and is directly proportional to the elimination of the selfish qualities of love.
1993 100:2.4 Hengellisyydestä tulee oitis se osoitin, joka ilmoittaa, miten lähellä Jumalaa ihminen on ja miten hyödyllinen hän on kanssaihmisilleen. Hengellisyys lisää ihmisen kykyä nähdä kauneutta aineellisissa olevaisissa, tunnistaa totuutta merkityksissä ja havaita hyvyyttä arvoissa. Hengellisen kehittymisen määrää sen kapasiteetti, ja se on suoraan verrannollinen siihen, missä määrin rakkauden itsekkäät piirteet on eliminoitu.
1955 100:2.5 Actual spiritual status is the measure of Deity attainment, Adjuster attunement. The achievement of finality of spirituality is equivalent to the attainment of the maximum of reality, the maximum of Godlikeness. Eternal life is the endless quest for infinite values.
1993 100:2.5 Asianomaisen hengellinen status on mitta, joka osoittaa, miten pitkälle hän on saavuttanut Jumaluutta, miten hyvin hän on virittäytynyt Suuntaajaan. Hengellisyyden lopullisuuteen pääseminen merkitsee samaa kuin suurimman mahdollisen todellisuuden, suurimman mahdollisen jumalankaltaisuuden, saavuttaminen. Ikuinen elämä on loputonta infiniittisten arvojen tavoittelua.
1955 100:2.6 The goal of human self-realization should be spiritual, not material. The only realities worth striving for are divine, spiritual, and eternal. Mortal man is entitled to the enjoyment of physical pleasures and to the satisfaction of human affections; he is benefited by loyalty to human associations and temporal institutions; but these are not the eternal foundations upon which to build the immortal personality which must transcend space, vanquish time, and achieve the eternal destiny of divine perfection and finaliter service.
1993 100:2.6 Ihmisen itsensätoteuttamisen päämäärän tulisi olla hengellinen, ei aineellinen. Ainoat tavoittelemisen arvoiset realiteetit ovat jumalallisia, hengellisiä ja ikuisia. Kuolevaisella ihmisellä on oikeus nauttia fyysisestä mielihyvästä ja tyydyttää inhimilliset mieltymyksensä; hän hyötyy siitä, että hän on uskollinen ihmisyhteisöjä ja ajallisia instituutioita kohtaan. Mutta nämä eivät ole niitä ikuisia perustuksia, joille kuolematon persoonallisuus rakennetaan, persoonallisuus, jonka on ylitettävä avaruus, kukistettava ajallisuus ja saavutettava jumalallista täydellisyyttä ja finaliittina suoritettavaa palvelua merkitsevä ikuinen määränpää.
1955 100:2.7 Jesus portrayed the profound surety of the God-knowing mortal when he said: “To a God-knowing kingdom believer, what does it matter if all things earthly crash?” Temporal securities are vulnerable, but spiritual sureties are impregnable. When the flood tides of human adversity, selfishness, cruelty, hate, malice, and jealousy beat about the mortal soul, you may rest in the assurance that there is one inner bastion, the citadel of the spirit, which is absolutely unassailable; at least this is true of every human being who has dedicated the keeping of his soul to the indwelling spirit of the eternal God.
1993 100:2.7 Jeesus toi julki Jumalaa tuntevan kuolevaisen kokeman perinpohjaisen varmuuden, kun hän sanoi: ”Mitä se Jumalan tuntevaa valtakuntaan uskovaa liikuttaa, jos kaikki maallinen luhistuu?” Ajalliset turvajärjestelyt ovat haavoittuvia, mutta hengelliset vakuusjärjestelyt ovat järkähtämättömiä[1]. Kun inhimillisen nurjamielisyyden, itsekkyyden, julmuuden, vihan, häijyyden ja kateuden vuoksiaallot takovat kuolevaisen ihmisen sielun ympärillä, voit olla levollisin mielin ja luottaa siihen, että yksi sellainen sisäinen vallitus on olemassa, jonka kimppuun ehdottomasti kukaan ei voi käydä, nimittäin hengen linnoitus; näin voidaan sanoa ainakin jokaisesta sellaisesta ihmisestä, joka on jättänyt huolenpidon sielustaan omassa sisimmässään asuvan hengen, ikuisen Jumalan hengen, haltuun.
1955 100:2.8 After such spiritual attainment, whether secured by gradual growth or specific crisis, there occurs a new orientation of personality as well as the development of a new standard of values. Such spirit-born individuals are so remotivated in life that they can calmly stand by while their fondest ambitions perish and their keenest hopes crash; they positively know that such catastrophes are but the redirecting cataclysms which wreck one’s temporal creations preliminary to the rearing of the more noble and enduring realities of a new and more sublime level of universe attainment.
1993 100:2.8 Tällaisen hengellisen tavoitteeseenpääsyn jälkeen — saavutettiinpa se vähittäisen kasvun tai erityisen kriisin kautta — tapahtuu, että persoonallisuus valitsee uuden suunnan, samoin kuin, että kehittyy uusi arvojen mittapuu. Tällaisten hengestä syntyneiden yksilöiden elämään ovat astuneet siinä määrin uudet liikkeelle panevat virikkeet, että he voivat tyynesti katsella vierestä, kun heidän rakkaimpina hellimänsä kunnianhimoiset tavoitteet sortuvat ja heidän kiihkeimmät toiveensa murskautuvat. He tietävät vuorenvarmaksi, että tällaiset katastrofit ovat vain kohti uusia tavoitteita ohjaavia mullistuksia, jotka romuttavat ihmisen ajalliset luomukset ja edeltävät universumissa tapahtuvan tavoitteiden saavuttamisen uudelle ja entistä ylevämmälle tasolle kuuluvien jalompien ja kestävämpien realiteettien rakentamista.
3. CONCEPTS OF SUPREME VALUE
3. KÄSITYKSET KORKEIMMASTA ARVOSTA
1955 100:3.1 Religion is not a technique for attaining a static and blissful peace of mind; it is an impulse for organizing the soul for dynamic service. It is the enlistment of the totality of selfhood in the loyal service of loving God and serving man. Religion pays any price essential to the attainment of the supreme goal, the eternal prize. There is a consecrated completeness in religious loyalty which is superbly sublime. And these loyalties are socially effective and spiritually progressive.
1993 100:3.1 Uskonto ei ole menetelmä, jolla päästään paikalleen pysähtyneeseen ja autuaaseen mielenrauhaan, vaan se on heräte, joka panee asianomaisen valjastamaan sielunsa dynaamiseen palveluun. Se on koko minuuden pestautumista uskolliseen rakastavan Jumalan palvelukseen ja ihmisen palvelemiseen. Uskonto maksaa minkä tahansa hinnan, joka on välttämätön korkeimman päämäärän, ikuisen palkinnon, saavuttamiseksi. Uskonnollisessa lojaalisuudessa on jotakin sellaista pyhittyneisyyden täysimääräisyyttä, joka on suurenmoisen ylevää. Ja nämä uskollisuudentunteet ovat sosiaalisesti tehokkaita ja hengellisesti edistäviä.
1955 100:3.2 To the religionist the word God becomes a symbol signifying the approach to supreme reality and the recognition of divine value. Human likes and dislikes do not determine good and evil; moral values do not grow out of wish fulfillment or emotional frustration.
1993 100:3.2 Sanasta ’Jumala’ tulee uskonnonharjoittajalle symboli, joka merkitsee pääsyä yhä lähemmäksi korkeinta todellisuutta ja jumalallisen arvon tiedostamista. Sitä, mikä on hyvä ja mikä on paha, ei määrää se, mistä ihminen pitää tai on pitämättä. Moraaliset arvot eivät verso toiveiden täyttymisestä eivät liioin emotionaalisesta turhautumisesta.
1955 100:3.3 In the contemplation of values you must distinguish between that which is value and that which has value. You must recognize the relation between pleasurable activities and their meaningful integration and enhanced realization on ever progressively higher and higher levels of human experience.
1993 100:3.3 Arvoja pohdiskellessanne teidän on erotettava toisistaan se, mikä on arvo, ja se, millä on arvoa. Teidän on tiedostettava se suhde, joka vallitsee yhtäältä mielihyvää tuottavien toimintojen ja toisaalta niiden mielekkään integroitumisen ja niiden yhä laajemman todeksitulemisen välillä yhä korkeammalle yltävillä inhimillisen kokemuksen tasoilla.
1955 100:3.4 Meaning is something which experience adds to value; it is the appreciative consciousness of values. An isolated and purely selfish pleasure may connote a virtual devaluation of meanings, a meaningless enjoyment bordering on relative evil. Values are experiential when realities are meaningful and mentally associated, when such relationships are recognized and appreciated by mind.
1993 100:3.4 Merkitys on jotakin, jonka kokemus lisää arvoon; se on arvottavaa tietoisuutta arvoista. Erillinen ja puhtaasti itsekäs nautinto saattaa merkitä tosiasiallista merkitysten arvon alennusta, tarkoituksetonta nautiskelua, joka jo alkaa lähestyä suhteellista pahaa. Arvot ovat kokemuspohjaisia, kun realiteetit ovat merkityksellisiä ja mentaalisesti assosioituja, eli kun mieli tiedostaa ja arvottaa nämä suhteet.
1955 100:3.5 Values can never be static; reality signifies change, growth. Change without growth, expansion of meaning and exaltation of value, is valueless—is potential evil. The greater the quality of cosmic adaptation, the more of meaning any experience possesses. Values are not conceptual illusions; they are real, but always they depend on the fact of relationships. Values are always both actual and potential—not what was, but what is and is to be.
1993 100:3.5 Arvot eivät voi koskaan olla staattisia; todellisuus merkitsee muuttumista, kasvamista. Muuttuminen, josta puuttuu kasvu, merkityksen laajeneminen ja arvon korottuminen, on arvotonta — se on potentiaalista pahaa. Mitä suurempaa kosmisen sovittautumisen laadukkuutta jokin kokemus ilmentää, sitä enemmän merkitystä siihen sisältyy. Arvot eivät ole käsitteellisiä harhoja, vaan ne ovat todellisia, mutta ne ovat aina riippuvaisia suhteiden tosiasiasta. Arvot ovat aina sekä aktuaalisia että potentiaalisia — eivät sitä, mikä oli, vaan sitä, mikä on ja on oleva.
1955 100:3.6 The association of actuals and potentials equals growth, the experiential realization of values. But growth is not mere progress. Progress is always meaningful, but it is relatively valueless without growth. The supreme value of human life consists in growth of values, progress in meanings, and realization of the cosmic interrelatedness of both of these experiences. And such an experience is the equivalent of God-consciousness. Such a mortal, while not supernatural, is truly becoming superhuman; an immortal soul is evolving.
1993 100:3.6 Aktuaalien ja potentiaalien yhdistyminen on samaa kuin kasvu, kokemuksellista arvojen todellistumista. Mutta kasvu ei ole pelkkää edistymistä. Edistyminen on aina merkityksellistä, mutta ilman kasvua se on verrattain arvotonta. Ihmiselämän korkein arvo koostuu arvojen kasvusta, edistymisestä merkityksissä sekä näiden molempien kokemusten kosmisen keskinäisriippuvuuden oivaltamisesta. Ja tällainen kokemus on yhtä kuin jumalatietoisuus. Vaikkei tällainen kuolevainen yliluonnollinen olekaan, hänestä on kuitenkin tosiasiallisesti tulossa yli-inhimillinen; kuolematon sielu on kehkeytymässä.
1955 100:3.7 Man cannot cause growth, but he can supply favorable conditions. Growth is always unconscious, be it physical, intellectual, or spiritual. Love thus grows; it cannot be created, manufactured, or purchased; it must grow. Evolution is a cosmic technique of growth. Social growth cannot be secured by legislation, and moral growth is not had by improved administration. Man may manufacture a machine, but its real value must be derived from human culture and personal appreciation. Man’s sole contribution to growth is the mobilization of the total powers of his personality—living faith.
1993 100:3.7 Ihminen ei voi aiheuttaa kasvua, mutta hän voi tarjota sille suotuisat olosuhteet. Kasvu on aina tiedostamatonta, olipa se fyysistä, älyllistä tai hengellistä. Rakkaus siis kasvaa. Sitä ei voi luoda, valmistaa tai ostaa, vaan sen pitää kasvaa. Evoluutio on kosminen kasvumenetelmä. Sosiaalista kasvua ei voi saada aikaan lainsäädännöllä, eikä moraalista kasvua ole aikaansaatavissa hallintoa parantamalla. Ihminen voi valmistaa koneen, mutta sen todellinen arvo pitää juontaa ihmisen kulttuurista ja henkilökohtaisesta arvostuksesta. Ainoa ihmisen antama panos kasvun hyväksi on hänen persoonallisuuteensa sisältyvien kaikkien kykyjen liikkeellepano — elävä usko.
4. PROBLEMS OF GROWTH
4. KASVUN ONGELMAT
1955 100:4.1 Religious living is devoted living, and devoted living is creative living, original and spontaneous. New religious insights arise out of conflicts which initiate the choosing of new and better reaction habits in the place of older and inferior reaction patterns. New meanings only emerge amid conflict; and conflict persists only in the face of refusal to espouse the higher values connoted in superior meanings.
1993 100:4.1 Uskonnollinen elintapa on pyhittäytyvää elämistä, ja pyhittäytyvä elintapa on luovaa elämistä, omintakeista ja spontaania. Uudet uskonnolliset oivallukset ilmaantuvat ristiriidoista, jotka antavat aiheen uusien ja parempien suhtautumistapojen valitsemiseen entisten ja huonompien reagointimallien tilalle. Uusia merkityksiä nousee esille vain konfliktin keskellä, ja konflikti jatkuu vain, kun kieltäydytään omaksumasta niitä korkeampia arvoja, jotka sisältyvät korkeampiin merkityksiin.
1955 100:4.2 Religious perplexities are inevitable; there can be no growth without psychic conflict and spiritual agitation. The organization of a philosophic standard of living entails considerable commotion in the philosophic realms of the mind. Loyalties are not exercised in behalf of the great, the good, the true, and the noble without a struggle. Effort is attendant upon clarification of spiritual vision and enhancement of cosmic insight. And the human intellect protests against being weaned from subsisting upon the nonspiritual energies of temporal existence. The slothful animal mind rebels at the effort required to wrestle with cosmic problem solving.
1993 100:4.2 Uskonnolliset pulmatilanteet ovat väistämättömiä, sillä mitään kasvua ei voi tapahtua ilman psyykkistä ristiriitatilannetta ja hengellistä kuohuntaa. Filosofisen elämännormin organisoiminen tekee välttämättömäksi melkoisen sekamelskan mielen filosofisissa maailmoissa. Lojaalisuuksia suuren, hyvän, toden ja jalon puolesta ei harjoiteta ponnistelutta. Hengellisen näköalan kirkastuminen ja kosmisen ymmärryksen laajeneminen edellyttävät ponnistelua. Ja ihmisjärki nousee vastarintaan, kun sitä vieroitetaan rinnoilta, joista se on imenyt ravinnokseen ajallisen olemassaolon ei-hengellisiä energioita. Veltto, eläimeltä periytyvä mieli kapinoi sitä ponnistusta vastaan, joka tarvitaan painiskeltaessa kosmisen ongelmienselvittelyn kanssa.
1955 100:4.3 But the great problem of religious living consists in the task of unifying the soul powers of the personality by the dominance of love. Health, mental efficiency, and happiness arise from the unification of physical systems, mind systems, and spirit systems. Of health and sanity man understands much, but of happiness he has truly realized very little. The highest happiness is indissolubly linked with spiritual progress. Spiritual growth yields lasting joy, peace which passes all understanding.
1993 100:4.3 Mutta uskonnollisen elämäntavan suurena ongelmana on velvollisuus yhdistää persoonallisuuden sisältämät sielunvoimat rakkauden herruuden avulla. Terveys, mentaalinen suorituskyky ja onnellisuus seuraavat fyysisten järjestelmien, mielen järjestelmien ja henkisten järjestelmien yhdistämisestä. Terveydestä ja mielenterveydestä ihmisellä on paljon ymmärrystä, mutta onnellisuudesta hän ei ole itse asiassa oivaltanut paljonkaan. Syvin onnellisuus kytkeytyy erottamattomasti hengelliseen edistymiseen. Hengellinen kasvu tuottaa kestävää iloa; rauhaa, joka käy kaiken ymmärryksen yli.
1955 100:4.4 In physical life the senses tell of the existence of things; mind discovers the reality of meanings; but the spiritual experience reveals to the individual the true values of life. These high levels of human living are attained in the supreme love of God and in the unselfish love of man. If you love your fellow men, you must have discovered their values. Jesus loved men so much because he placed such a high value upon them. You can best discover values in your associates by discovering their motivation. If someone irritates you, causes feelings of resentment, you should sympathetically seek to discern his viewpoint, his reasons for such objectionable conduct. If once you understand your neighbor, you will become tolerant, and this tolerance will grow into friendship and ripen into love.
1993 100:4.4 Fyysisen elämän osalta aistit kertovat aineellisten kappaleiden olemassaolosta, mieli havaitsee merkitysten todellisuuden, mutta hengellinen kokemus paljastaa yksilölle elämän todelliset arvot. Nämä ihmiselon korkeat tasot saavutetaan rakastettaessa Jumalaa yli kaiken ja rakastettaessa epäitsekkäästi ihmistä. Jos rakastat kanssaihmisiäsi, sinun on täytynyt havaita heidän arvonsa. Jeesus rakasti ihmisiä niin tavattoman paljon siksi, että hän antoi heille niin tavattoman suuren arvon. Lähimmäisistäsi voit löytää arvoja parhaiten, kun otat selville heidän vaikuttimensa. Jos joku ärsyttää sinua, aiheuttaa mielipahan tunteita, niin sinun tulisi myötäeläen pyrkiä löytämään hänen näkökulmansa, ne syyt, jotka aiheuttavat hänen moitittavan käyttäytymisensä. Heti kun ymmärrät lähimmäistäsi, sinusta tulee suvaitsevainen, ja tämä suvaitsevaisuus kasvaa ystävyydeksi ja kypsyy rakkaudeksi.
1955 100:4.5 In the mind’s eye conjure up a picture of one of your primitive ancestors of cave-dwelling times—a short, misshapen, filthy, snarling hulk of a man standing, legs spread, club upraised, breathing hate and animosity as he looks fiercely just ahead. Such a picture hardly depicts the divine dignity of man. But allow us to enlarge the picture. In front of this animated human crouches a saber-toothed tiger. Behind him, a woman and two children. Immediately you recognize that such a picture stands for the beginnings of much that is fine and noble in the human race, but the man is the same in both pictures. Only, in the second sketch you are favored with a widened horizon. You therein discern the motivation of this evolving mortal. His attitude becomes praiseworthy because you understand him. If you could only fathom the motives of your associates, how much better you would understand them. If you could only know your fellows, you would eventually fall in love with them.
1993 100:4.5 Loihdi ajatuksissasi kuva jostakusta alkeellisesta esivanhemmastanne ajalta, jolloin asuttiin luolissa: lyhyt, muodoton, törkyinen ja mörisevä miehenköriläs, joka seisoo hajareisin, nuija kädessä, puhkuu inhoa ja vihaa ja tuijottaa tuimasti suoraan eteensä. Moinen kuva ei suuriakaan kerro ihmisen jumalallisesta arvokkuudesta. Mutta tehkäämme kuvasta vähän laajempi. Tämän henkiin puhaltamamme ihmisen edessä kyyristeleekin sapelihammastiikeri. Hänen takanaan on nainen ja kaksi lasta. Tiedostat oitis, että tässä kuvassa näkyy alku paljolle sellaiselle, mikä ihmisrodussa on hienoa ja jaloa, mutta mies on silti kummassakin kuvassa sama. Toisessa hahmotelmassa vain on laajempi näkökulma sinua helpottamassa. Siitä nimittäin voit nähdä, mikä on tämän kehittyvän kuolevaisen motivaatio. Hänen suhtautumisestaan tulee kunnioitettava siksi, että sinä ymmärrät häntä. Jospa vain voisit luodata lähimmäistesi vaikuttimia, miten paljon paremmin pystyisitkään silloin heitä ymmärtämään. Jospa vain voisit tuntea kanssaihmisiäsi, alkaisit ennen pitkää rakastaa heitä.
1955 100:4.6 You cannot truly love your fellows by a mere act of the will. Love is only born of thoroughgoing understanding of your neighbor’s motives and sentiments. It is not so important to love all men today as it is that each day you learn to love one more human being. If each day or each week you achieve an understanding of one more of your fellows, and if this is the limit of your ability, then you are certainly socializing and truly spiritualizing your personality. Love is infectious, and when human devotion is intelligent and wise, love is more catching than hate. But only genuine and unselfish love is truly contagious. If each mortal could only become a focus of dynamic affection, this benign virus of love would soon pervade the sentimental emotion-stream of humanity to such an extent that all civilization would be encompassed by love, and that would be the realization of the brotherhood of man.
1993 100:4.6 Pelkkä tahdonponnistus ei riitä siihen, että aidosti rakastaisit kanssaihmisiäsi. Rakkaus syntyy vain lähimmäisesi vaikuttimien ja näkemysten perinpohjaisesta ymmärtämisestä. Yhtä tärkeää ei ole, että rakastat tänään kaikkia ihmisiä kuin että joka päivä opit rakastamaan taas yhtä ihmistä lisää. Jos joka päivä tai joka viikko yllät ymmärtämään taas yhtä uutta lähimmäistäsi, ja jos tämä on se, mihin joka tapauksessa kykenet, silloin olet eittämättä sosiaalistamassa ja kiistämättä hengellistämässä persoonallisuuttasi. Rakkaus on tarttuvaa, ja kun inhimillinen kiintymys on järkevää ja viisasta, rakkaus on tarttuvampaa kuin viha. Mutta vain aito ja epäitsekäs rakkaus on kiistattoman tarttuvaa. Jospa vain jokaisesta kuolevaisesta voisi tulla dynaamisen kiintymyksen keskus, niin tämä hyvänlaatuinen rakkauden virus ottaisi kohta kokonaan valtaansa ihmiskunnan tunnekylläisten emootioiden virran sellaisessa laajuudessa, että rakkaus sulkisi sisäänsä koko sivilisaation, ja se merkitsisi, että ihmisten veljeys on toteutunut.
5. CONVERSION AND MYSTICISM
5. KÄÄNTYMYS JA MYSTIIKKA
1955 100:5.1 The world is filled with lost souls, not lost in the theologic sense but lost in the directional meaning, wandering about in confusion among the isms and cults of a frustrated philosophic era. Too few have learned how to install a philosophy of living in the place of religious authority. (The symbols of socialized religion are not to be despised as channels of growth, albeit the river bed is not the river.)
1993 100:5.1 Maailma on täynnä kadoksiin joutuneita sieluja, ei teologisessa mielessä kadotettuja, vaan suunnastaan eksyneitä, jotka turhautuneen filosofisen aikakauden ismien ja kulttien keskellä kulkevat hämmennyksissään sinne tänne. Vain harvat ovat oppineet, miten elämänfilosofia asetetaan uskonnollisen arvovallan paikalle. (Sosiaalistetun uskonnon symboleita ei tule kasvun kanavina halveksia, vaikkei toisaalta joen uoma olekaan joki.)
1955 100:5.2 The progression of religious growth leads from stagnation through conflict to co-ordination, from insecurity to undoubting faith, from confusion of cosmic consciousness to unification of personality, from the temporal objective to the eternal, from the bondage of fear to the liberty of divine sonship.
1993 100:5.2 Uskonnollisen kasvun eteneminen johtaa lamaannuksesta konfliktin kautta koordinoitumiseen, epävarmuudesta epäilemättömään uskoon, kosmisen tietoisuuden piirissä vallitsevasta hämmingistä persoonallisuuden eheytymiseen, ajallisesta tavoitteesta ikuiseen, pelon orjuudesta Jumalan poikauden vapauteen.
1955 100:5.3 It should be made clear that professions of loyalty to the supreme ideals—the psychic, emotional, and spiritual awareness of God-consciousness—may be a natural and gradual growth or may sometimes be experienced at certain junctures, as in a crisis. The Apostle Paul experienced just such a sudden and spectacular conversion that eventful day on the Damascus road. Gautama Siddhartha had a similar experience the night he sat alone and sought to penetrate the mystery of final truth. Many others have had like experiences, and many true believers have progressed in the spirit without sudden conversion.
1993 100:5.3 Olisi tehtävä selväksi, että lojaalisuudentunnustukset korkeimpia ihanteita kohtaan — psyykkinen, emotionaalinen ja hengellinen selvilläolo jumalatietoisuudesta — saattavat olla joko luonnollisen ja vähittäisen kasvun tulos, tai toisinaan ne saatetaan kokea tietyissä elämän käännekohdissa, kuten kriisitilanteessa. Apostoli Paavali koki tuona ikimuistettavana päivänä Damaskoksentiellä juuri tällaisen äkillisen ja dramaattisen kääntymyksen[2]. Gautama Siddharthalla oli samankaltainen kokemus sinä yönä, kun hän istui yksinäisyydessä ja yritti päästä selvyyteen lopullisen totuuden mysteeristä. Monilla muilla on ollut samankaltaisia kokemuksia, ja toisaalta monet vilpittömät uskovat ovat edistyneet hengessä ilman äkillistä kääntymystä.
1955 100:5.4 Most of the spectacular phenomena associated with so-called religious conversions are entirely psychologic in nature, but now and then there do occur experiences which are also spiritual in origin. When the mental mobilization is absolutely total on any level of the psychic upreach toward spirit attainment, when there exists perfection of the human motivation of loyalties to the divine idea, then there very often occurs a sudden down-grasp of the indwelling spirit to synchronize with the concentrated and consecrated purpose of the superconscious mind of the believing mortal. And it is such experiences of unified intellectual and spiritual phenomena that constitute the conversion which consists in factors over and above purely psychologic involvement.
1993 100:5.4 Useimmat niin kutsuttuihin uskonnollisiin kääntymyksiin yhdistetyt dramaattiset ilmiöt ovat luonteeltaan täysin psykologisia, mutta aina silloin tällöin ilmenee toki kokemuksia, jotka ovat alkuperältään myös hengellisiä. Kun mentaalinen liikkeellepano on ehdottoman totaalista millä tahansa tasolla, joka merkitsee psyykkistä kurottautumista kohti hengen saavuttamista, kun ihmisen jumalallista ideaa kohtaan tuntemien lojaalisuuksien motivaatio on täydellistä, silloin hyvin usein sattuu, että sisimmässä asuva henki kurottautuu äkkiä alaspäin synkronoituakseen uskovan kuolevaisen ylitajuisen mielen keskitetyn ja pyhitetyn tavoitteen kanssa. Ja juuri tällaisista kokemuksista, joissa älylliset ja hengelliset ilmiöt yhdistyvät, muodostuu kääntymys. Ja tällaiseen kääntymykseen kuuluu tekijöitä, jotka toimivat puhtaasti psykologisen tapahtumaan vaikuttamisen lisäksi ja sen yläpuolella.
1955 100:5.5 But emotion alone is a false conversion; one must have faith as well as feeling. To the extent that such psychic mobilization is partial, and in so far as such human-loyalty motivation is incomplete, to that extent will the experience of conversion be a blended intellectual, emotional, and spiritual reality.
1993 100:5.5 Mutta tunnelataus yksinään on valheellista kääntymystä; ihmisellä pitää olla uskoa siinä kuin tunnettakin. Siinä määrin kuin tällainen psyykkinen liikekannallepano on osittaista, ja sikäli kuin tällainen ihmisen lojaalisuuden motivaatio on epätäydellistä, samassa määrin on kääntymyskokemus sekoittunut älyllinen, emotionaalinen ja hengellinen realiteetti.
1955 100:5.6 If one is disposed to recognize a theoretical subconscious mind as a practical working hypothesis in the otherwise unified intellectual life, then, to be consistent, one should postulate a similar and corresponding realm of ascending intellectual activity as the superconscious level, the zone of immediate contact with the indwelling spirit entity, the Thought Adjuster. The great danger in all these psychic speculations is that visions and other so-called mystic experiences, along with extraordinary dreams, may be regarded as divine communications to the human mind. In times past, divine beings have revealed themselves to certain God-knowing persons, not because of their mystic trances or morbid visions, but in spite of all these phenomena.
1993 100:5.6 Jos ollaan taipuvaisia katsomaan teorian mukainen alitajuinen mieli käytännölliseksi työhypoteesiksi muutoin yhtenäisen älyllisen elämän piirissä, niin johdonmukaisuuden nimessä tulisi pitää myös selviönä, että on olemassa samanlainen ja vastaava ylöspäin nousevan älyllisen toiminnan alue, joka muodostaa ylitajuisuuden tason, vyöhykkeen, jolla ollaan välittömässä yhteydessä sisäiseen henkientiteettiin eli Ajatuksensuuntaajaan. Kaikkiin näihin psyykkisiin spekulaatioihin sisältyvä suuri vaara on siinä, että näkyjä ja muita niin kutsuttuja mystisiä kokemuksia samoin kuin epätavallisia unia saatetaan pitää jumalallisina viesteinä ihmismielelle. Jumalalliset olennot ovat menneinä aikoina ilmaisseet itsensä tietyille Jumalaa tunteville henkilöille, ei heidän mystisten transsiensa tai sairaalloisten näkyjensä vuoksi, vaan kaikista näistä ilmiöistä huolimatta.
1955 100:5.7 In contrast with conversion-seeking, the better approach to the morontia zones of possible contact with the Thought Adjuster would be through living faith and sincere worship, wholehearted and unselfish prayer. Altogether too much of the uprush of the memories of the unconscious levels of the human mind has been mistaken for divine revelations and spirit leadings.
1993 100:5.7 Kääntymyksentavoittelun vastakohtana olisi elävä usko ja vilpitön palvonta, täydestä sydämestä lähtevä ja epäitsekäs rukoilu, parempi tie päästä morontiavyöhykkeille mahdollisine yhteyksineen Ajatuksensuuntaajaan. Aivan liian monia ihmismielen tiedostamattomilta tasoilta äkillisesti esiintulvahtavia muistumia on erehdytty pitämään jumalallisina ilmoituksina ja hengen johdatuksina.
1955 100:5.8 There is great danger associated with the habitual practice of religious daydreaming; mysticism may become a technique of reality avoidance, albeit it has sometimes been a means of genuine spiritual communion. Short seasons of retreat from the busy scenes of life may not be seriously dangerous, but prolonged isolation of personality is most undesirable. Under no circumstances should the trancelike state of visionary consciousness be cultivated as a religious experience.
1993 100:5.8 Tavaksi muuttuvaan uskonnollisten valveunien näkemiseen liittyy suuri vaara; mystiikasta voi tulla menetelmä, jolla vältellään todellisuutta olkoonkin, että se on joskus ollut keino päästä aitoon hengelliseen kanssakäymiseen. Lyhytaikaiset vetäytymiset elämän touhukkailta näyttämöiltä eivät liene vakavalla tavalla vaaraksi, mutta persoonallisuuden pitempiaikainen eristäytyminen ei missään mielessä ole toivottavaa. Missään olosuhteissa ei näkyjen vallassa olevan tajunnan transsinkaltaista tilaa pidä harjoittaa uskonnollisena kokemuksena.
1955 100:5.9 The characteristics of the mystical state are diffusion of consciousness with vivid islands of focal attention operating on a comparatively passive intellect. All of this gravitates consciousness toward the subconscious rather than in the direction of the zone of spiritual contact, the superconscious. Many mystics have carried their mental dissociation to the level of abnormal mental manifestations.
1993 100:5.9 Mystisen tilan tunnusmerkkeinä ovat tajunnan pirstoutuneisuus verrattain passiivisen älyllisen toiminnan puitteissa toimivine, keskittyneen huomion osakseen saavine eloisine saarekkeineen. Tämä kaikki vie tajuntaa pikemminkin kohti alitajuista kuin ylitajuisuuden, hengellisen kontaktivyöhykkeen, suuntaan. Monet mystikot ovat vieneet mielensä pirstoutumisen epänormaalien mielenilmiöiden tasolle.
1955 100:5.10 The more healthful attitude of spiritual meditation is to be found in reflective worship and in the prayer of thanksgiving. The direct communion with one’s Thought Adjuster, such as occurred in the later years of Jesus’ life in the flesh, should not be confused with these so-called mystical experiences. The factors which contribute to the initiation of mystic communion are indicative of the danger of such psychic states. The mystic status is favored by such things as: physical fatigue, fasting, psychic dissociation, profound aesthetic experiences, vivid sex impulses, fear, anxiety, rage, and wild dancing. Much of the material arising as a result of such preliminary preparation has its origin in the subconscious mind.
1993 100:5.10 Terveellisempi hengellisen mietiskelyn harjoittamistapa on löydettävissä mietiskelevästä palvonnasta ja kiitosrukouksesta. Suoraa yhteydenpitoa oman Ajatuksensuuntaajansa kanssa — senkaltaista, jota ilmeni Jeesuksen lihallisen elämän jälkivuosina — ei tule sekoittaa näihin niin kutsuttuihin mystisiin kokemuksiin. Mystisen yhteydenpidon alkamiseen myötävaikuttavat tekijät osoittavat tällaisten psyykkisten tilojen vaarallisuuden. Mystistä tilaa suosivat sellaiset tekijät kuin fyysinen uupumus, paastoaminen, psyykkinen pirstoutuneisuus, syvälliset esteettiset kokemukset, eloisat seksuaaliset impulssit, pelko, huoli, raivo ja villi tanssiminen. Suuri osa tällaisen esivalmistelun jälkeen esille nousevasta aineksesta on peräisin alitajuisesta mielestä.
1955 100:5.11 However favorable may have been the conditions for mystic phenomena, it should be clearly understood that Jesus of Nazareth never resorted to such methods for communion with the Paradise Father. Jesus had no subconscious delusions or superconscious illusions.
1993 100:5.11 Olisi selkeästi ymmärrettävä, että vaikka olosuhteet olisivat olleet mystisille ilmiöille hyvinkin suotuisat, Nasaretin Jeesus ei milloinkaan turvautunut moisiin keinoihin saadakseen yhteyden Paratiisin-Isään. Jeesuksella ei ollut mitään alitajuisia harhoja eikä ylitajuisia illuusioita.
6. MARKS OF RELIGIOUS LIVING
6. USKONNOLLISEN ELÄMÄN TUNNUSMERKIT
1955 100:6.1 Evolutionary religions and revelatory religions may differ markedly in method, but in motive there is great similarity. Religion is not a specific function of life; rather is it a mode of living. True religion is a wholehearted devotion to some reality which the religionist deems to be of supreme value to himself and for all mankind. And the outstanding characteristics of all religions are: unquestioning loyalty and wholehearted devotion to supreme values. This religious devotion to supreme values is shown in the relation of the supposedly irreligious mother to her child and in the fervent loyalty of nonreligionists to an espoused cause.
1993 100:6.1 Kehitysuskonnot ja ilmoitususkonnot saattavat metodiensa puolesta erota toisistaan merkittävästi, mutta vaikuttimien kohdalla vallitsee suuri yhtäläisyys. Uskonto ei ole mikään elämän erityisfunktio, vaan se on paremminkin elämäntapa. Aito uskonto on varauksetonta omistautumista jollekin sellaiselle todellisuuteen kuuluvalle asialle, jolla uskova arvioi olevan korkeinta arvoa hänelle itselleen ja koko ihmiskunnalle. Ja kaikkien uskontojen merkittävimmät tunnusmerkit ovat: kyselemätön uskollisuus ja varaukseton omistautuminen korkeimmille arvoille. Tällainen uskonnollinen omistautuminen korkeimmille arvoille näkyy uskonnottomana pidetyn äidin suhtautumisessa lapseensa samoin kuin ei-uskovien kiihkeässä uskollisuudessa jotakin omaksumaansa asiaa kohtaan.
1955 100:6.2 The accepted supreme value of the religionist may be base or even false, but it is nevertheless religious. A religion is genuine to just the extent that the value which is held to be supreme is truly a cosmic reality of genuine spiritual worth.
1993 100:6.2 Uskonnonharjoittajan omaksuma korkein arvo saattaa olla ala-arvoinen tai jopa valheellinen, mutta se on siitä huolimatta uskonnollinen. Uskonto on aitoa täsmälleen siihen määrään saakka kuin korkeimpana pidetty arvo todellakin on aitoa hengellistä arvoa omaava kosminen realiteetti.
1955 100:6.3 The marks of human response to the religious impulse embrace the qualities of nobility and grandeur. The sincere religionist is conscious of universe citizenship and is aware of making contact with sources of superhuman power. He is thrilled and energized with the assurance of belonging to a superior and ennobled fellowship of the sons of God. The consciousness of self-worth has become augmented by the stimulus of the quest for the highest universe objectives—supreme goals.
1993 100:6.3 Merkkeinä siitä, että ihminen reagoi uskonnolliseen herätteeseen, ovat jalouden ja suuruuden ominaispiirteet. Vilpitön uskonnonharjoittaja on tietoinen siitä, että hän on universumin kansalainen, ja hän on selvillä yhteyden saamisesta ihmisen yläpuolella olevan voiman lähteisiin. Häntä sykähdyttää ja hänelle antaa tarmoa vakuutus siitä, että hän kuuluu Jumalan poikien verrattomaan ja aateloituun veljeskuntaan. Tietoisuutta oman minuutensa arvosta on laajentanut korkeimpien universumitavoitteiden — korkeimpien päämäärien — etsimiseen kannustava yllyke.
1955 100:6.4 The self has surrendered to the intriguing drive of an all-encompassing motivation which imposes heightened self-discipline, lessens emotional conflict, and makes mortal life truly worth living. The morbid recognition of human limitations is changed to the natural consciousness of mortal shortcomings, associated with moral determination and spiritual aspiration to attain the highest universe and superuniverse goals. And this intense striving for the attainment of supermortal ideals is always characterized by increasing patience, forbearance, fortitude, and tolerance.
1993 100:6.4 Minuus on antautunut sellaiseen kaiken kattavan ja kiinnostusta herättävän motivoinnin ohjailuun, joka pakottaa suurempaan itsekuriin, vähentää tunne-elämän ristiriitaisuutta ja tekee kuolevaisen elämästä todella elämisen arvoista. Alakuloiseksi tekevä inhimillisten rajoittuneisuuksien tunnustaminen vaihtuu luonnolliseksi tietoisuudeksi kuolevaisille ominaisista puutteista, mihin liittyy moraalinen päättäväisyys ja hengellinen pyrkimys saavuttaa universumin ja superuniversumin korkeimmat päämäärät. Ja kärsivällisyyden, pitkämielisyyden, mielenlujuuden ja suvaitsevaisuuden enentyminen on aina luonteenomaista tälle voimaperäiselle pyrkimykselle kuolevaisen yläpuolella olevien ihanteiden saavuttamiseen.
1955 100:6.5 But true religion is a living love, a life of service. The religionist’s detachment from much that is purely temporal and trivial never leads to social isolation, and it should not destroy the sense of humor. Genuine religion takes nothing away from human existence, but it does add new meanings to all of life; it generates new types of enthusiasm, zeal, and courage. It may even engender the spirit of the crusader, which is more than dangerous if not controlled by spiritual insight and loyal devotion to the commonplace social obligations of human loyalties.
1993 100:6.5 Mutta todellinen uskonto on elävää rakkautta, palvelevaa elämää. Uskonnonharjoittajan irtautuminen paljosta sellaisesta, mikä on pelkästään ajallista ja joutavaa, ei johda koskaan sosiaaliseen eristäytymiseen eikä sen tulisi hävittää huumorintajuakaan. Mitään ei aito uskonto inhimillisestä olemassaolosta ota pois, mutta elämään kaikkinensa se kylläkin tuo uusia merkityksiä. Se kehittää uudenlaista innostusta, intoa ja rohkeutta. Se saattaa jopa synnyttää ristiretkeläishenkeä, mikä on enemmän kuin vaarallista, elleivät sitä valvo hengellinen ymmärrys ja lojaali omistautuminen inhimillisistä lojaalisuudentunteista johtuville sosiaalisille velvollisuuksille.
1955 100:6.6 One of the most amazing earmarks of religious living is that dynamic and sublime peace, that peace which passes all human understanding, that cosmic poise which betokens the absence of all doubt and turmoil. Such levels of spiritual stability are immune to disappointment. Such religionists are like the Apostle Paul, who said: “I am persuaded that neither death, nor life, nor angels, nor principalities, nor powers, nor things present, nor things to come, nor height, nor depth, nor anything else shall be able to separate us from the love of God.”
1993 100:6.6 Eräs suurinta hämmästystä herättävistä uskonnollisen elämäntavan tunnusmerkeistä on tuntemamme dynaaminen ja ylevä rauha, se rauha, joka käy kaiken inhimillisen ymmärryksen yli, se kosminen tasapainoisuus, joka osoittaa kaiken epäilyn ja kuohunnan olevan poissa[3]. Tällaiset hengellisen tasapainoisuuden tasot ovat pettymyksen tavoittamattomissa. Tämänkaltaiset uskonnonharjoittajat ovat kuin apostoli Paavali, joka sanoi: ”Olen vakuuttunut siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä ruhtinaskunnat, eivät vallat, eivät mitkään, jotka nyt ovat tai vasta tulevat, ei korkeus, ei syvyys eikä mikään muukaan kykene meitä Jumalan rakkaudesta erottamaan[4].”
1955 100:6.7 There is a sense of security, associated with the realization of triumphing glory, resident in the consciousness of the religionist who has grasped the reality of the Supreme, and who pursues the goal of the Ultimate.
1993 100:6.7 Turvallisuudentunne, johon liittyy tajuisuus voitolle pääsevästä autuudesta, asustaa sellaisen uskonharjoittajan tietoisuudessa, joka on tajunnut Korkeimman todellisuuden ja joka tavoittelee Perimmäisen määränpäätä.
1955 100:6.8 Even evolutionary religion is all of this in loyalty and grandeur because it is a genuine experience. But revelatory religion is excellent as well as genuine. The new loyalties of enlarged spiritual vision create new levels of love and devotion, of service and fellowship; and all this enhanced social outlook produces an enlarged consciousness of the Fatherhood of God and the brotherhood of man.
1993 100:6.8 Kaikkea tätä on myös kehitysperäinen uskonto lojaalisuuden ja suuruuden osalta, sillä se on aito kokemus. Mutta ilmoitususkonto on sekä verratonta että aitoa. Laajentunutta hengellistä näkemystä edustavat uudet lojaalisuussuhteet luovat uusia rakkauden ja omistautumisen tasoja, uusia palvelun ja lähimmäisyyden tasoja; ja koko tämä avartunut sosiaalinen suhtautumistapa saa aikaan laajemman tietoisuuden Jumalan Isyydestä ja ihmisen veljeydestä.
1955 100:6.9 The characteristic difference between evolved and revealed religion is a new quality of divine wisdom which is added to purely experiential human wisdom. But it is experience in and with the human religions that develops the capacity for subsequent reception of increased bestowals of divine wisdom and cosmic insight.
1993 100:6.9 Tunnusomainen ero toisaalta kehitykseen ja toisaalta ilmoitukseen perustuvan uskonnon välillä on se uusi jumalallista viisautta edustava ominaispiirre, joka lisätään puhtaasti kokemusperäiseen ihmisviisauteen. Mutta juuri ihmisperäisistä uskonnoista saatu ja niiden piirissä karttunut kokemus kehittää kyvyn vastaanottaa myöhemmin, kerta kerralta yhä runsaampina lahjoina annettavaa jumalallista viisautta ja kosmista ymmärrystä.
7. THE ACME OF RELIGIOUS LIVING
7. USKONNOLLISEN ELÄMÄNTAVAN KORKEIN ILMENEMÄ
1955 100:7.1 Although the average mortal of Urantia cannot hope to attain the high perfection of character which Jesus of Nazareth acquired while sojourning in the flesh, it is altogether possible for every mortal believer to develop a strong and unified personality along the perfected lines of the Jesus personality. The unique feature of the Master’s personality was not so much its perfection as its symmetry, its exquisite and balanced unification. The most effective presentation of Jesus consists in following the example of the one who said, as he gestured toward the Master standing before his accusers, “Behold the man!”
1993 100:7.1 Vaikkei Urantian keskitason kuolevainen voikaan toivoa saavuttavansa sellaista korkeaa luonteen täydellisyyttä, jollaisen Jeesus Nasaretilainen lihallisen elämänvaiheensa aikana saavutti, jokaisen kuolevaisuskovan on silti täysin mahdollista kehittää vahva ja eheä persoonallisuus niiden täydellisyyteen kehittyneiden suuntaviivojen mukaan, jotka Jeesuksen persoonallisuus antaa. Mestarin persoonallisuuden ainutlaatuinen piirre ei niinkään ollut sen täydellisyys kuin sen sopusuhtaisuus, sen erinomainen ja tasapainoinen eheys. Vaikuttavin tapa kuvata Jeesusta on seurata sen henkilön esimerkkiä, joka syyttäjiensä edessä seisovaa Mestaria osoittaessaan sanoi: ”Kas, siinäpä ihminen!”[5]
1955 100:7.2 The unfailing kindness of Jesus touched the hearts of men, but his stalwart strength of character amazed his followers. He was truly sincere; there was nothing of the hypocrite in him. He was free from affectation; he was always so refreshingly genuine. He never stooped to pretense, and he never resorted to shamming. He lived the truth, even as he taught it. He was the truth. He was constrained to proclaim saving truth to his generation, even though such sincerity sometimes caused pain. He was unquestioningly loyal to all truth.
1993 100:7.2 Jeesuksen pettämätön lempeys kosketti ihmisten sydäntä, mutta hänen järkkymätön luonteenlujuutensa ällistytti hänen seuraajiaan. Hän oli eittämättömän vilpitön; hänessä ei ollut minkään vertaa ulkokultaisuutta. Hän oli vapaa teennäisyydestä; hän oli aina virkistävän aito. Hän ei milloinkaan alentunut mahtailuun eikä hän koskaan turvautunut huijaukseen. Hän eli totuutta täsmälleen niin kuin hän sitä opetti. Hän oli totuus[6]. Hän tunsi, että hänen oli pakko opettaa vapahtavaa totuutta omalle sukupolvelleen siitäkin huolimatta, että tällainen vilpittömyys toisinaan tuotti tuskaa. Hän oli kaikkea totuutta kohtaan empimättömän uskollinen.
1955 100:7.3 But the Master was so reasonable, so approachable. He was so practical in all his ministry, while all his plans were characterized by such sanctified common sense. He was so free from all freakish, erratic, and eccentric tendencies. He was never capricious, whimsical, or hysterical. In all his teaching and in everything he did there was always an exquisite discrimination associated with an extraordinary sense of propriety.
1993 100:7.3 Mutta Mestari oli niin peräti helppo hyväksyä, häntä oli niin perin helppo lähestyä. Kaikessa hoivassaan hän oli peräti käytännöllinen, samalla kun kaikille hänen suunnitelmilleen oli tunnusomaista asialle pyhittäytynyt terve järkevyys. Hänessä ei vähimmässäkään määrin ilmennyt oikullisia, arvaamattomia eikä eriskummallisia taipumuksia. Hän ei konsanaan toiminut oikukkaasti, päähänpistojen mukaan eikä hysteerisesti. Kaikessa opetustyössään ja kaikessa, mitä hän teki, yhdistyi aina erinomainen arvostelukyky oivalliseen sopivaisuudentajuun.
1955 100:7.4 The Son of Man was always a well-poised personality. Even his enemies maintained a wholesome respect for him; they even feared his presence. Jesus was unafraid. He was surcharged with divine enthusiasm, but he never became fanatical. He was emotionally active but never flighty. He was imaginative but always practical. He frankly faced the realities of life, but he was never dull or prosaic. He was courageous but never reckless; prudent but never cowardly. He was sympathetic but not sentimental; unique but not eccentric. He was pious but not sanctimonious. And he was so well-poised because he was so perfectly unified.
1993 100:7.4 Ihmisen Poika oli aina ryhdikäs persoonallisuus. Jopa hänen vihollisensa tunsivat tervettä kunnioitusta häntä kohtaan. He pelkäsivät yksinpä hänen läsnäoloaankin. Jeesus oli peloton. Hän oli enemmän kuin täynnä jumalallista innostusta, mutta hänestä ei silti koskaan tullut fanaattista. Hän oli tunne-elämältään aktiivinen, muttei koskaan häilyväinen. Hänellä oli runsas mielikuvitus, mutta hän oli silti aina käytännöllinen. Hän kohtasi elämän realiteetit avoimesti, muttei hän koskaan ollut yksivakainen eikä proosallinen. Hän oli rohkea, muttei koskaan huimapäinen; varovainen, muttei koskaan pelkurimaisesti. Hän oli myötätuntoinen, muttei koskaan hempeilevä; ainutlaatuinen, muttei eriskummallinen. Hän oli hurskas, muttei hurskasteleva. Hän oli niin perin ryhdikäs siksi, että hän oli täydellisen eheä.
1955 100:7.5 Jesus’ originality was unstifled. He was not bound by tradition or handicapped by enslavement to narrow conventionality. He spoke with undoubted confidence and taught with absolute authority. But his superb originality did not cause him to overlook the gems of truth in the teachings of his predecessors and contemporaries. And the most original of his teachings was the emphasis of love and mercy in the place of fear and sacrifice.
1993 100:7.5 Jeesuksen omintakeisuus oli tukahduttamatonta. Perinteet eivät häntä sitoneet, eikä ahtaan sovinnaisuuden orjuus häntä rampauttanut. Hänen puheessaan kuului kiistaton vakuuttuneisuus ja hänen opetuksessaan tuntui ehdoton arvovalta. Mutta hänen ylivertainen omintakeisuutensa ei johtanut häntä ylenkatsomaan edeltäjiensä ja aikalaistensa opetuksiin sisältyneitä totuuden helmiä. Ja se, mikä hänen opetuksissaan oli omintakeisinta, oli rakkauden ja armon korostaminen pelon ja uhraamisen sijasta.
1955 100:7.6 Jesus was very broad in his outlook. He exhorted his followers to preach the gospel to all peoples. He was free from all narrow-mindedness. His sympathetic heart embraced all mankind, even a universe. Always his invitation was, “Whosoever will, let him come.”
1993 100:7.6 Jeesuksen elämännäkemys oli varsin laaja. Hän kehotti seuraajiaan saarnaamaan evankeliumia kaikille kansoille. Hän oli vapaa kaikesta ahdasmielisyydestä. Hänen myötätuntoinen sydämensä sulki sisäänsä koko ihmiskunnan, jopa universumin. Aina hänen kutsunsa kuului: ”Kuka ikinä haluaa, sallikaa hänen tulla[7].”
1955 100:7.7 Of Jesus it was truly said, “He trusted God.” As a man among men he most sublimely trusted the Father in heaven. He trusted his Father as a little child trusts his earthly parent. His faith was perfect but never presumptuous. No matter how cruel nature might appear to be or how indifferent to man’s welfare on earth, Jesus never faltered in his faith. He was immune to disappointment and impervious to persecution. He was untouched by apparent failure.
1993 100:7.7 Jeesuksesta sanottiin totuudenmukaisesti: ”Hän luotti Jumalaan[8].” Ihmisenä ihmisten joukossa hän luotti mitä ylevimmin Isään, joka on taivaassa. Hän luotti Isäänsä niin kuin pieni lapsi luottaa maiseen vanhempaansa. Hänen uskonsa oli täydellistä, muttei koskaan mahtailevaa. Näyttäytyipä luonto ihmisen maanpäällistä hyvinvointia kohtaan miten julmana tai miten välinpitämättömänä hyvänsä, Jeesus ei koskaan uskossaan horjunut. Pettymys ei saanut hänestä otetta, eikä vaino häneen tehonnut. Ilmeinenkään epäonnistuminen ei häneen koskenut.
1955 100:7.9 Jesus was an unusually cheerful person, but he was not a blind and unreasoning optimist. His constant word of exhortation was, “Be of good cheer.” He could maintain this confident attitude because of his unswerving trust in God and his unshakable confidence in man. He was always touchingly considerate of all men because he loved them and believed in them. Still he was always true to his convictions and magnificently firm in his devotion to the doing of his Father’s will.
1993 100:7.9 Jeesus oli harvinaisen hyväntuulinen ihminen, muttei hän silti ollut mikään sokea eikä mieletön optimisti. Hänen alinomainen kehotuksensa kuului: ”Olkaa hyvällä mielin[10].” Hän pystyi säilyttämään tämän luottavaisen suhtautumisensa siksi, että hän horjumatta luotti Jumalaan ja järkähtämättä uskoi ihmiseen. Hän oli kaikkia ihmisiä kohtaan liikuttavan huomaavainen, sillä hän rakasti heitä ja uskoi heihin. Hän oli aina uskollinen vakaumuksilleen ja suurenmoisen luja omistautumisessaan Isän tahdon täyttämiselle.
1955 100:7.10 The Master was always generous. He never grew weary of saying, “It is more blessed to give than to receive.” Said he, “Freely you have received, freely give.” And yet, with all of his unbounded generosity, he was never wasteful or extravagant. He taught that you must believe to receive salvation. “For every one who seeks shall receive.”
1993 100:7.10 Mestari oli aina antelias. Hän ei koskaan väsynyt sanomaan: ”On autuaampaa antaa kuin ottaa[11].” Hän sanoi: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa[12].” Kaikessa rajattomassa anteliaisuudessaan hän ei kuitenkaan koskaan ollut tuhlaavainen eikä kohtuuton. Hän opetti, että pelastuksen saadaksesi sinun pitää uskoa. ”Sillä jokainen saa, joka etsii[13].”
1955 100:7.11 He was candid, but always kind. Said he, “If it were not so, I would have told you.” He was frank, but always friendly. He was outspoken in his love for the sinner and in his hatred for sin. But throughout all this amazing frankness he was unerringly fair.
1993 100:7.11 Hän oli suorapuheinen, mutta aina hyväntahtoinen. Hän sanoi: ”Ellei näin olisi, olisin sen teille kertonut[14].” Hän oli avoin, mutta aina ystävällinen. Hän ei peitellyt rakkauttaan synnintekijää kohtaan eikä vihaansa syntiä kohtaan. Mutta kaikessa tässä hämmästyttävässä suoruudessaan hän oli erehtymättömän oikeudenmukainen.
1955 100:7.12 Jesus was consistently cheerful, notwithstanding he sometimes drank deeply of the cup of human sorrow. He fearlessly faced the realities of existence, yet was he filled with enthusiasm for the gospel of the kingdom. But he controlled his enthusiasm; it never controlled him. He was unreservedly dedicated to “the Father’s business.” This divine enthusiasm led his unspiritual brethren to think he was beside himself, but the onlooking universe appraised him as the model of sanity and the pattern of supreme mortal devotion to the high standards of spiritual living. And his controlled enthusiasm was contagious; his associates were constrained to share his divine optimism.
1993 100:7.12 Jeesus oli tasaisen hyväntuulinen siitä huolimatta, että hän toisinaan joi syvältäkin inhimillisen surun maljasta. Pelotta hän kohtasi olemassaolon realiteetit, mutta hän oli kuitenkin täynnä innostusta taivaan valtakunnan evankeliumia kohtaan[15]. Mutta innostus oli aina hänen hallinnassaan; se ei koskaan hallinnut häntä. Hän oli varauksettoman omistautunut ”Isän asialle”[16]. Tämä jumalallinen innostus pani hänen epähengelliset veljensä luulemaan, että hän oli järjiltään, mutta tilannetta seurannut universumi arvioi hänet tervejärkisyyden esikuvaksi ja malliksi siitä, miten kuolevainen voi korkeimmalla mahdollisella tavalla omistautua hengellisen elämäntavan korkeiden vaatimusten täyttämiseen. Ja hänen hallittu innostuksensa oli tarttuvaa; hänen kumppaninsa olivat pakotettuja jakamaan hänen jumalallisen optimisminsa.
1955 100:7.14 His courage was equaled only by his patience. When pressed to act prematurely, he would only reply, “My hour has not yet come.” He was never in a hurry; his composure was sublime. But he was often indignant at evil, intolerant of sin. He was often mightily moved to resist that which was inimical to the welfare of his children on earth. But his indignation against sin never led to anger at the sinner.
1993 100:7.14 Hänen rohkeudelleen veti vertoja vain hänen kärsivällisyytensä. Kun häntä painostettiin ennenaikaiseen toimintaan, hänellä oli tapana vastata vain: ”Hetkeni ei ole vielä tullut[20].” Hänellä ei koskaan ollut kiire, hänen tyyneytensä oli suurenmoista. Mutta hän tunsi useinkin suuttumusta pahaa kohtaan, suvaitsemattomuutta syntiä kohtaan. Usein sattui, että jokin asia sai hänet vastustamaan lujasti sellaista, mikä oli vahingollista hänen maan päällä elävien lastensa hyvinvoinnille. Mutta hänen suuttumuksensa syntiä kohtaan ei koskaan johtanut vihaan syntistä kohtaan.
1955 100:7.15 His courage was magnificent, but he was never foolhardy. His watchword was, “Fear not.” His bravery was lofty and his courage often heroic. But his courage was linked with discretion and controlled by reason. It was courage born of faith, not the recklessness of blind presumption. He was truly brave but never audacious.
1993 100:7.15 Hänen rohkeutensa oli suurenmoista, mutta hän ei milloinkaan ollut tyhmänrohkea. Hänen tunnussanansa oli: ”Älkää pelätkö[21].” Hänen urheutensa oli jaloa ja hänen rohkeutensa usein sankarillista. Mutta hänen rohkeutensa liittyi arvostelukykyyn, ja sitä hallitsi järki. Se oli luottamuksesta syntynyttä rohkeutta, ei sokeasta itsevarmuudesta syntyvää uhkarohkeutta. Hän oli kiistattoman rohkea, muttei koskaan röyhkeän uskalias.
1955 100:7.16 The Master was a pattern of reverence. The prayer of even his youth began, “Our Father who is in heaven, hallowed be your name.” He was even respectful of the faulty worship of his fellows. But this did not deter him from making attacks on religious traditions or assaulting errors of human belief. He was reverential of true holiness, and yet he could justly appeal to his fellows, saying, “Who among you convicts me of sin?”
1993 100:7.16 Mestari oli esikuva pyhänäpitämisestä. Jo hänen nuoruudenaikainen rukouksensa alkoi sanoilla ”Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi[22].” Hän kunnioitti lähimmäistensä harjoittamaa erheellistäkin palvontaa. Mutta tämä ei estänyt häntä käymästä hyökkäykseen uskonnollisia perinnäistapoja vastaan eikä hyökkäämästä ihmisperäiseen uskoon sisältyvien virheiden kimppuun. Hän piti kunniassa aitoa pyhyyttä, ja silti hän voi aiheellisesti vedota lähimmäisiinsä ja sanoa: ”Kuka teidän joukostanne tuomitsee minut synnistä?”[23]
1955 100:7.17 Jesus was great because he was good, and yet he fraternized with the little children. He was gentle and unassuming in his personal life, and yet he was the perfected man of a universe. His associates called him Master unbidden.
1993 100:7.17 Jeesus oli suuri siksi, että hän oli hyvä, ja silti hän seurusteli pikkulasten kanssa. Hän oli henkilökohtaisessa elämässään lempeä ja vaatimaton, ja kuitenkin hän oli universumin täydelliseksi tullut ihminen. Hänen työtoverinsa kutsuivat häntä kehotuksetta Mestariksi.
1955 100:7.18 Jesus was the perfectly unified human personality. And today, as in Galilee, he continues to unify mortal experience and to co-ordinate human endeavors. He unifies life, ennobles character, and simplifies experience. He enters the human mind to elevate, transform, and transfigure it. It is literally true: “If any man has Christ Jesus within him, he is a new creature; old things are passing away; behold, all things are becoming new.”
1993 100:7.18 Jeesus oli täydellisen ehjä ihmispersoonallisuus. Ja tänäkin päivänä — aivan kuten aikanaan Galileassa — jatkuu hänen työnsä kuolevaiskokemuksen yhdistämiseksi ja inhimillisten pyrkimysten yhteensovittamiseksi. Hän eheyttää elämän, jalontaa luonteen ja yksinkertaistaa kokemuksen. Hän astuu ihmisen mieleen sitä kohottaakseen, sen muuntaakseen ja kirkastaakseen. On kirjaimellisesti totta, kun sanotaan: ”Jos jollakulla on sisimmässään Kristus Jeesus, hän on uusi luomus; vanha on katoamassa; katso, kaikki tulee uudeksi[24].”
1955 100:7.19 [Presented by a Melchizedek of Nebadon.]
1993 100:7.19 [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
| Luku 99. Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymykset |
Indeksi
Yksi versio |
Luku 101. Uskonnon todellinen luonne |